Neuvontaa vieraslajien torjuntaan

Jättiputki ihmisen vieressä. Lehdet hartioiden korkeudella, kukinto ulottuu noin 1 m pään yläpuolelle.

Keskiviikkona 13.7. klo 9–15 kauppakeskus Veturissa saa neuvontaa vieraslajien kuten jättiputken ja jättipalsamin torjuntaan. Kysyä voi myös vinkkejä vaikka kurtturuusun tai komealupiinin hävittämiseen.

Kouvolan kaupungin vieraslajiasiantuntijat ja jättiputkien torjuntaa Kouvolan alueella tekevä Nopest neuvoo ja antaa kauppakeskus Veturissa vinkkejä torjunnoissa, jotta ne onnistuvat ja tehoavat parhaalla mahdollisella tavalla.

Yleiset ohjeet vieraslajitorjuntaan

  • Seuraa torjuttua kohdetta ja toista käsittely tarvittaessa.
  • Älä jätä kasvijätettä maahan, siemenet voivat kypsyä ja kasvi juurtua, vaikka kasvi on katkaistu.
  • Tarkista lajikohtaiset ohjeet kasvijätteen käsittelystä.
  • Ajoita torjunta mahdollisuuksien mukaan ennen kukintaa ja siementen kypsymistä.
  • Jättiputkien torjunnassa on käytettävä suojaavaa vaatetusta.
  • Torjuntaan pitää olla maanomistajan lupa. Kaupungin mailla olevia vieraslajikohteita, etenkin jättipalsamin ja lupiinin osalta, voi torjua omatoimisestikin. Tällöin asiasta on kuitenkin sovittava etukäteen kaupungin kanssa.

Aktiivista vieraslajitorjuntaa Kouvolassa jo 10 vuoden ajan

Kouvolan kaupunki aloitti jättiputkien järjestelmällisen torjunnan keväällä 2012. Jättiputkitorjuntaa on tarkoitus jatkaa vuosittain, sillä jatkuvuus parantaa tuloksia. Myös jättipalsamin torjuntatyötä on tehty kaupungin toimesta ja talkootyönä.

Tavoitteena on ollut vuosien aikana lisätä vieraslajitietoutta, kerätä tietoa uusista esiintymistä, kannustaa omatoimiseen torjuntaan sekä hävittää jättiputkea ja jättipalsamia kaupungin omistamilla mailla. Kaikissa torjuntakohteissa on havaittu, että esiintymät ovat pienentyneet eikä uutta siemenpankkia päässyt syntymään.Torjuntaa on kuitenkin tärkeää jatkaa säännöllisesti vuosittain niin kauan, että voidaan varmistua haitallisen vieraslajin häviämisestä kohteessa.

Soolotalkoot Kouvolassa kesällä 2022

Vieraslajien torjuntatyöhön voi kuka tahansa osallistua esimerkiksi valtakunnallisen soolotalkoot -kampanjan kautta. Torjuntaa voi tehdä omassa pihapiirissä, puutarhapalstalla tai Kouvolan kaupungin osoittamassa talkookohteessa yksin, pienessä porukassa tai yhdistyksesi kanssa. Mukaan voi liittyä milloin vain.

Lisätietoja

Kaupungin torjuntatyö – Kouvolan kaupunki

Soolotalkoot – Vieraslajit.fi

ympäristöjohtaja Hannu Friman, 020 615 7900, hannu.friman@kouvola.fi

Petri Metsälä, Nopest / Evju Invest Oy, 045 662 0160, petri.metsala@nopest.fi, www.nopest.fi

Sivun alkuun