Alvar Aalto -matkailureittiyhdistys yhdistää Aalto-kohteet

Suosittu Alvar Aalto -matkailureitti koostuu arvostetuista kotimaisista ja kansainvälisistä Aalto-kohteista. Reitti on koottu laajassa verkostoyhteistyössä Alvar Aalto -kaupunkien ja alueiden matkailutoimijoiden kanssa.

Alvar Aalto -kaupunkien matkailuyhteistyö uuteen vaiheeseen

Matkailuyhteistyö on edennyt uuteen, tärkeään vaiheeseen, kun Alvar Aalto -säätiön ja Alvar Aalto -kaupunkien yhteishanke Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry -yhdistys on nyt aloittanut toimintansa. Yhdistys perustettiin heinäkuussa 2020. Kouvolan kaupunki liittyi samana vuonna yhdistyksen jäseneksi.

Yhdistyksen tavoitteena on kehittää matkailureitin toimintaa ja edistää matkailua Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin Euroopassa ja muualla maailmassa. Jäseniksi ovat tervetulleita kaikki yleisölle tavalla tai toisella saavutettavat kohteet ja palveluntarjoajat”, kertoo kulttuurireittiyhdistyksen puheenjohtaja Heli Leinonkoski. ”Kaikki maailmanperintökohteiksi ehdotettavat Aalto-kohteet kuuluvat myös Alvar Aalto -matkailureittiin”, muistuttaa Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Vuonna 2017 perustettu Alvar Aalto -kaupunkien verkosto edistää kaupunkien, kuntien ja alueiden elinvoimaisuutta matkailun keinoin. Hyvällä yhteistyöllä ja palvelutuotannolla on jo lisätty matkailualueiden positiivista näkyvyyttä ja kävijämääriä. ”Kun kansainvälinen matkailu hiljeni viime kesänä, kotimaan matkailijat löysivät tiensä lukuisiin Aalto -kohteisiin. Pitkäjänteinen yhteistyö ja valtakunnallinen markkinointi kantavat nyt hedelmää. Matkailijan näkökulmasta on parasta, että kaikki Aallon arkkitehtuurikohteet ja niihin liittyvät palvelut löytyvät nyt ja jatkossa kätevästi yhdestä verkko-osoitteesta”, toteaa matkailureitin tuottaja Noora Kiili Alvar Aalto -säätiöstä.

Kouvola – Yhtä Aaltoa

Alvar Aalto -viikkoa vietetään tänä vuonna Kouvolassa 14.–22.8.2021 teemalla Kouvola – Yhtä Aaltoa. Alvar Aalto -viikko on elävä kaupunkitapahtuma, jonka teemat liittyvät monipuolisesti arkkitehtuuriin, muotoiluun ja taiteeseen. Kouvola on Alvar Aalto -kaupunki ja tapahtumaviikolla halutaan kääntää katse paikkakunnalla sijaitsevaan Alvar Aallon (1898–1976) tuotantoon”, kertoo Kouvolan kaupungin yhteyspäällikkö Anne Käki. Tapahtumaviikko houkuttelee myös tutustumaan paikkakunnan rakennettuun ympäristöön ja rikkaaseen teolliseen perintöön.

Kouvolan Inkeroisista löytyy Aallon suunnittelema ainutlaatuinen kokonaisuus, johon kuuluvat vuosina 1937–56 suunniteltu paperitehdas ja siihen liittyvä asuinalue sekä vuonna 1940 valmistunut Tehtaanmäen koulu. Aalto suunnitteli paikkakunnalle myös Karhunkankaan omakotialueen tyyppitaloineen.Alvar Aallon Kouvolan kohteet ovat hyvä esimerkki kokonaisvaltaisesti suunnitellusta ympäristöstä.

