Koronatilanne Kymenlaaksossa ei ole parantunut eikä huonontunut, kiihtymisvaihe jatkuu

Kymenlaakson huonontunut koronatilanne näyttää viime viikkojen jälkeen tasoittuvan. Uusien tapausten määrä ei ole enää noususuuntainen, vaan esiintyvyys pysyttelee samalla tasolla.

  • Viime päivien perusteella voisi sanoa, että tilanne on himpun verran parempaan suuntaan, mutta mistään huomattavasta parannuksesta koronatilanteeseen ei vielä voida puhua, hallintoylilääkäri Kari Kristeri luonnehtii.

Kymenlaaksossa todettiin tänään kuusi uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta, myös sairaalahoidon tarve näyttää olevan hieman vähenemässä.

Kymsoten tilastojen mukaan viimeisellä kalenteriviikolla todettiin 53 uutta koronatartuntaa, kun edellisellä viikolla tapausmääriä oli 67.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ilmaantuvuusluku eli koronatartuntojen määrä viimeisen kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohti on Kymenlaaksossa 75,3. Kymenlaakson alueen koronatilanne on Suomen kolmanneksi huonoin Päijät-Hämeen ja HUS-alueen jälkeen.

Koronakoordinaatioryhmässä päätettiin yksimielisesti pysyä kiihtymisvaiheessa. Koronatartunnat ovat vahvasti painottuneet Kouvolan alueelle. Ryhmässä voidaan tarvittaessa tehdä Kouvolan osalta erillisiä päätöksiä epidemiatilanteen vaiheesta ja siihen liittyvistä suosituksista ja rajoituksista.

Kouvolan huonontuneeseen koronatilanteeseen on vaikuttanut merkittävästi Pietarin jalkapallon EM-ottelusta palanneiden parin kisaturistin liikkuminen alueella mm. ravintoloissa. Kisaturistien tuomat tartuntaketjut ovat Kymenlaaksossa rauhoittumaan päin.

Koronanäytteenoton kapasiteettia on lisätty lisääntyneen tarpeen vuoksi. Viikonloppuisin koronatesteihin hakeudutaan edelleen muita päiviä vähemmän.

Tartunnanjäljitys toimii tällä hetkellä hyvin ilman ruuhkia. Suuri osa tartunnoista liittyy ulkomaanmatkailuun. Tartuntoja tulee pääasiassa Venäjältä, mutta myös muista maista liittyen kausityöntekijöiden matkustamiseen ja sukulaisvierailuihin. Näihin on liittynyt myös jatkotartuntoja. Tartuntoja on saatu myös työpaikoilta, samasta taloudesta tai muusta lähipiiristä, baareista ja ravintoloista sekä tuttavien tapaamisista.

Koronatartuntoja todetaan nyt työikäisillä ja nuorilla, kun niitä aiemmin todettiin erityisesti ikääntyneiden ikäryhmissä.

Lisääntyvä Venäjän-liikenne huolestuttaa

Lisääntyvä matkailu erityisesti Venäjän rajaliikenne nostaa huolta. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä keskusteli tänään pitkään Venäjän-liikenteen lisääntymisestä. Kesälomakaudella matkustajien määrä on noussut tasaisesti ja erityisesti elokuuta ennustetaan vilkkaaksi. Kymsote tiedotti maahantuloon liittyvistä muutoksista maanantaina 12.7.2021

Venäjään liittyen huolta on herättänyt aiempaa herkemmin ja nopeammin tarttuva koronaviruksen deltavariantti. Kymenlaaksossakin Venäjän matkailuun liittyvien koronatartuntojen todennäköisyys deltavariantille on ollut ilmeinen, mutta vahvistettu varianttitieto on puuttunut.

Kymenlaaksossa on vahvistettu parikymmentä koronaviruksen deltavarianttia, mutta määrä on todennäköisesti suurempi, sillä vastauksissa voi mennä viikkoja. Vahvistetusti deltavarianttia on tullut alueelle Venäjän-matkaajien mukana jo ennen Pietarissa pidettyjä jalkapallon EM-otteluitakin. Tuolloin henkilöt kuitenkin noudattivat omaehtoista karanteenia, eivätkä tartunnat levinneet perhepiiriä kauemmaksi. Parin kisaturistin myötä deltavariantti kuitenkin levisi ja näin syntyivät Kouvolan tartuntaryvästymät. Deltavarianttia on todettu myös Etelä-Kymenlaaksossa, mutta näistä ei ole todettu jatkotartuntoja perhepiiriä pidemmälle. Valtakunnallisesti on arvioitu, että ainakin 60 prosenttia, ellei jopa 80 prosenttia, uusista koronatartunnoista on tällä hetkellä deltavarianttia.

  • Meillä on Kymenlaaksossa tiedossa muutama tapaus, joissa karanteenia tai eristystä ei ole noudatettu. Nämä eivät ole mitään suosituksia tai neuvoteltavia asioita, vaan määräyksiä, joita on noudatettava, Kari Kristeri painottaa.
  • Samoin jos henkilö ei Suomeen saavuttuaan osallistu hänelle tarkoitettuihin koronavirustesteihin, hän syyllistyy terveyssuojelurikkomukseen.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on useissa kokouksissaan keskustellut huolesta, joka liittyy lasten matkustamiseen ulkomaille. Esimerkiksi Venäjälle suuntautuneiden sukulaisvierailujen jälkeen perheen lapsi on tuotu suoraan päiväkotiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on nyt julkaissut suosituksen, että myös lapset välttäisivät kontakteja ulkomaanmatkan jälkeen. Kymenlaaksossa suositellaan THL:n ohjeen mukaisesti, että myös aikuisten kanssa matkustavat vuonna 2006 tai sen jälkeen syntyneet lapset noudattavat samoja ohjeita kuin aikuiset matkalta palatessaan. Lasten ei myöskään tulisi mennä varhaiskasvatukseen, esiopetukseen tai kouluun sillä aikaa, kun aikuiset odottavat negatiivisia testituloksia. 

(Lisätietoa lasten matkustamisesta THL:n tiedotteessa

Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu heinäkuussakin viikoittain arvioimaan Kymenlaakson koronatilannetta ja päättämään tarvittavista toimenpiteistä.

Lisätietoja:

Kari Kristeri, hallintoylilääkäri
P. 040 489 9399, kari.kristeri@kymsote.fi