Koronavirustilanne Kouvolassa nyt hyvä – jatko on meistä itsestämme kiinni!

Kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzénin mukaan koronavirustilanne on Kouvolassa ollut koko vuoden hyvin rauhallinen moniin muihin alueisiin verrattuna. Olemme Kymenlaaksossa tällä hetkellä epidemiassa perustasolla. Kouvolassa on ollut yksittäisten tartuntojen lisäksi vain viisi joukkoaltistusta, joista yksi päiväkodissa, yksi toisen asteen oppilaitoksessa ja kolme urheilutapahtumissa. Näistä vain yhdestä on tietojen mukaan lähtenyt jatkotartuntoja eteenpäin, ja tartuntaketjut on Kymsoten ansiokkaan työn vuoksi saatu katkaistua tehokkaasti. Tilanne voi kuitenkin muuttua minä hetkenä hyvänsä.

– Meistä itsestämme on nyt kiinni, mitä jatkossa tapahtuu, Franzén muistuttaa. – Jos saamme pidettyä tilanteen kurissa jatkossakin, voimme elää ja harrastaa tämän syksyn kohtuullisen normaalisti. Jos tilanne pahenee, joudumme taas kevään tapaan sulkemaan toimintoja, keskeyttämään harrastustoimintaa ja siirtymään etäopetukseen.

Kouvolan kaupungissa voimassa olevat koronavirusohjeet ja suositukset löytyvät kootusti kaupungin nettisivuilta. Uusimmat tällä viikolla tulleet ohjeet koskevat useiden joukkueiden urheiluturnauksia ja maskien käyttöä.

– Pyrimme nyt vaikuttamaan ennalta suurimpiin riskipaikkoihin, jotta voisimme ehkäistä epidemian voimakkaan leviämisen Kymenlaaksossa, Franzén kertoo. – Joukkueurheilun useiden joukkueiden turnaukset on todettu isoksi riskiksi koronaviruksen leviämiselle, ja tämä riski kannattaa nyt tässä vaiheessa minimoida, jotta toimintaa voidaan jatkaa muilta osin eikä täyssulkuihin tarvitse mennä.

Maskisuositusta laajennettiin tällä viikolla koskemaan kaikkia yli 50 henkilön yleisötapahtumia sisällä ja ulkona. – Maskia kannattaa oikeasti käyttää silloin, jos ei pysty pitämään turvaväliä muihin ihmisiin ja aina yleisötapahtumissa, Franzén korostaa. – Kannattaa myös nauttia tästä meidän alueemme väljyydestä ja pysyä kaukana muista ihmisistä. Pääosin kaupungilla, kaupoissa ja palveluissa on hyvin tilaa liikkua turvavälejä noudattamalla, kunhan sen vain pitää mielessä.

– Myös syysloma kyllä huolettaa koronan suhteen, Franzén kertoo. Syysloman viettoa kannattaakin suunnitella nyt huolellisesti. Epidemia-alueita kannattaa välttää ja ihmisiä tavata vain pienissä porukoissa.

On myös erittäin tärkeää, että oireisena ei liikuta kodin ulkopuolella. Mikäli saat hengitystieinfektion oireita, pysy kotona ja hakeudu koronavirustestiin. Sairaana ei saa tulla kouluun, päiväkotiin, työpaikalle, liikkua julkisissa paikoissa tai osallistua esimerkiksi tapahtumiin. Koronavirustestiin mennessä ja sieltä palatessa tulee käyttää kasvomaskia.

– Meillä on ihan todella hyvä tilanne tällä hetkellä Kouvolassa koronan suhteen, mutta se voi muuttua millä hetkellä hyvänsä. Pidetään yhdessä nyt tiukasti huoli siitä, että tilanne pysyisi hyvänä jatkossakin, Franzén kannustaa kaikkia kouvolalaisia.

Sivun alkuun