Alvar Aalto –matkailureitti Euroopan neuvoston kulttuurireitiksi

Alvar Aallon arkkitehtuuria on esitetty Alvar Aalto -säätiön johdolla ensimmäisenä suomalaisena aloitteena Euroopan neuvoston kulttuurireittien joukkoon. Matkailureitti Alvar Aalto Route – 20th Century Architecture and Design kattaa yli 60 arkkitehtuurikohdetta 27 kaupungissa viidessä eri maassa – Suomessa, Saksassa, Virossa, Italiassa ja Ranskassa. Potentiaalisia Alvar Aalto -kohteita löytyy yhteensä kymmenestä Euroopan maasta Suomen Rovaniemeltä Italian Riola di Vergatoon. Euroopan neuvoston kulttuurireitin hakemusprosessi etenee auditoinnin kautta mahdolliseen sertifiointiin keväällä 2021. Pyhän Olavin merireitti Turun saaristossa kuuluu jo Euroopan neuvoston kulttuurireitteihin, kun se liittyi osaksi Norjasta koordinoitua Pyhän Olavin reittiä.

Eurooppalaiset kulttuurireitit kulkevat historiallisilla jalanjäljillä (Cultural Route of the Council of Europe)ja tuovat Välimeren, Alppien, Tonavan ja Itämeren alueiden monipuolisen kulttuurihistorian tutuksi mm. arkkitehtuurin ja gastronomian välityksellä. 38 reittiä on tähän mennessä saanut Euroopan neuvoston sertifikaatin. ”Kulttuurireittistatus edistäisi toteutuessaan Alvar Aallon rakennusten kansainvälistä tunnettuutta ja vahvistaisi Aallon tuotannon merkittävyyttä osana eurooppalaista kulttuuriperintöä”, Lindh arvioi.

Euroopan neuvoston kulttuurireittien teeman tulee olla yhteinen vähintään kolmelle maalle. Reittien tulee edistää toiminnallaan kulttuurin kestävää kehitystä, kulttuuri- ja nuorisovaihtoa ja kulttuuriperintökasvatusta sekä siihen painottuvaa kulttuurimatkailua. Reittejä koskevan sopimuksen taustalla vaikuttavat Euroopan neuvoston kulttuuri- ja kulttuuriperintösopimukset. Suomi on liittynyt Euroopan neuvoston kulttuurireittejä koskevaan laajennettuun osittaissopimukseen vuonna 2018.

Visit Alvar Aalto -verkkopalvelu

Keväällä 2018 Venetsian arkkitehtuuribiennaalin yhteydessä julkistettu Visit Alvar Aalto -verkkopalvelu palvelee tällä hetkellä suomen-, englannin-, venäjän-, saksan- ja japaninkielisiä matkailijoita. Hanke on saanut tukea Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurimatkailun tuotteistamisen erityisavustuksesta.

Verkossa:

Alvar Aalto -matkailureitti ja Visit Alvar Aalto -verkkopalvelu löytyvät osoitteesta visit.alvaraalto.fi

Routes4U -video ja muut aineistot uusine matkailureittikandidaatteineen

Lisätietoa Euroopan neuvoston kulttuurireittisivustolta

Lisätietoa kulttuurimatkailuoppaasta suomeksi

Lisätietoja:

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto –matkailureitti / Tuottaja Noora Kiili
puh. 044 976 7810, noora.kiili@alvaraalto.fi

Alvar Aalto –viikko / Tuottaja Mira Caselius
puh. 040 7766 931, mira.caselius@alvaraalto.fi

Toimitusjohtaja Tommi Lindh
puh. 044 562 1625, tommi.lindh@alvaraalto.fi

Kulttuurireittiyhdistyksen puheenjohtaja
Kansliapäällikkö Heli Leinonkoski, Jyväskylän kaupunki
puh. 050 365 4287, heli.leinonkoski@jyvaskyla.fi

Kouvolan kaupunki
Yhteyspäällikkö Anne Käki
puh. 020 615 8173, anne.kaki@kouvola.fi

Sivun alkuun