SRV käynnistää Inkeroisten monitoimitalon toteutuksen Kouvolassa – moderni puukoulu valmistuu kesällä 2025
Kouvolan kaupunki ja SRV ovat allekirjoittaneet toteutusvaiheen sopimuksen Inkeroisten monitoimitalon hankkeesta. Puurakenteiseen monitoimitaloon tulee koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana vahvasti rakennuttajaa ja tulevia käyttäjiä osallistaen. Toteutettavan hankkeen kokonaiskustannus on noin 30 miljoonaa euroa.
Kouvolan jäähallin parven laajennuksen rakennustyöt alkavat
Laajennuksen myötä asiakkailla on ensi vuonna käytössä enemmän ravintolapaikkoja sekä wc-tiloja. Parven laajennus on osa suurempaa jäähallin korjaus- ja muutostöiden kokonaisuutta.
Kaupunki kaavoittaa Korian Hiivurin alueelle mahdollisuuksia yritystoiminnalle
Kaavahankkeessa mahdollistetaan yritystoiminnan kehittäminen alueella. Kaavaluonnos on tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten nähtävillä 4.8. saakka. Kaavaan voi tutustua myös 29.6. järjestettävällä kaavakävelyllä.
Liikennejärjestelyt muuttuvat tilapäisesti Sepäntiellä ja Kettumäentiellä
Kuusankosken Sepäntiellä ja Kettumäentiellä liikennejärjestelyt muuttuvat parin viikon ajaksi maanantaina 26.6. Kettumäentie suljetaan liikenteeltä välillä Lassilanpellontie – Arvilantie. Sepäntie pysyy myös suljettuna, mutta tonteille ajo on sallittua.
Auta selvittämään lähteiden tilaa
Suomessa on paljon lähteitä ja lähteikköjä, mutta kukaan ei tiedä tarkasti, kuinka paljon ja missä. Lähteitä on myös tuhoutunut monista eri syistä, ja lähteiden nykytila tunnetaan heikosti.
Kouvola mukana SuomiAreenassa
Kouvola haluaa olla mukana ajankohtaisessa, yhteiskunnallisessa keskustelussa ja edistää Kouvolan tunnettuutta ja painoarvoa kuntakentässä 21. suurimman kaupungin joukossa. Kaupunki osallistuu Porissa järjestettävään SuomiAreenaan teemalla ”Kestävän liikenteen tulevaisuutta rakennetaan nyt.”
Kaupunginhallitus kokoontuu 19.6. – tutustu esityslistaan
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 19. kesäkuuta. Esityslistalla ovat muun muassa seuraavat asiat: Esityslista on luettavissa liitteineen Kouvolan kaupungin …
Päivitetty esitys talousarviokehykseksi sisältää vuositasolla 6,3-7,3 miljoonan euron lisäsäästöt
Alenevat valtionosuudet ja verotulot edellyttävät Kouvolan kaupungin talouden tasapainottamista. Kaupunginhallitus käsittelee päivitettyä esitystä kaupungin vuoden 2024 talousarviokehykseksi 19.6. Esitykseen sisältyy menoleikkauksia noin 10,5 miljoonalla eurolla ja tulonlisäyksiä noin 4 miljoonalla eurolla. Esitykseen ei sisälly veronkorotusta. Toimenpiteet tasapainottavat toteutuessaan kaupungin taloutta ensi vuonna noin 15 miljoonalla eurolla, vuonna 2027 noin 23 miljoonalla eurolla ja myöhemmin täysimääräisinä noin 25 miljoonalla eurolla vuodessa. Kehykseen sisältyvät käyttötaloussäästöjä tuovat investoinnit, kuten kouluhankkeet.
Pointti muuttaa Porukkataloon – toiminta alkaa syyskuussa
Hansa-keskuksessa sijaitseva yhteisötila Pointti muuttaa Porukkataloon kesällä. Toiminta käynnistyy uusissa tiloissa syyskuussa. Muutoksen tavoitteena on estää kaupungin menojen kasvu sekä lisätä yhteisötilan kävijöiden ja Porukkatalon toimijoiden yhteistoimintaa. Ikäihmisille tarjotaan syksystä lähtien kahvittelu- ja tapaamispaikkoja myös NuortenPaikasta sekä Kohoa Synergiakeskuksesta.
Kymenlaakson koronanäytteenottopisteet suljetaan 18.6.
Koronaviruksen väestötestaus päättyy 18.6.2023, jolloin myös Kymenlaaksossa sijaitsevat kaksi koronanäytteenottopistettä suljetaan. Näytteenottopisteet ovat sijainneet Kotkassa ja Kouvolassa. Kymenlaakson koronanäytteenoton järjestämisestä vastaa HUS Diagnostiikkakeskus.
Puutarhajäte ei kuulu luontoon eikä toisen omistamalle maalle
Moni kotipuutarhuri on ehtinyt siistimään pihaansa kevään ja alkukesän kuluessa. Pihaa siistiessä kertyy paljon puutarhajätettä, mikä valitettavan usein kipataan ”ei-kenenkään-maalle”. Tämä on kiellettyä toimintaa, josta aiheutuu esteettisen haitan lisäksi vieraslajien leviämistä ja kasvillisuuden rehevöitymistä.
Kouvolassa juhlistetaan juhannusta laulaen, leikkien ja tanssien
Tänä vuonna kouvolalaiset pääsevät viettämään koko perheen juhannusjuhlaa 23.6. Kymijoen upeassa rantamaisemassa Kuusankoskitalon puistoalueella. Luvassa on leikkiä, liikuntaa ja tanssin iloa niin perheen pienille kuin isoillekin!