Monipalvelupisteet Anjalankoskelle – vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Kuva Kymijoelta Känkkärän laavulta

Anjalankosken aluekeskuksiin Inkeroisiin ja Myllykoskelle on suunniteltu perustettavaksi monipalvelupisteitä. Pisteiden palveluja muunnetaan palvelutarpeiden mukaan. Nyt Anjalankosken aluetoimikunta haluaa selvittää yhdessä Kouvolan kaupungin ja asukkaiden kanssa, millaisia palveluita Anjalankosken tulevaisuuden monipalvelupisteissä tarvitaan.

Aluekeskukset ovat vuoteen 2030 mennessä paikkoja, joissa on tarjolla sekä paikka- ja rakennussidonnaisia palveluja että liikkuvia ja sähköisiä palveluita. Aluekeskusten monipalvelupisteet sijoitetaan kaupungin kiinteistöihin muiden palvelujen yhteyteen.

Kysely on julkaistu kaupungin nettisivuilla, Aluetoimikunnat-sivulla. Kyselystä on myös paperiversioita Inkeroisten ja Myllykosken kirjastoissa.

Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa monipalvelupisteiden palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Vastaaminen vie aikaa vain muutaman minuutin. Kyselyyn voi vastata 18.6.-7.8.2019.

Kysely sisältää 11 kysymystä. Kyselyn lopussa voit halutessasi ilmoittautua palkintojen arvontaan ja/tai asukastyöpajaan. Kyselyyn voi osallistua myös jättämättä yhteystietoja.

Kyselyn toteuttaa Anjalankosken aluetoimikunta yhteistyössä Kouvolan kaupungin kanssa.

Sivun alkuun