24.9.2019 Palveluverkko. Toimialajohtajien työ. ELY. Kaupunginvaltuusto. Ajatuksia herättänyt emeritus valtuutetun kirjoitus.

Taas on kaksi päivää vierähtänyt.

Eilen, maanantaina, käynnistin työviikon toimialajohtajien kanssa käyden läpi palveluverkkovalmisteluamme, siitä tiedottamista, evauksen tekemistä, listatekstejä ja paljon muuta verkkoihin liittyvää. Tämä työurakka on suuri, mutta meidän on katsottava nyt kokonaisuutta ja rakennettava sen kautta, myös taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva, palveluverkkokokonaisuus kuntalaisillemme. Minua ilahdutti erityisesti keskustelussamme uudet kehittämisideat, kuten perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen suunniteltavat opetuksen sisällöt, kieliin, yrittämiseen ja kansainvälisyyteen liittyvät panostukset. Kulttuurin puolella mietitään helposti saavutettavissa olevia, niin sanottuja matalan kynnyksen periaatteella tarjottavia kulttuurielämyksiä. Tuokin keskustelu osoitti, ettei saneeraus tarkoita meillä vain palvelujen karsintaa. Se tarkoittaa myös sitä, että luomme pohjaa uudelle. Uskallan sanoa koko johtoryhmän puolesta, että meillä on kunnianhimoiset tavoitteet kehittää kaupungin palveluja paremmiksi.

Toimialajohtajien työskentelyn jälkeen tapasin kaupunginhallituksen puheenjohtajiston edustajia ja valtuuston puheenjohtajan. Keskustelimme yhteistyömme kehittämisestä.

Tämän jälkeen pikainen piipahdus valtuustoryhmien puheenjohtajien lounaskokouksessa ja sieltä ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokoukseen, missä käsittelimme Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen luonnosta sen visiosta, arvoista, toimintaympäristöstä ja startegisista painopisteistä vuosille 2020 – 2023. Aikataulu oli tiukka ja jouduin kiiruhtamaan kesken ELY:n palaverin kaupunginvaltuustomme kokoukseen.

Valtuustossa keskustelua herätti käsiteltävien asioiden pohjalta erityisesti kaupungin strategia ja sen pohjalta päätöksenteossa olleet elinvoima- ja hyvinvointiohjelmat. Monessa puheenvuorossa nousi esille kaupungin strategian päivitystarve. Meidän on palattava asiaan tarkemmin kaupunginhallituksessa. Kaupungin strategia on rakennettu vuoteen 2030 asti. Itse nostan siitä mielelläni strategisina painopisteinä yrittämisen ja lapsiperheet. Strategiaan kirjattu kaupungin väestömäärän kasvutavoite herätti erityisesti ajatuksia strategian päivitystarveesta; Väestömäärämme vähenee, mutta tavoitteemme on, että väestömäärämme kasvaa. Kieltämättä siinä on tavoite, jota emme saavuta nykyisillä kuntarajoilla tai ajattelutavalla. Voisimmeko miettiä, että haemme väestömäärän kasvua myös muilla kriteereillä kuin tilastollisin asukaslukutiedoin? Tässä keskustelussa pitää myös tiedostaa, että kaupungin palvelurakenne tehdään todelliselle asukasmäärälle, riippumatta asetetuista tavoitteista. Mutta tähän pohdintaan on palattava tarkemmin ja varattava siihen aikaa.

Hieman hilpeyttä minussa herätti saavuttuani kotiin illalla se, että älykelloni kertoi minun seisomistavoitteeni päivältä täyttyneen. Takana oli 12 tuntia puhdasta istumista eri kokoushuoneissa päivän mittaan. Seisomistavoitteeni on puolet päivän tunneista.

Tänään tiistaina jatkoin aamulla palveluverkkojen parissa. Kävimme konsultin kanssa läpi kahden toimialan palveluverkkoja yhdessä toimialajohtajien kanssa. Tässä työssä pitää muistaa, että me päivitämme palveluverkon, ulkopuoliselta asiantuntijalta tulee suuntaviivoja sen osalta, miten yleisesti kunnissa asiat on ja mitä Kouvolassa voitaisiin huomioida.

