Kaupunginhallituksessa 19.4.2021 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 19.4. käsiteltäviä asioita ovat mm. sopimus yhteistyöstä tuotantotalouden maisterikoulutuksessa Lappeenrannan - Lahden teknillinen yliopisto LUT:n kanssa, sekä talousarviomuutos yhteistoiminta ja tilapalvelut, käyttötalous ja investoinnit.

Sopimus yhteistyöstä tuotantotalouden maisterikoulutuksessa Lappeenrannan – Lahden teknillinen yliopisto LUT:n kanssa

Kouvolan kaupunki ja LUT-yliopisto ovat neuvotelleet syksyllä 2022 Kouvolassa aloitettavasta tuotantotalouden maisterikoulutuksesta. LUT-yliopisto on päättänyt aloittaa Kouvolassa tuotantotalouden alan maisteriohjelman, mikäli kaupunki maksaa LUT-yliopistolle sopimusluonnoksen mukaiset avustuserät, yhteensä 450.000 euroa, kahdessa erässä seuraavasti:

  1. 225 000 euroa vuodelle 2022 viimeistään 30.6.2022
  2. 225 000 euroa vuodelle 2023 viimeistään 31.1.2023.

Vuosittaisia aloituspaikkoja Kouvolassa aloitettavassa lähiopetuksena toteutettavassa englanninkielisessä koulutusohjelmassa on 20-40. Molempien sopimusosapuolen tavoitteena on saada koulutusohjelmaan 40 opiskelunsa aloittavaa maisteritutkinto-opiskelijaa vuodessa. Tuotantotalouden maisterikoulutusohjelmaan voivat hakea tekniikan alan alemman korkeakoulututkinnon, esimerkiksi tekniikan kandidaatin tai AMK-insinööritutkinnon suorittaneet hakijat.

Elleivät osapuolet toisin keskenään sovi, vuodelle 2023 kohdistuvan suorituksen jälkeen tuotantotalouden maisteriohjelma siirtyy kokonaisuudessaan normaalin, tutkinnoista saatavan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen piiriin. Sopimus tulee voimaan molempien osapuolten allekirjoitettua sopimuksen ja jatkuu 30.6.2023 asti.

Liitteenä luonnos yhteistyösopimuksesta tuotantotalouden maisterikoulutuksessa.

Kehitysjohtaja Petteri Portaankorva on kokouksessa paikalla asiantuntijana.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen yhteistyöstä tuotantotalouden maisterikoulutuksessa.

Lisätietoja:

  • kehitysjohtaja Petteri Portaankorva, puh. 020 615 1287, petteri.portaankorva(at)kouvola.fi
  • apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Talousarviomuutos yhteistoiminta ja tilapalvelut, käyttötalous ja investoinnit

Kymenlaakson pelastuslaitoksen Kouvolan paloaseman laajennuksen rakennustyöt aloitettiin keväällä 2020 ja työt jatkuivat paloaseman vanhan osan peruskorjauksella helmikuussa 2021. Kohde valmistuu yleisaikataulun mukaan kesällä 2022 ja kohteen valmistumisen jälkeen laajennukseen tulee sijoittumaan Kouvolan VPK. Laajennuksen 1069 m2 jälkeen rakennuksen kerrosala tulee olemaan 5093 m2 ja näin vuokrien perusteena oleva neliömäärä lisääntyy ja myös peruskorjauksen kustannukset lisäävät pääomavuokraa.

Peruskorjauksen ajaksi oli tarpeen vuokrata väistötiloja 700 m2 hallinnolle ja huollolle Kouvolan Teholasta ja paloaseman tontille jouduttiin rakentamaan väliaikaiset vuokratilat 410 m2 operatiiviselle toiminnalle. Lisäksi Kuusankosken paloasemalla korjattiin autotallitiloja 150 m2 pelastuslaitoksen käyttöön.

Näiden toimien takia pelastuslaitoksen vuokraa on korotettu noin 400 000 euroa vuositasolla vastaamaan korjattujen ja laajennettujen tilojen vuokraa. Palo- ja pelastustoimen sopimuksen mukaan kuntien perimät tilavuokrat läpilaskutetaan kunnilta maksuosuuksien yhteydessä. Talousarvioon nähden ko. summa lisää palo- ja pelastustoimen maksuosuutta sekä tilapalveluiden vuokratuottoja vastaavalla summalla, joten kokonaisvaikutus kaupunkitasolla on nolla euroa.

Inkeroisten yhtenäiskoulun rakentamiseen liittyvät talousarviomuutokse

Tilapalveluiden rakennusinvestointeihin vuodelle 2021 on varattu nettona 17,9 milj. euroa. Tulevien hankkeiden hankesuunnitteluihin on varattu 0,4 milj. euroa. Pieninvestointeihin käytetään 2021 vuonna 3,0 milj. euroa, joilla saadaan tehtyä tärkeimpiä pieniä toimialojen muutostarpeita sekä kiireellisimpiä pieniä peruskorjauksia. Inkeroisten yhtenäiskoululle ei ole varattu investointirahaa, koska talousarvion 2021 mukaan koulu rakennetaan vaihtoehtoisella rahoitusmuodolla (esim. leasing tai vuokramalli).

Ennen uudisrakennuksen rakentamista pitää purkaa osittain vanha koulurakennus ja tehdä muutostöitä säilyvässä osassa. Säilyvässä, vuonna 2012 rakennetussa osassa, on muun muassa kotitalous- ja käsityöluokat.

