Karelian Stone 25 -paikallispuolustusharjoitus on päättynyt onnistuneesti
Pohjois-Kymenlaaksoon 3.–7.3.2025 sijoittunut paikallispuolustusharjoitus Karelian Stone 25 on päättynyt onnistuneesti.
Kuulutus vireillä olevista jätehuoltomääräyksistä
Kymen jätelautakunnassa on vireillä jätelain 91 §:n mukaisten jätehuoltomääräysten muuttaminen. Sekalaista yhdyskuntajätettä tarkoittava termi ”loppujäte” esitetään vaihdettavaksi valtakunnallisen linjan mukaan termiksi ”sekajäte”. Lisäksi esitetään tarkennettavaksi saarikiinteistöjen jätehuollon periaatteita ja ehdotetaan, että myös vapaa-ajan kiinteistön jätehuollon voisi keskeyttää määräajaksi, jos kiinteistöä ei käytetä. Myös muita pienempiä muutoksia ehdotetaan määräyksiin.
Kaupungin toimitilaohjelma etenee – uusia kohteita myyntiin
Kouvolan kaupunginhallitukselle esitetään 10.3.2025 kahdeksaa uutta myytävää kiinteistöä, jotka eivät ole enää kaupungin omassa käytössä tai niihin liittyy palveluverkon muutoksia. Lisäksi kokouksessa käsitellään päivitettyä kymmenen vuoden purkusuunnitelmaa.
Kaupunkistrategian loppuraportti antaa pohjaa päivitystyöhön
Kouvolan kaupunkistrategian ”Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus” yhteenveto toteutumisesta on valmistunut. Se viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 10.3. ja edelleen valtuustolle myöhemmin. Loppuraportti antaa pohjaa kaupunkistrategian päivitykselle.
Kymi Sinfoniettan tuleva rahoitus käsittelyssä liikunta- ja kulttuurilautakunnassa Kouvolassa
Sivistysjohtaja esittää liikunta- ja kulttuurilautakunnalle, että Kouvolan kaupunki jatkaa Kymenlaakson orkesteri Oy:n eli Kymi Sinfoniettan rahoitusta mutta 100 000 euroa pienemmällä toiminta-avustuksella. Kouvolan ja Kotkan kaupunkien omistama orkesteri on yksi alueen elinvoimaa ja vetovoimaa vahvistavista tekijöistä.
Urheilupuiston kaavamuutos loppusuoralla
Kouvolan Urheilupuiston asemakaavan muutos on valmis hyväksyttäväksi. Tekninen lautakunta käsittelee kaavamuutosta kokouksessaan 13.3.2025. Kaavamuutos mahdollistaa monitoimiareenan rakentamisen alueen keskiosaan.
Esteettömyysfoorumissa syvennytään saavutettavuuden haasteisiin ja ratkaisuihin Kouvolassa
Kouvolan kaupunki yhteistyökumppaneineen järjestää toista kertaa Esteettömyysfoorumin keskiviikkona 26.3.2025 klo 14.00–15.30 Kohoassa (Kauppalankatu 13, Kouvola). Tilaisuus on suunnattu päättäjille, palveluntarjoajille, arkkitehdeille, muotoilun opiskelijoille sekä muille esteettömyydestä kiinnostuneille ja erityisesti esteellisyyden kokemusasiantuntijoille. Kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen.
Ilmoitus ympäristöluvan rauettamismenettelystä / Kouvolan kaupungin Yhdyskuntatekniikan rakennuttaminen
Kouvolan kaupungin Yhdyskuntatekniikan rakennuttaminen on tehnyt ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ilmoituksen ympäristöluvan mukaisen toiminnan lopettamisesta. Rakennus ja ympäristölautakunta on 5.6.2013 myöntänyt ympäristöluvan Keltin maankaatopaikan toiminnalle osoitteeseen Vikiäntie, Kuusankoski, kiinteistölle 286-409-4-205 (Leca V).
Hae mukaan markkinoinnin, myynnin, taloushallinnon ja HR:n asiantuntijaksi -koulutukseen!
Markkinoinnin, myynnin, taloushallinnon ja HR:n asiantuntijoiden rekrytoiva koulutus tarjoaa sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden yhdistää korkeatasoinen koulutus ja käytännön työssäoppiminen yhteistyöyrityksessä.
Äänestysalueiden määrä vähenee Kouvolassa 23:sta 21:een
Kouvolassa on aiemmissa vaaleissa ollut 23 äänestysaluetta. Kouvolan kaupunginhallituksen huhtikuussa 2024 tekemän päätöksen mukaisesti äänestysalueiden määrä Kouvolassa vähenee. Tulevissa kunta- …
Alue- ja kuntavaalit käydään huhtikuussa – näin saat tietoa vaalikeväästä Kymenlaaksossa
Samanaikaisesti käytävissä alue- ja kuntavaaleissa valitaan aluevaltuutetut ja kuntien kunnanvaltuutetut. Virallinen vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025.
Keskusta-alueen yhteisötila Porukkatalossa – varattavissa maksutta
Keskusta-alueen yhteisötila ja kokoustilat Porukkatalossa tarjoaa maksuttomia tiloja yhteisöjen, järjestöjen ja asukkaiden käyttöön. Tiloja voi varata helposti Timmi-ajanvarausjärjestelmän kautta, ja ne ovat käytettävissä joka päivä klo 8-22.