Kouvolan kaupunki purkaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoitteet

Aikuisten harrastustoiminta avataan ulkotiloissa, uimahallit ja osa kaupungin kuntosaleista avautuvat kävijämäärää rajoittaen. Kirjastoautojen liikennöinti aloitetaan.

Kouvolan kaupunki purkaa koronakoordinaatioryhmän suositusten perusteella lisää koronarajoituksia. Kaupungin valmiusryhmä teki päätökset asiasta tänään.
− Koronatilanne Kymenlaaksossa on edelleen parantunut, kertoo turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén. – Hallitulla rajoitusten purkamisella pyritään pitämään suunta samana jatkossakin.

Kymenlaaksossa ja koko Suomessa tulee edelleen rajoittaa kontaktien määrää ja noudattaa turvallisuusohjeita.

− Emme ole vielä selvillä vesillä tästä koronakriisistä, muistuttaa Franzén. – Varovaisuus on edelleen tarpeen, jotta tartuntojen määrä ei käänny taas nousuun.

Kouvolan kaupunki purkaa 3.5. alkaen seuraavia koronarajoituksia:

Julkiset tilat

Uimahallit ja uimahallien kuntosalit avataan siten, että kävijämäärä rajataan toistaiseksi 50 % tilojen normaalista kapasiteetista.

Kirjastojen oleskelutilat avataan asiakkaiden käyttöön siten, että turvavälejä voi noudattaa. Lainaus- ja palautuspalvelu toimii normaalisti. Kirjastoautojen liikennöinti aloitetaan. Omatoimikirjastot ovat avoinna aamuisin.

Nuorisotalot avautuvat normaaliin toimintaan asteittain siten, että 10.5. alkavalla viikolla kaikki talot ovat toiminnassa.

Kaikissa julkisissa tiloissa tulee noudattaa turvavälejä ja 12 vuotta täyttäneille on vahva maskisuositus.

Ryhmäharrastustoiminta

2003 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminta sisällä ja ulkona on mahdollista ilman ryhmäkoon rajoitusta siten, että toiminnassa voi noudattaa turvavälejä.

2003 syntyneiden ja sitä nuorempien peli-, kilpailu- ja ottelutoiminta on sallittu sisä- ja ulkotiloissa. Yleisön osalta tulee noudattaa aluehallintoviraston antamia määräyksiä kokoontumisrajoituksista sekä muita yleisötilaisuuksiin liittyviä ohjeita. Kokoontumisrajoitus on 16.5. asti Kymenlaaksossa kuusi henkilöä.

2002 syntyneiden ja sitä vanhempien (aikuisten) ryhmäharrastustoiminta ulkona on mahdollista ilman ryhmäkoon rajoitusta siten, että toiminnassa voi noudattaa turvavälejä. Aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on toistaiseksi keskeytetty, samoin aikuisten peli- ja ottelutoiminta sisällä ja ulkona pois lukien ammattiurheilu.

Ikärajojen määrittelyssä noudatetaan OKM ohjetta lasten ja nuorten harrastustoiminnasta: https://minedu.fi/-/ohjeistus-lasten-ja-nuorten-ryhmaharrastustoiminnasta

Muut voimassa olevat ohjeet, suositukset ja määräykset

Aluehallintoviraston määräämä kokoontumisrajoitus yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin on 16.5. asti Kymenlaaksossa kuusi henkilöä. Myöskään yli kuuden henkilön yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi.

Kymenlaaksossa on edelleen voimassa vahva suositus maskin käyttöön kaikille 12 vuotta täyttäneille sekä yleinen etätyösuositus kaikissa niissä työtehtävissä, joissa etätyö on mahdollista.


Matkustamista ulkomaille suositellaan vältettäväksi. Kotimaan matkailussa suositellaan harkintaa ja terveysturvallisuuden huomioimista.

Ravintoloiden aukioloon kohdistuu edelleen rajoituksia. Rajoituksista tiedottaa valtioneuvosto.

Uudet rajoitukset päivittyvät 29.4. aikana Kouvolan kaupungin verkkosivuille www.kouvola.fi/koronavirus

Sivun alkuun