Palvelu: Kulttuuripalvelut

Talvivalkeat on tänä vuonna klassikoiden äärellä

Talvivalkeat tarjoaa jälleen edullisia elämyksiä kulttuurinälkään. Tapahtumasarjan käynnisti oopperasatu Punahilkasta mutta Kuusankoskitalon lavalla nähdään ja kuullaan myös muita ikivihreitä.

Kiinnostaisiko harrastusten järjestäminen koululaisille lukuvuonna 2025-2026?

Kouvolan kaupunki etsii seuroja, järjestöjä, yrityksiä ja muita toimijoita toteuttamaan lasten ja nuorten toiveiden mukaista harrastustoimintaa lukuvuodelle 2025-2026. Toimintaa voi järjestää ennen klo 16.00 koulun tiloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä. Ohjauksesta maksetaan korvaus.

Monitoimiareenan ohjausryhmä: kaikkien yhteinen hanke

Kouvolan monitoimiareena-hankkeen uuden ohjausryhmän järjestäytymiskokous pidettiin 20.2.2025. Hanke keskustelutti vilkkaasti positiivisessa hengessä. Ohjausryhmän yhteinen näkemys on hankkeen tarpeellisuus Kouvolalle. Monitoimiareena on kaikkien yhteinen hanke, jota tehdään yli lajirajojen.

Tekemistä talvilomaan!

Kouvolan kaupungin palvelut tarjoavat monenlaista tekemistä talvilomaa viikolla 9 viettäville lapsille, nuorille ja lapsiperheille.

Lasten Kulttuuriviikkojen ohjelmistossa näkyy ystävyys

43. kertaa järjestettävät Lasten Kulttuuriviikot ilahduttavat jälleen 1.-28.2.2025 runsaalla ja monipuolisella tarjonnallaan. Tänä vuonna ohjelmistossa näkyy teemana ystävyys sen monissa muodoissaan. Monipuolisia taide-elämyksiä perheiden sekä varhaiskasvatuksen ja alakoulujen arkeen tarjotaan Kouvolan lisäksi Haminassa, Kotkassa, Loviisassa, Pyhtäällä, Virolahdella ja Miehikkälässä.

Kotitalousneuvonta kaupungin palveluna päättyy 

Kotitalousneuvoja on toiminut vuosikymmeniä kodin arkeen ja terveyteen liittyvän tiedon jakajana ja ruokakurssien vetäjänä. Neuvonta päättyy vuoden alussa kotitalousneuvoja Ulla Rantasen jäädessä eläkkeelle mutta suositut ruokakurssit jatkuvat uuden tuntiopettajan vetämänä.

Uuden vuoden perhejuhla 31.12.2024

Uuden vuoden vastaanottoa juhlistetaan tänäkin vuonna Kuusankoskitalolla uudenvuodenaattona 31.12.2024 klo 16. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.

Sivun alkuun