Upseerin päiväkodille valtakunnallinen tunnustus ympäristökasvatustyöstä

lapsia hoitamassa kasveja kasvilaatikoiden ympärillä

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt neljä Ympäristökasvatuksen ruusua, joista yksi tuli Kouvolaan, Upseerin päiväkodille ansiokkaasta, monipuolisesta ja yhteisöllisestä ympäristökasvatuksen, puutarhakasvatuksen ja kestävän kehityksen työstä varhaiskasvatuksen arjessa.

20-vuotta sitten ekopäiväkodiksi perustetun Upseerin päiväkodin pihalle on 3,5 vuodessa syntynyt määrätietoisen ympäristökasvatustoiminnan ja eri tahojen yhteistyön myötä vehreä, monipuolinen ja ajan hermolla oleva oppimisympäristö, jonka lapset ovat nimenneet Piippolan vaarin puutarhaksi. Lapset saavat olla aktiivisia toimijoita ja aidosti osallisina puutarhassa, josta löytyy muun muassa kasvihuone, aistipolku, komposti, hyönteishotelleja, linnunpönttöjä, hedelmäpuita ja marjapensaita.

Päiväkodin varhaiskasvatuksen opettajat Kati Laaksonen ja Anu Honkanen olivat aluksi ilosta sanattomia kuullessaan tunnustuspalkinnon saamisesta.

”Tämä osoittaa, että yhteiset unelmat ovat tärkeitä. Niitä pitää luoda ja tavoitella sekä uskoa niihin. Ne tuovat myös jaksamista ja voimaa arkeen.  Unelmamme on ollut yhdessä tekemisen myötä tuoda lapsille aitoja osallisuuden kokemuksia, ottaa perheet mukaan Piippolan vaarin puutarhan arkeen sekä tuottaa kaikille kokonaisvaltaista hyvinvointia”, Laaksonen ja Honkanen kertovat yhdessä.

Upseerin päiväkodissa puutarha- ja ulkotoimintaa toteutetaan aktiivisesti osana varhaiskasvatuksen arkea. Ulkona oppimista toteutetaan lähiluonnossa ja vehreällä pihalla, jossa myös ruokaillaan ja vietetään lepohetkiä. Ympäristökasvatustoimintaan ovat päässeet osallisiksi myös sekä vanhemmat että isovanhemmat, jotka ovat innostuneet muun muassa talkoilemaan kasvilavoja päiväkodin pihalle sekä esikasvattamaan taimia. Kestävä kehitys on tärkeä osa päiväkodin arkea myös Vihreä lippu -toiminnan myötä, ensimmäinen lippu on jo saavutettu ja toista tavoitellaan energiateeman myötä.

Tavoitteellista ympäristökasvatustyötä Kouvolassa usean vuoden ajan

Kouvolan varhaiskasvatuksen ympäristökasvatuksen asiantuntija Marjo Pakkanen iloitsee päiväkodin saamasta tunnustuksesta. ”Upseerin päiväkoti on ruusunsa ansainnut. Päiväkoti on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun yhdessä ns. kääritään hihat ylös ja ryhdytään hommiin. Tällaisena aikana tarvitaan paitsi toivoa, mutta myös tekoja. Tunnustus on erinomainen uutinen myös kouvolalaiselle varhaiskasvatukselle, sillä olemme tehneet suunnitelmallista ja tavoitteellista ympäristökasvatustyötä jo useamman vuoden ajan. On upeaa ja innostavaa, että se kantaa myös tällaista hedelmää.”

Upseerin päiväkoti on vienyt puutarhatoiminnan ja ympäristökasvatuksen ilosanomaa paikallisella tasolla eteenpäin erilaisten tempausten, tapahtumien ja näyttelyiden avulla. Ympäristön hyväksi tehtävä työ on kannustanut myös ulkopuolisia toimijoita ja yhteistyökumppaneita mukaan talkoilemaan.

Erityinen oppimisympäristö ja kaupunkiviljely on jo aiemmin ylittänyt niin paikallisen kuin valtakunnallisenkin median uutiskynnyksen, ja tietoa hyvistä kokemuksista onkin jaettu varhaiskasvattajille ympäri Suomen muun muassa lehtijuttujen kautta. Upseerin päiväkodin puutarha ja kaupunkiviljely on palkittu myös valtakunnallisella Idea2019-palkinnolla.

Valtakunnallinen tunnustus jo 19. kerran

Ympäristökasvatuksen Ruusu -tunnustuspalkinnot myönnettiin tänä vuonna jo 19. kerran. FEE Suomen hallitus valitsi tunnustuspalkinnon saajat ympäristökasvatusalan toimijoiden antamien ehdotusten joukosta, joita annettiin tänä vuonna yhteensä 26. Palkinnon saajat julkistettiin FEE Suomen syyskokouksessa 19.11.2020. Lue uutinen palkitsemisesta.

Lisätiedot:

Marjo Pakkanen, ympäristökasvatusasiantuntija, marjo.pakkane(at)kouvola.fi, puh. 0206157056

#Sitoumus2050 #Kouvola #ympäristökasvatus #Agenda2030

Sivun alkuun