Kouvolan Yhteislyseon musikaali syntyy lukiolaisten ja ammattilaisten yhteistyöllä
Kouvolan Yhteislyseossa toteutetaan huhtikuussa jälleen suureen suosioon noussut lukiomusikaali. Onnellista sattumaa on perheen, rakkauden ja identiteetin etsimisestä koskettavasti ja humoristisesti kertova musikaali, joka kokoaa yhteen laajan joukon nuorta osaamista suunnittelusta toteutukseen.
Valokuvanäyttely ja teatteriesitys huipentavat erityislasten ja -nuorten kerhojen kevätkauden
Valokuvauskerhon näyttely Meidän juttu nähdään Galleria Patossa Kuusankosken Taideruukilla 9.–29.4. Teatterikerhon pienoisnäytelmä Yläkerran huone saa ensi-iltansa Kulttuuritila Kuva-Portissa ti 14.4. klo 18.
KymppiPlus-hankkeen ensimmäinen työpaja huhtikuussa
Keskustan palvelut tiivistyvät ainutlaatuiseksi urheilun, liikunnan ja kulttuurin kokonaisuudeksi. Mitä tarvitaan, jotta kokonaisuus tukee kuntalaisten arkea? Lisää pysäköintipaikkoja on suunnitteilla ja liikennejärjestelyjä parannetaan. Tule mukaan keskustelemaan kaupungintalolle tiistaina 14. huhtikuuta klo 16.
Kymenlaakson kulttuurigaalassa palkittiin kulttuurin tekijöitä – Kuulas sai tunnustuksen lasten kulttuurityöstä
Kolmatta kertaa järjestetyssä Kymenlaakson kulttuurigaalassa Kouvolan kaupungintalolla jaettiin lauantaina palkintoja kulttuurin saralla Kymenlaaksossa ansioituneille.
Kouvolan kaupungille rahoitusta ”Onnellisuuslavan” hankintaan
Kouvolan kaupunki on saanut Kuntarahoituksen Onnellisuusrahaston 100 000 euron rahoituksen liikuteltavan ”Onnellisuuslavan” hankintaan. Lava voidaan siirtää eri tapahtumiin ja näin viedä kulttuurista hyvinvointia eri puolille kaupunkia.
Teatteri-investointi työllistää paikallisesti
Kuntotalon perusparannus teatterin tarpeisiin etenee ja työllisti vuonna 2025 merkittävästi paikallisia aliurakoitsijoita. Teatteriesitykset jatkuvat keskeytyksettä koko rakennushankkeen ajan. Peruskorjattavan osan näyttämöllä on ensimmäinen ensi-ilta alkusyksyllä 2027 ja uudisosaan valmistuvalla suurella näyttämöllä alkusyksyllä 2028.
Lasten ja nuorten kirjojen lainaus jatkoi kasvuaan Kouvolassa
Lasten ja nuorten lukeminen ennätystasolla Lasten ja nuorten lukeminen on Kouvolassa erittäin vahvassa vireessä. Vuonna 2025 lasten ja nuorten kirjojen …
Jukka Airolan inventointikuvia Kuusankosken vanhoista rakennuksista on nähtävissä Finnassa
Poikilo-museot on julkaissut lisää valokuvakokoelman kuvia maksuttomassa Finna-verkkopalvelussa.
Muuttuva kaupunkimme -näyttely on avautunut Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa
Muuttuva kaupunkimme
27.11.2025–10.10.2027
Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo
Vastaa kyselyyn kirjastojen hyvinvointivaikutuksista!
Kyselyn avulla selvitetään, miten juuri sinä käytät kirjastoa ja millaisia hyvinvointivaikutuksia kirjaston palveluilla on arjessasi. Kysely toteutetaan osana Vaikuttava kirjasto …
Kouvolan kaupunki juhlistaa Suomen itsenäisyyttä Kymi Sinfoniettan konsertilla Kuusankoskitalossa
Kouvolan kaupunki tarjoaa itsenäisyyspäivän kunniaksi Kymi Sinfoniettan konsertin 6.12. edulliseen 2 euron hintaan. Kuusankoskitalossa klo 15 järjestettävässä konsertissa Kymi Sinfonietta tuo kuulijoiden nautittavaksi suomalaisia sävelaarteita kapellimestari Henriikka Teerikankaan johdolla. Solistina esiintyy koloratuurisopraano Marika Hölttä Kouvolan musiikkiluokkien kuoron kera. Ennen konserttia on kahvitarjoilu 40-vuotiaan Kuusankoskitalon kunniaksi.
Kuntotalon ja teatterin välinen yhdyssilta puretaan
Kuntotalon ja teatteritalon välinen yhdyssilta puretaan kahden seuraavan viikon aikana osana Kouvolan teatterin peruskorjausta ja laajennusta. Työalue rajataan ja liitetään osaksi muuta työmaa-aluetta.