Lounaalla tapasin kaupungintalolla Kouvojen ja Kouvottarien pelaajia ja joukkueiden johtoa. Keskustelussa vahvistui oma käsitykseni siitä, että meidän tulee uskaltaa panostaa ja investoida liikuntaan. Monitoimihallin valmistelu on ajankohtainen lähivuosina.

Iltapäivä jatkui palveluverkkojen läpikäymisessä, investoinneissa ja henkilöstöön liittyvien yt-menettelyjen prosessoinnissa. Työtä tein yhdessä toimialajohtajien, talous- ja henkilöstöjohtajan sekä tilahallintajohtajan kanssa. Tämä on, mitä suuremmassa määrin, tiimityötä.

Sain myös vinkin ilmaisjakelulehdessä olleesta ”emiritus valtuutetun” kirjoituksesta. Luin kirjoituksen kotona illalla, ajatuksella. Tämä emeritus valtuutettu, pitkäaikainen kansanedustaja on yksi niistä henkilöistä, joita Kouvolasta etukäteen tiesin ja tapasin valintani jälkeen hänet jo ennen kuin vastaanotin virkani, eräässä nuorten vaikuttajien illassa. Toki yhteistyötä on ollut tämän jälkeenkin. Hänen kirjoituksensa on mielestäni hyvin vastuullinen ja rakentava. Mietin sitä lukiessani, että onko tässä menetetty kaksi valtuustokautta? Onko nyt valmiudet katsoa tosiasioita silmiin? Todeta väestörakenteemme ja väestön sijoittuminen kaupungin alueelle? Vai vieläkö tämän esityksen jälkeen ollaan valmiita puolustamaan investointeja alueille, mikä ei lisää kaupungin elinvoimaa? En millään tavoin väheksy näitä alueita, mutta meidän on pystyttävä keskustelemaan siitä, että lähipalveluiksi ei voida vaatia aivan kaikkea. Tietyt palvelut on keskitettävä sinne, missä suurin osa kaupunkilaisista asuu.

Emeritus valtuutettu kirjoitti: ”Kysymys on siitä, annetaanko muutokselle mahdollisuus vai ei.” Minun mottoni on ollut twitterissä koko twitteraikani eli viimeiset viisi vuotta Haloo Helsingin laulun mukaisesti ”Muutos on siinä mitä teet ei siinä mitä näät.” Me voimme siis tehdä muutoksen. Kirjoituksessa todettiin myös, miten kaupunkimme tehokkuutta arvostettiin kaupungin rajojen ulkopuolella 2010-luvun alkupuolella mutta tuon arvostuksen vastapainoksi oman alueen sisällä erimielisyys lisääntyi ja luotiin mielikuvaa Suomen turhimmasta kaupungista. Jatkokysymykseni kuuluu, ketkä loivat tuota mielikuvaa kaupungin sisällä? Johtuiko se siitä, ettei uutta kaupunkia kuitenkaan koettu omaksi? Koettiinko jotain pienemmyyttä, jos edusti jotain pienempää liitoskuntaa? Koen itseni jo hyvin vahvasti kouvolalaiseksi ja tämän kautta tietty objektiivisuus kaupunkia kohtaan on valitettavasti hälventynyt. Mietin usein itsekin kuullessani oman kaupunkini aliarvioimista oman alueen sisältä, vaikkapa kaupungin keskustan merkityksen vähättelyä, että tähänkö meillä todella pystytään? Toivottavasti kuitenkin nuo omat vähättelymme kaupungistamme, sen toiminnasta ja sen ihmisistä laimenevat, kunnes niitä ei enää kukaan kehtaa sanoa, ainakaan ääneen. Eli ainakin muutoksen mahdollisuus on nyt kenties lähempänä kuin koskaan aiemmin uuden Kouvolan kymmenen vuotisen taipaleen aikana.

Me teemme muutoksen, jos niin päätämme.

Marita Toikka
Kaupunginjohtaja
Kouvolan kaupunki

Muut blogikirjoitukset löytyvät täältä

Sivun alkuun