Markkinointikokonaisuus käynnistyy: Kouvolalain kertoo, miten unelmiesi arki onnistuisi täällä

Kouvolan kaupungin uusien asukkaiden houkuttelun markkinointikokonaisuus nostaa keskiöön kouvolalaiset. Kesällä 2022 vapaaehtoisten kouvolalaisten muodostamalle verkostolle voi esittää kysymyksiä kuka vain Kouvolassa asumista pohtiva.

Kouvolalain kertoo -kokonaisuudessa koottiin alkukesällä 2022 vapaaehtoisten kouvolalaisten verkosto. Sosiaalisen median kautta tehty haku oli avoin kaikille kouvolalaisille, jotka halusivat vastata kysymyksiin Kouvolassa asumisesta ja vaikuttaa siten mielikuviin kaupungistamme. Haun tuloksena verkostossa on 19 erilaista kouvolalaista vastaajaa eri puolilta kaupunkia, niin maaseudulta, taajamista kuin kaupunkikeskustoista. Nämä henkilöt vastaavat heille esitettyihin kysymyksiin Kouvolassa asumisen mahdollisuuksista yksityishenkilöinä hyvän puhumisen hengessä. Kaupunki toimii verkoston ylläpitäjänä ja koordinoi kysymyksiä.

Kysymysmahdollisuutta markkinoidaan erityisesti pääkaupunkiseudun suuntaan, mutta myös muihin paikkoihin, joista Kouvolaan on suuntautunut muuttoliikennettä, kuten Päijät-Hämeen alueelle. Markkinoinnissa on huomioitu Kouvolan laajempi brändinäkyvyys, mutta myös kohdennetusti he, joilla on jo mahdollisesti muuttohaaveita alueelle. Erityisesti tälle ryhmälle voi olla arvokasta mahdollisuus kysyä tarkentavia kysymyksiä aidolta kokemusasiantuntijalta.

Markkinointikokonaisuuden keskiössä kouvolalaiset

Idea kampanjakokonaisuuteen syntyi ajatuksesta, kuinka arvokasta paikallisten tieto on muuttamista pohtivalle, ja kuinka kaupunki voisi olla osallisena tiedon jakamisessa.

”Meillä kaikilla on itsellemme tärkeitä asioita, joiden haluamme pysyvän elämässämme muutosta huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta. Joku saattaa pohtia, missä Kouvolassa voisi harrastaa itselle rakasta harrastusta tai millaisia asuinalueet ovat asukkaan silmin. Haluamme kannustaa muuttoa pohtivia ihmisiä kysymään, miten unelmien elämä onnistuisi juuri Kouvolassa. Paikalliset ovat parhaita vastaamaan. Meillä on koossa upea joukko kouvolalaisia vastaajia. Odotan innolla, miten kampanja otetaan vastaan”, Christina Suni, Kouvolan kaupungin brändipäällikkö Viestintä ja VisitKouvola -yksiköstä sanoo.

”Jalkautamme kokonaisuudella myös Kouvola aktiivisten kaupunki -ydinviestiä ja Markkinointi- ja viestintäohjelmaa nostamalla kouvolalaisia sekä aitoja tarinoita keskiöön. Tämä näkyy jo lähtöajatuksessa, eli paikallisten verkostossa, mutta myös konkreettisessa kampanjan markkinointimateriaalissa, jossa esiintyy verkoston jäseniä. Haluamme lähettää positiivisen viestin ja kannustaa meitä kouvolalaisia laajemminkin hyvän puhumiseen kauniista ja monipuolisesta kaupungistamme.”

Kysymys kouvolalaisille lähetetään sähköisen lomakkeen kautta kaupungin muuttajille suunnatun sivuston kautta osoitteessa kouvola.fi/nakoisesipaikka. Sivustolla pääsee myös tutustumaan tarkemmin Kouvolalain kertoo -kokonaisuuteen ja lukemaan esittelyt muutamista verkoston jäsenistä. Kampanja-aika on heinä-elokuussa 2022.

Lisätietoja:

Christina Suni, brändipäällikkö, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 8540, christina.suni@kouvola.fi

Sivun alkuun