Kaupunginhallituksen päätöksiä 21.6.2021

puheenjohtajan nuija

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin 21.6.2021 mm. tilapalveluiden myytävien rakennusten raportointia sekä uusien myyntikohteiden ja lahjoitettavien kohteiden hyväksyntää ja Kouvolan kaupungin henkilöstön palkitsemista koronapandemiasta aiheutuneesta lisätyöstä.

Tilapalveluiden myytävien rakennusten raportointi sekä uusien myyntikohteiden ja lahjoitettavien kohteiden hyväksyntä

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.11.2019 (§ 357) hyväksynyt myytävien rakennusten myyntilistan ja osa näistä kohteista on myyty, osa tällä hetkellä myynnissä ja osa ei ole myynnissä. Näiden rakennuksien osalta on haluttu saada raportointia kertyneistä myyntisummista ja säästyneistä ylläpitokustannuksista.

Myyntilistaan on sisällytetty ehdotukset kolmen uuden myyntikohteen osalta.  Näiden kohteiden myyntiä koskevan päätöksen tekee myöhemmin kaupunginhallitus, mikäli hintapyyntöä ei ole määritelty liitelistauksessa ja yhteenlaskettu hinta ja kirjanpidollinen myyntitappio ylittää 200 000 euroa.

Kaupungilla on tulossa isoja palvelukeskuksia ja kaupungintaloja myyntiin, eikä nähdä taloudellisesti järkevänä teettää laajoja kuntokartoituksia, jos potentiaalisia ostajia ei ole. Näin ollen ehdotetaan, että kuntokartoitukset näiden erikoiskohteiden osalta teetetään vasta, jos potentiaalinen ostajaehdokas löytyy. Samoin, jos kohde on purkukuntoinen tai lähes purkukuntoinen tai hinta on erittäin vaatimaton, kuntokartoituksen teettämiselle ei nähdä perusteita.

Tilapalveluille on osoitettu kaksi lahjoituspyyntöä rakennuksien pitkäaikaisilta käyttäjiltä, koskien Partiotaloa ja Keltin kylätaloa.

Voit tutustua käsiteltävään asiaan kaupunginhallituksen esityslistalta Dynasty-palvelussa.

Lisätietoja: Toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013,                katja.e.ahola(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä tiedoksi raportin myydyistä kohteista ja hyväksyy rakennuksien myyntiprosessin perusteluosassa kuvatun mukaisesti, ja
  2. hyväksyy uudet kohteet myytävien listalle liitteen mukaisesti sekä
  3. hyväksyy Partiotalon ja Keltin kylätalon lahjoitukset pitkäaikaisille käyttäjille liitemateriaalin mukaisesti, maaomaisuus vuokraa maan. Maapohja jää kaupungin omistukseen, ainoastaan rakennus lahjoitetaan.

Kaupunginhallituksen päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kouvolan kaupungin henkilöstön palkitseminen koronapandemiasta aiheutuneesta lisätyöstä

Kaupungin henkilöstön huomioimisesta koronatilanteen johdosta on käyty keskustelua kaupungin yhteistyöryhmässä 11.5.2021. Henkilöstön huomioimista koronapandemian aikana tehdystä työstä on pidetty tärkeänä ottaen huomioon, että Kouvolan kaupungilla toteutettiin henkilöstön lomautuksia vuonna 2020 kaupungin taloudelliseen tilanteeseen liittyvästä pakottavasta kustannusten vähentämistarpeesta johtuen.

Henkilöstön huomioimisesta oli keskusteltu ennen yhteistyöryhmän kokousta kaupungin johtoryhmässä. Asiaa käsiteltiin vielä yhteistyöryhmän kokouksen jälkeen kaupungin johtoryhmässä sekä henkilöstöpalvelujen ja pääluottamusmiesten yhteisissä kokouksissa. Henkilöstön palkitsemista käsiteltiin myös kaupunginjohtajan listapalaverissa 7.6.2021.

Kouvolan kaupungin henkilöstöä edustavat pääluottamusmiehet ovat tehneet kaupunginhallitukselle esityksen 300 euron suuruisen kertapalkkion maksamisesta koko kaupungin henkilöstölle siten, että kertapalkkio maksettaisiin elokuun palkanmaksun yhteydessä. Pääluottamusmiesten esittämä 300 euron kertapalkkio tarkoittaisi suuruusluokaltaan noin 1 miljoonan euron kokonaiskustannusta sivukuluineen.

Käytyjen keskustelujen perusteella esitetään, että henkilöstöä palkittaisiin koronapandemian aikaisesta hyvin tehdystä työstä tukemalla henkilöstön työhyvinvointia siten, että loppuvuodeksi kohdennettaisiin 100 euroa työntekijää kohden käytettäväksi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuun. Kyseessä on työntekijälle verovapaa etuus.

Palkitsemisen kustannukset olisivat suuruudeltaan noin 300.000 euroa. Mahdollinen lisämäärärahan tarve arvioitaisiin syksyllä muiden talousarviomuutosten yhteydessä. Summa pyrittäisiin kuitenkin kattamaan ensisijaisesti nykyisistä talousarvion määrärahoista.

Kaupunginhallitus hyväksyi 17.5.2021 Kouvolan kaupungin uuden henkilöstöohjelma vuosille 2021-2024. Yhtenä tavoitteena on hyvinvoiva henkilöstö ja turvallinen työyhteisö. Joustavat ja henkilöstön tarpeet huomioon ottavat henkilöstöedut tukevat parhaiten koko henkilöstön hyvinvointia ja luovat samalla myönteistä työnantajakuvaa.

Lue lisää esityslistalta Dynasty-palvelusta.

Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää palkita Kouvolan kaupungin henkilöstöä sijoittamalla 100 euroa työntekijää kohden ns. sähköiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuun.

Henkilöstöjohtaja tekee palkitsemisen täytäntöönpanoa koskevat päätökset elokuussa hallintosäännön 56 §:n perusteella. Samassa yhteydessä päätetään toteuttamistavasta ja tarkemmista menettelytavoista.

Henkilöstön sähköiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuun varattava vastaavan suuruinen määräraha vuodelle 2022 huomioidaan talousarviovalmistelussa.

Kaupunginhallituksen päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat

Tutustu esityslistoihin ja pöytäkirjoihin liitteineen (Dynasty). Tarkastettu kokouspöytäkirja on nähtävillä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona kaupunginkansliassa.

Kaupunginhallituksen kokoonpano ja kokouspäivät

Lisätietoja:
Hallintojohtaja
Katja Tommiska
puh.020 615 8651