Pimeä kulkija saa tapaturmapäivänä heijastimen Kouvolan Matkakeskuksella

kaksi nuorta pimeällä, heijastimet hohtavat
Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen ja Kouvolan kaupungin ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Laura Sillanpää jalkautuvat valtakunnallisen Tapaturmapäivän aamuna Matkakeskukseen jakamaan heijastimia.

Heijastimia on jaossa lähteville ja saapuville matkustajille perjantaina 13.11.2020 kello 7.00 alkaen. Tempauksella halutaan muistuttaa erityisesti joukkoliikenteen käyttäjiä pimeässä näkymisen tärkeydestä.

Kaavio, miten heijastin näkyy pimeällä vs miten ilman heijastinta kulkeva näkyy

Heijastimeton matkustaja ei näy valaistussakaan ympäristössä

Heijastin on tarpeen pimeällä tai hämärässä liikuttaessa, myös valaistulla tiealueella. Liikkeiden mainosvalot, katuvalot ja muut valolähteet pikemminkin vaikeuttavat heijastimettoman kulkijan havaitsemista.

On hyvä muistaa, että lähivaloilla ajava autoilija näkee heijastinta käyttävän jopa 350 metrin päästä, kun ilman heijastinta liikkuvan havaitsee vasta noin 50 metrin päästä, sanoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen.

Linja-auton kuljettajan näkökulmasta saattaa ilman heijastinta pysäkillä oleva matkustaja jäädä huomaamatta ja pahimmillaan jopa auto ajaa pysäkin ohi. Myös viime tipassa havaittu heijastimeton pysäkillä seisoja voi etenkin liukkaalla kelillä aiheuttaa vaarallisen äkkijarrutuksen linja-autolle. Heijastimen puuttuessa voi kyytiin haluava heijastimeton matkustaja näyttää pysäytysmerkkiä esimerkiksi puhelimen valoa heilauttamalla.

Liikenneturva yhteistyökumppaneineen herättelee tapaturmapäivänä ihmisiä kiinnittämään huomiota omaan ja läheistensä näkymiseen liikenteessä. Juuri nyt lähestymme vuoden pimeintä aikaa. Esimerkiksi pikkujoulumuistamisena pieni turvallisuustuote, heijastin, on kestävä ja saajaa pitkään ilahduttava lahja.

Kuusankoski-Jaalan aluetoimikunta osallistuu myös tapaturmapäivään jakamalla kaikkiin alueensa kouluihin heijastimen jokaiselle oppilaalle. Heijastimen avulla pyritään lisäämään oppilaiden turvallisuutta. Heijastin on näkyvä viesti liikenneturvallisuuden edistämiseksi.

Katso #vahvastinäkyvä-kampanjafilmi.

Lue kaikki heijastimesta.

Lisätietoja:

Tarja Korhonen, Liikenneturva (puh. 040 534 1183)

Laura Sillanpää, Kouvolan kaupunki (puh. 020 615 9311)

Sivun alkuun