Kymenlaaksossa on siirrytty koronavirustilanteessa perustasolle

korona

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä on päättänyt, että Kymenlaakson koronavirustilanne mahdollistaa maakunnan siirtymisen perustasolle.

Kymenlaakson koronatilanne on kehittynyt viimeisen kahden viikon aikana suotuisasti. Uusia tapauksia viimeisen kahden täyden viikon aikana (24.5.-6.6.) on ollut 34, ja ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on hieman 20,8. Positiivisia tapauksia kaikista otetuista näytteistä on 0,78 %. Sairaalassa hoidettavien potilaiden määrä on niin ikään vähentynyt ja tällä hetkellä sairaalahoidossa ei ole yhtään potilasta koronaviruksen takia.

Tartuntojen jäljitettävyys on noin 89 %. Perheen sisäisiä tartuntoja on 48 %, muusta lähipiiristä 11 % ja ulkomailta peräisin 11 %. Ulkomaalaisperäisten tapausten suhteellinen osuus on noussut. Eniten uusia tapauksia on edelleen 50–59-vuotiaiden ikäryhmässä ja seuraavaksi eniten 20–29-vuotiailla. Karanteenissa tällä hetkellä on hieman yli 30 henkilöä.

Merkittävin huolenaihe Kymenlaaksossakin on koronaviruksen Delta-muunnos (Intian virusmuunnos), joka on tunnistettu tällä hetkellä huolestuttavimpana muunnoksena koko maan laajuisesti.

– Delta-muunnos on aiheuttanut hyvin nopeita epidemiatilanteen ryöpsähdyksiä ja uhannut terveydenhuollon kantokykyä muualla Suomessa ja samalle se muistuttaa, että epidemia ei ole ohi, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa toteaa.

– Toistan itseäni, mutta näin hyvässäkään tilanteessa ei voida vielä luopua maskeista, käsihygienian tarkasta huolehtimisesta ja harkinnasta suurissa ihmisjoukoissa oleilemisesta. Nämä kaikki on todella suuressa roolissa, ettei tilanne muutu huonommaksi.

Lisäksi kuumimman kesälomakauden lähestyessä koronakoordinaatioryhmä nosti esille matkustamiseen liittyvät riskit ja suositteli vahvasti kymenlaaksolaisia noudattamaan ulkoministeriön ja THL:n matkustusohjeita.

– Kymenlaaksossakin on nyt näkynyt enemmän ulkomailta peräisin olevia tartuntoja, vaikka matkailu ei kovin vapaata olekaan. Eli matkustusohjeita tulee noudattaa erityisesti tarkasti, jotta voidaan välttää ikävämmät tuliaiset. Myös kotimaanmatkailussa on tärkeä suosia vaihtoehtoja, joissa terveysturvallisuudesta on helppo huolehtia.

Perustason myötä suositus kokoontumisrajoituksien poistamisesta

Perustasolle siirtymisen myötä koronakoordinaatioryhmä antoi aluehallintovirastolle suosituksen kumota tapahtumiin ja yleisötilaisuuksiin liittyvät rajoitukset. Kuitenkin jatkossakin yleisötilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava, että asiakkailla ja toimintaan osallistuvilla on mahdollisuus ylläpitää riittäviä etäisyyksiä. Yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevat tartuntatautilain 58 c §:ssä säädetyt turvallisuusvelvoitteet. Mikäli kyseessä on yli 50 henkilön tilaisuus, niin järjestäjille suositellaan terveysturvallisuussuunnitelman tekemistä. Yli 500 henkilön tilaisuuksien tai toistuvien tilaisuuskokonaisuuksien osalta toivotaan suunnitelman lähettämistä etukäteen Kymsoten tartuntatautiyksikköön. Alle 500 henkilön tilaisuuksien osalta suunnitelmaa ei toimiteta Kymsotelle.

Mikäli kyseessä on yli 50 henkilön tilaisuus, niin järjestäjille suositellaan terveysturvallisuussuunnitelman tekemistä, ja yli 500 henkilön tilaisuuksien tai toistuvien tilaisuuskokonaisuuksien osalta suunnitelma tulisi toimittaa etukäteen Kymsoten tartuntatautiyksikköön.

Yksityistilaisuuksien osalta koronakoordinaatioryhmä poisti niin ikään henkilörajoituksen. Edelleen myös yksityistilaisuuksien järjestämisestä koskee suositus varmistaa, että tila on suhteessa henkilömäärään sellainen, että tilassa on mahdollista ylläpitää riittäviä etäisyyksiä. Lisäksi sisätiloissa järjestettäviin tapahtumissa on suositus käyttää maskia.

– Yleisesti toivomme kymenlaaksolaisilta vastuullista toimintaa ja sitä kautta yhteishenkeä, jotta suotuisa tilanne voisi jatkua läpi kesän, Mäntymaa sanoo.

– Koronavirus ei ole ihan nopeasti häviämässä, mutta rokotukset ja tartuntoja ehkäisevä toiminta ovat keskeisessä roolissa, ettei tilanne välttämättä muutu enää yhtä vakavaksi kuin menneenä talvena. Sen toteutumiseksi tarvitaan kaikkien panostusta.

Lisätietoja

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
puh 020 633 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Sivun alkuun