Kouvolan teatteri peruu esitykset 13.4. asti

Kouvolan Teatteri peruu kaikki esitykset maanantaihin 13.4. asti koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Viimeistään sen jälkeen päätetään loppukevään näytösten tilanteesta. Adalmiinan helmi -näytelmän ensi-ilta siirtyy myöhempään ajankohtaan.

Muutokset ohjelmistoon

Adalmiinan helmi -lastennäytelmän ensi-ilta siirtyy maaliskuulta myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Herrasmieshuijarit-musikaalia ei enää nähdä ohjelmistossa, mutta muiden esitysten osalta tilanne on auki. Vierailuesitysten kohdalla selvitetään mahdollisuutta niiden siirtoon syksylle.

Ohjeet asiakkaille

Peruttuihin näytöksiin liput hankkineisiin asiakkaisiin ollaan suoraan yhteydessä. Jos asiakkaalla on liput ennen 13.4. olevaan näytökseen, hän voi myös itse olla yhteydessä teatterin lippukassaan. Jos varaus on myöhempään kuin 13.4. olevaan näytökseen, asiakkaiden toivotaan rauhassa odottavan teatterin tiedotusta.

Ostetut liput

Kaikkien kevään näytösten osalta asiakas voi vaihtaa ostetut liput samanarvoiseen lahjakorttiin, joka on vuoden voimassa. Tätä vaihtoehtoa suositellaan ensisijaisesti, mutta toisena vaihtoehtona on myös rahojen palauttaminen. Toiveen voi esittää helpoiten teatterin nettisivuilla olevan lomakkeen kautta:
www.kouvolanteatteri.fi/peruutukset.

Varatut liput

Varauksessa olevat liput 13.4. asti peruuntuvat automaattisesti. Asiakkaille ilmoitetaan peruutuksesta tekstiviestitse.

Lippukassan palveluajat

Teatterin lippukassa on avoinna vielä tänään 17.3., ja sulkeutuu sen jälkeen toistaiseksi. Sen jälkeen yhteyden lippukassaan saa puhelimitse (05) 7400 330 maanantaista perjantaihin kello 11–15 sekä sähköpostitse lippukassa@kouvolanteatteri.fi.

Lippukassa voi olla tilapäisesti ruuhkautunut, mutta asiakkaita palvellaan mahdollisimman pian ja heiltä toivotaan ymmärrystä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Vaikutukset teatterin toimintaan

Jos koko kevään näytökset peruuntuvat, lipputuottoja jää toteutumatta noin 150 000 euroa, mutta todellinen vaikutus on 60 000–90 000 euroa esittämisen kulujen jäädessä pois. Lopulliseen summan vaikuttaa se, pystytäänkö syksyn ensi-iltoja harjoittelemaan normaalisti. Tällä hetkellä harjoituksia jatketaan ja etätyöskentelyä suositaan mahdollisuuksien mukaan.

Suomen Teatterit ry:n suosituksesta Kouvolan Teatteri käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joissa neuvotellaan tällä hetkellä olennaisiin töiden järjestelyyn ja työtehtäviin vaikuttavista asioista.

Teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi on kuitenkin toiveikas tulevan suhteen:

”Uskon, että kun tästä yhdessä selvitään, tulee kulttuurin kukoistuksen uusi aika. Ihmisillä on luontainen tarve olla yhteydessä toisiinsa ja kokea asioita yhdessä, mikä on myös kulttuurin ja taiteen perimmäinen tehtävä. Uskon tämän tarpeen vain vahvistuvan virusepidemian jälkeen. Valmistelut teatterin 60-vuotisjuhlasyksyyn jatkuvat normaaliin tapaan ja syksyn ensi-illat ovat toteutumassa suunnitellusti.”

Lisätiedot

Tiina Luhtaniemi, teatterinjohtaja (antaa lisätietoja 17.3. klo 14 jälkeen)
(05) 7400 350 tai 040 213 8503
tiina.luhtaniemi(at)kouvolanteatteri.fi

Mervi Ihalainen, hallintojohtaja, Kouvolan Teatteri
(05) 7400 360 tai 040 525 7934
mervi.ihalainen(at)kouvolanteatteri.fi

Sivun alkuun