Liikunta- ja kulttuuripalvelujen ryhmät, kurssit ja tapahtumat perutaan kevään osalta

Kaupungin järjestämät tapahtumat perutaan kevään osalta koronavirusepidemian ehkäisemiseksi mm. kulttuuritapahtumat ja -ryhmät. Kansalaisopiston kurssit on keskeytetty tältä keväältä. Liikuntapalveluiden kevätkauden liikuntaryhmät perutaan ja liikuntaneuvonta keskeytetään toistaiseksi. Kaikki kirjaston yleisötapahtumat perutaan ja auditorio suljetaan toukokuun loppuun asti.

Kansalaisopisto

Kaikki kansalaisopiston kevään kurssit on keskeytetty toukokuun loppuun asti. Opiston asiakkaina on paljon mm. ikääntyneitä, joiden katsotaan kuuluvan riskiryhmään. Keskeytyspäätöksellä halutaan suojata myös muita riskiryhmiin kuuluvia opistolaisia. Myös tapahtumat, matineat, näyttelyt ja luennot on peruutettu. Yhteydenotot kansalaisopiston toimistoon pyydetään tekemään puhelimella tai sähköpostilla.

Liikuntaryhmät ja –neuvonta

Liikuntapalveluiden kevätkauden liikuntaryhmät perutaan ja liikuntaneuvonta keskeytetään toistaiseksi. Koronavirustyöryhmä arvioi maanantaina 16.3.2020 tarvittavia tarkennuksia aukioloaikoihin ja palveluiden toimintaan.

Kirjastot

Kirjastojen kaikki tapahtumat perutaan 16.3. lähtien 31.5.2020 asti. Tämä koskee myös säännöllisesti kokoontuvia luku- ja kirjallisuuspiirejä (ml. satutunnit, tarinakoukut) sekä digiopastuksia.

Pääkirjaston auditiorio on suljettu 31.5.2020 asti ja tehdyt varaukset perutaan. Kirjastojen näyttelytilat ovat käytettävissä, mutta näyttelyn avajaistilaisuuksista annetaan näyttelyn asettajalle ohjeet.

Myöskään muut toimijat eivät voi järjestää kirjaston tiloissa yleisötilaisuuksia. Koululuokkien vierailut kirjaston tiloissa on peruttu 31.5 asti.

Kulttuuritapahtumat ja vierailut

Kaupungin järjestämät tapahtumat perutaan kevään osalta, mm. Talvivalkeat -tapahtumasarjan kaikki tapahtumat, kansallisen veteraanipäivän juhla 27.4 sekä 1.5.vapputapahtuma Jaakonpuistossa ja Kouvolatalolla ovat peruttu.

Poikilo-museoissa perutaan kevään yleisöopastukset ja taiteilijatapaamiset 31.5 asti. Kartanoiden Kouvola –luentosarjan luennot peruutetaan keväältä. Luennot järjestetään syksyllä. Kouluryhmien vierailut perutaan kevään osalta. Toistaiseksi ryhmävarauksia ei oteta vastaan.

Kuusankoskitalon ja Kouvolatalon osalta tapahtumien peruutukset tekee tapahtuman järjestäjä itse. Päivitetty tieto siirtyneistä tai peruuntuneista tapahtumista löytyy kulttuuritalojen nettisivuilta, Kouvolankulttuuritalot.fi.

Lipunmyyntiin liittyvissä kysymyksissä palvelee Kuusankoskitalon lipunmyyntipiste, joka on avoinna ma ja pe 12-16 sekä ke klo 12-18.

Kulttuurikasvatuksen järjestämät erityislasten ja nuorten musiikkikerhot ja teatterikerho perutaan kevään osalta. Kaupungin kulttuurikasvatuksen tuottamat ikäihmisten Kulttuurivirran kaikki tapahtumat perutaan kevään osalta.

Lisätietoa:

Kansalaisopisto
Tiina Kirvesniemi
Rehtori
p. 0206158280
tiina.kirvesniemi@kouvola.fi

Liikuntapalvelut
Teemu Mäkipaakkanen
Liikuntapäällikkö
p. 0206158228
teemu.makipaakkanen@kouvola.fi

Kirjastot
Selja Kunttu
Kirjastotoimenjohtaja
p. 0206157262
selja.kunttu@kouvola.fi

Poikilo-museot
Anu Kasnio
Museonjohtaja
p. 0206158317
anu.kasnio@kouvola.fi

Kulttuuripalvelut
(17.3.2020 alkaen)
Elina Koivisto
Kulttuuripäällikkö
p. 0206158454
elina.koivisto@kouvola.fi

Sivun alkuun