Opetuspalvelupäälliköksi esitetään Johanna Lindstedtiä
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää valinnasta kokouksessaan 4.7.2023.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Viikolla 25 otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevää on havaittu Käyrälammen ja Sompasen uimarannalla.
Tuhannet mukana siistimässä Kouvolaa kevään ja alkukesän aikana
Kouvolan vuosittainen Siisti Siti -kampanja innoitti jälleen kouvolalaisia keräämään roskia ja siivomaan nurkkia töissä ja kotona. YLE:n Miljoona roskapussia -kampanja toi tänä vuonna lisävoimaa talkoiluun.
Kouvolan tapahtumatalot kilpailuttaa ravintolapalveluiden tuottamisen
Kilpailutus koskee Kouvolan ja Kuusankosken keskustoissa sijaitsevien Kouvolatalon ja Kuusankoskitalon ravintolapalveluja.
Käyrälammen etelärannan suunnittelu etenee
Tekninen lautakunta käsittelee 29.6.2023 Käyrälammen eteläosia koskevaa katu- ja yleisen alueen suunnitelmaa. Suunnitelmassa linjataan alueen toimintoja ja niiden sijoittamista kävijöitä …
Uudet akatemiaurheilijat ja urheilulinjalaiset lukuvuodelle 2023–2024 on valittu
Kouvolan Urheiluakatemiaan valittiin kaikkiaan 59 urheilijaa, 19:sta eri lajista. Uusina akatemialajeina aloittaa mm. akrobatiavoimistelu ja triathlon.
Kauppalankadun liikennejärjestelyt muuttuvat jälleen tiistaina 27.6.
Kauppalankadun ajoneuvoliikenne molempiin suuntiin ohjataan itäpuolelle (poliisilaitoksen puolelle) ja Kauppalankadun länsipuoli suljetaan liikenteeltä Marjoniementien ja Tapiontien välisellä osuudella.
Teatterin arkkitehtuurikutsukilpailuun valittu mukaan viisi toimistoa
Kouvolan kaupungin Tilapalvelut järjestää arkkitehtuurikutsukilpailun suunnitteilla olevan teatteri-investoinnin edistämiseksi. Osallistumishakemuksensa jättäneistä arkkitehtitoimistoista on valittu kilpailuun mukaan viisi toimistoa. Kilpailuaika on kesä–lokakuussa. Arkkitehtitoimistojen kilpailuun jättämät ehdotukset ovat yleisön nähtävillä 6.–17. marraskuuta. Kilpailun voittaja valitaan ja julkistetaan joulukuussa.
SRV käynnistää Inkeroisten monitoimitalon toteutuksen Kouvolassa – moderni puukoulu valmistuu kesällä 2025
Kouvolan kaupunki ja SRV ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Inkeroisten monitoimitalon hankkeesta. Puurakenteiseen monitoimitaloon tulee koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana vahvasti rakennuttajaa ja tulevia käyttäjiä osallistaen. Toteutettavan hankkeen kokonaiskustannus on noin 30 miljoonaa euroa.
Kouvolan jäähallin parven laajennuksen rakennustyöt alkavat
Laajennuksen myötä asiakkailla on ensi vuonna käytössä enemmän ravintolapaikkoja sekä wc-tiloja. Parven laajennus on osa suurempaa jäähallin korjaus- ja muutostöiden kokonaisuutta.
Kaupunki kaavoittaa Korian Hiivurin alueelle mahdollisuuksia yritystoiminnalle
Kaavahankkeessa mahdollistetaan yritystoiminnan kehittäminen alueella. Kaavaluonnos on tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä 4.8. saakka. Kaavaan voi tutustua myös 29.6. järjestettävällä kaavakävelyllä.
Liikennejärjestelyt muuttuvat tilapäisesti Sepäntiellä ja Kettumäentiellä
Kuusankosken Sepäntiellä ja Kettumäentiellä liikennejärjestelyt muuttuvat parin viikon ajaksi maanantaina 26.6. Kettumäentie suljetaan liikenteeltä välillä Lassilanpellontie – Arvilantie. Sepäntie pysyy myös suljettuna, mutta tonteille ajo on sallittua.