Muutostöistä on teetetty suunnitelmat ja näiden, vielä keskeneräisten suunnitelmien, pohjalta teetetty rakennusosa-arvio yhtenäiskoulun liitososasta. Muutostöiden kustannusarvio on 370 000 eur (alv 0 %). Tähän ei ole sisällytetty purettavaa sisäluiskaa ja porrasta. Em. seikat huomioiden muutostöiden kokonaiskustannusarvio 380 000 euroa (alv 0 %). Tarvittavina toimenpiteinä ovat mm. uuden n. 27 m pitkän ja kaksi kerrosta korkean ulkoseinän rakentaminen, uusi n. 10 m2 lämmönjakohuone sekä kevythissi. Lisäksi talotekniikkaan kohdistuu muutostarpeita purkamisesta johtuen. Laajennusosan säilyttäminen on sisältynyt hankesuunnitelmaan, joka hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 24.3.2021.

Purkukustannukset Inkeroisten koulun osalta arvioidaan olevan 600 000 euroa (alv 0%). Purkukustannuksien laskentaperusteina kerrosneliömäärä. Inkeroisten yhtenäiskoulu: 5407 ker-m2, 21500 m3. Tiedot saatu WebMapista ja laajennus 2012 asemapiirustuksen ristiintarkastelusta. Purettavan osan tasearvo on noin 1,2 milj. euroa, joka tulee poistaa kun rakennus puretaan.

Hankesuunnitelman mukaan rakennusten purkaminen on tarkoituksen mukaisinta jakaa kahteen urakkaosaan. Inkeroisten ala- ja yläkoulun purkaminen toteutetaan omana varsinaisesta monitoimitalon rakentamisen urakasta erillisenä purku-urakkana kesänä-syksynä 2021. Samassa yhteydessä säilytettävän 2012 valmistuneen osan ja purettavan 1937 valmistuneen osan rajakohta korjausrakennetaan ehyeksi omana urakkasuorituksenaan. Purku- ja muutostöissä on tärkeää hyödyntää oppilaiden kesäloma-aika, jotta häiriö opetukselle minimoidaan. Heti määrärahan varmistuttua tilapalvelut kilpailuttaa sekä rakennusurakan (muutostyöt) että purku-urakan. Purkutyöt tehdään kesän 2021 aikana. Muutostyöt toteutetaan heti purkutöiden perään. Muutostöiden aikataulu määrittää säilyvän osan käyttöönottoa ja miten kauan kotitalous- ja muut erikoisluokat ovat poissa käytöstä.

Käyttötalous/Kaupunginhallitus/
purkukustannukset/tilapalvelut

Kouvolan kaupunki hyväksyi Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujenkuntayhtymän esityksen Kaunisnurmen palvelukeskuksen toiminnan lakkauttamisesta 1.7.2019 alkaen. Kaunisnurmen palvelukeskus on rakennettu vuonna 1988. Rakennusta ei ole peruskorjattu. Kaunisnurmen palvelukeskus on ollut Kouvolan kaupungin sisäilmatyöryhmän listalla monen vuoden ajan. Siihen on tehty paljon pieniä korjaustöitä, mutta ne eivät ole ratkaisseet sisäilmaongelmia. Tilat ovat olleet tyhjillään Kymsoten lähdöstä saakka. Rakennuksen tasearvo on nolla euroa.

Palvelukeskus on ollut myynnissä keväästä 2020 alkaen. Kouvolan kaupunki neuvotteli vuonna 2020 Kaunisnurmen palvelukeskuksen myymisestä. Koska myynti ei ole tuottanut tulosta, tilapalvelut esittää palvelukeskuksen purkua. Rakennuksen purkamisella kohteesta ei synny enää lämmityskuluja talvesta 2021-22. Purkukustannukset Kaunisnurmen palvelukeskuksen osalta arvioidaan olevan 500 000 euroa (alv0%). Purkukustannuksien laskentaperusteena käytetty kerrosneliömäärää. Palvelukeskuksen kerrosneliömäärä 4091 m2.

Tilapalvelut esittää Inkeroisten yhtenäiskoulun vanhan osan ja Kaunisnurmen palvelukeskuksen purkukustannuksiin yhteensä 1 100 000 euroa. Vuoden 2021 talousarviossa rakennuksien purkukustannuksiin ei ole varattu rahaa.

Em. muutokset lisäävät kaupunkitasolla käyttötalousmenoja 1,1 milj. euroa ja investointimenoja 0,38 milj. euroa. Mahdolliset poistoarvioiden muutokset käsitellään syksyn 2021 aikana.

Toimitilajohtaja Katja Ahola on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä seuraavat muutokset vuoden 2021 talousarvioon:

Käyttötalousosa:

  • Yhteistoiminta (Palo- ja pelastustoimi), toimintakatteen lisäys 400 000 euroa
  • Kaupunginhallitus (Tilapalvelut), toimintakatteen lisäys 700 000 euroa

Investointiosa:

  • Kaupunginhallitus/Konsernipalvelut, Tilapalvelut/korvausinvestoinnit, investointimenojen lisäys 380 000 euroa.

Lisätietoja:

  • kiinteistöpäällikkö Arto Kuitikka, puh. 020 615 7122, arto.kuitikka(at)kouvola.fi
  • toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi
  • talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat

Tutustu esityslistoihin ja pöytäkirjoihin liitteineen (Dynasty). Tarkastettu kokouspöytäkirja on nähtävillä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona kaupunginkansliassa.

Kaupunginhallituksen kokoonpano ja kokouspäivät

Lisätietoja:
Hallintojohtaja
Katja Tommiska
puh.020 615 8651

Sivun alkuun