27.9.2019 Itärata. Yliopisto. Railforum. Palveluverkko.

Järjestimme, yhdessä Itärata-ohjausryhmän kaupunkien kanssa, yhteisen Itärada- tilaisuuden Helsingissä Itäradan vaikutusalueen 33:lle kansanedustajalle.

Tila oli täynnä ja koin, että meillä on nyt hyvin vahva yhteinen näkemys siitä, että Itärata on yksi meidän yhteisen edunvalvonnan suurimmista hankkeista. Kaakkois- ja Itä-Suomen taloudellinen kehittyminen edellyttää, että liikenneyhteydet parannetaan vastaavalle tasolle kuin Länsi-Suomessa. Itäisen Suomen liikenneverkon kehitys vaikuttaa yritysten sijoittumiseen, työpaikkoihin, asukasmäärään ja koko alueen elinvoiman kasvuun. Totesin, liekö monennenko kerran, että tämä yhteinen edunvalvonta-asia on ollut sen laajan kannattajaryhmän näkökulmasta suurin yhteinen ponnistuksemme, ainakin viimeisten noin 20 vuoden aikana, jolloin minulla on ollut itse mahdollisuus olla vaikuttamassa virkamiehenä Kaakkois- ja Itä-Suomen hyvinvointiin. Taisi joku tilaisuudessa todeta, että tämä on koko itäisen Suomen historian ajan isoin yhteinen voimanponnistus edunvalvontamme osalta. Toivottavasti tämä ponnistus on alusta sille, että tulevaisuudessa vielä vahvemmin yhdessä vaikutamme Kaakkois- ja Itä-Suomen kehittämiseen.

Helsingistä siirryin Lahden opiskelijakampukselle tapaamaan Lahden kaupungin ja LUT- konsernin johtoa. Meitä oli siellä paikalla myös kaupunginhallituksemme ensimmäinen varapuheenjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja sekä Kotkan ylintä johtoa. Oli mielenkiintoista kuulla, miten positiivisia asioita Lahti on saanut liittyessään ammattikorkeakoulunsa kautta yliopistokonserniin.

Tapaamisen jälkeen minulla oli oikein miellyttävä kotiinpaluu Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtajan kyydissä. Meillä on erittäin paljon yhteisiä asioita työn alla.

Tänään, torstaina, kaupungintalo täyttyi kansainvälisistä seminaariosallistujista. Taisi olla neljäs Railforum, joka kokosi logistiikka-alan vaikuttajia kolmestatoista eri maasta. Kouvola on päässyt erinomaisesti kartalle myös tämän seminaarin myötä. Uusia kontakteja luotiin ja vanhoja vahvistettiin. Venäjän pakotteiden purkaminen, ainakin jollain tasolla, oli monen osallistujan suulla. Viennin kasvattaminen Aasian markkinoille on monen tahon intresseissä. Muutaman tapaamisen lisäksi kävin viemässä kaupungin tervehdyksen seminaariin. Valitettavasti aikani ei riittänyt koko seminaarin seuraamiseen.

Päivä jatkui palveluverkoissa. Illalla purin puheluita, välillä koira, välillä lapsi sylissä. Kävin oikein hyvän keskustelun Aalto-yliopiston rehtorin kanssa. Lisäksi päivitin asioita kahden oman kansanedustajamme kanssa. Kello taisi lähennellä kymmentä, kun viimeinen puhelu päättyi.

Tämä työ on paljon verkostojen ylläpitoa ja uusien luomista, keskustelua, kuuntelemista, kannanottoa. Keskustelua ja vuoropuhelua ei ole kuitenkaan koskaan liikaa. Silti tuntuu, että usein ei vain ehdi viestimään kaikesta niin paljon kuin pitäisi. Riittämättömyyden tunne vaivaa tältä osin valitettavan usein.

Marita Toikka
Kaupunginjohtaja
Kouvolan kaupunki

Muut blogikirjoitukset löytyvät täältä

Sivun alkuun