Yritystonteissa uinuvat uudet työpaikat
Kaupungin panostus yritystontteihin on tehokkain tapa lisätä paikkakunnan elinvoimaa. Kun tonttireservi on mahdollisimman suuri, se mahdollistaa uusien yritysten sijoittumisen Kouvolaan.
Kouvolan yöpäivystys on säilytettävä – lausuntokierroksella oleva esitys vaarantaa kouvolalaisten potilasturvallisuuden
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut lausuntopyynnön luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jossa ehdotetaan muutoksia ympärivuorokautista terveydenhuollon päivystystä sekä leikkaustoimintaa koskevaan sääntelyyn. Esityksen mukaan Kouvolan Ratamo-keskuksen yöpäivystys lakkaa vuoden 2026 alusta. Kouvolan asukkaiden näkökulmasta päätös on kestämätön.
UPM:n kaavoitusaloite teknisen lautakunnan käsiteltäväksi
UPM-konserniin kuuluva UPM Solar Oy on tehnyt Kouvolan kaupungille kaavoitusaloitteen yleiskaavoituksen käynnistämisestä Haukkasuon ja Kiikunsuon alueilla. UPM Solar esittää selvitettäväksi, voidaanko alueelle laatia yleiskaava, joka mahdollistaisi suuren mittakaavan aurinkovoimaloiden rakentamisen. Tekninen lautakunta käsittelee aloitetta 30.5.2024.
Monitoimiareena etenee kaavamuutoksen myötä
Kouvolan keskustaan Urheilupuistoon suunniteltu monitoimiareena vaatii toteutuakseen asemakaavan muuttamista. Samalla päivitetään koko alueen asemakaavaa ja laaditaan yleissuunnitelma. Aiheesta järjestetään kaikille avoin asukastilaisuus 29.5.2024 klo 17–19 Kouvolan kaupungintalolla. Tilaisuudessa esitellään pääasiassa kaavamuutosta, mutta lyhyesti myös Urheilupuiston alueella eteneviä kolmea hanketta: monitoimiareenaa, uimahallia ja teatteria. Tervetuloa!
Kouvolan kasvihuonepäästöt laskeneet – energiatehokkuudessa onnistuttu
Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskussa. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet 36 prosenttia. Kouvolassa päästöt ovat laskeneet, mutta Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat hidastaneet kehitystä. Energiatehokkuudessa on saatu hyviä tuloksia. Kouvolan kaupungin oma energiankulutus on laskenut vuodesta 2014 lähes 44 %. Kaupunki on mukana hiilineutraalien kuntien verkostossa (HINKU).
EU-vaalit käsillä – suuri vaikutus kuntiin
Europarlamenttivaaleilla on kunnille suuri merkitys. Lainsäädäntöä luodaan EU:ssa pitkälti kunnille ja sitä kautta kunnissa asuville ihmisille. Kunnissa toimeenpannaan myös merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. Käytä siis ääntäsi. Ennakkoäänestys käynnistyy 29.5.2024.
Ratamon yöpäivystyksen lakkautus ei tuo säästöjä
Hallituksen päätös lakkauttaa Ratamo-keskuksen yöpäivystys ei tuota säästöjä Kymenlaaksossa. Päinvastoin. Sekä suorat että välilliset kustannukset kasvavat merkittävästi. Päätös asettaa Kouvolan asukkaat eriarvoiseen asemaan ja vaarantaa potilasturvallisuuden. Kouvolan nykyinen akuuttilääketieteen päivystysmalli toimii kustannustehokkaasti.
Korian Hiivurin datakeskushankkeen suunnittelu etenee
Datakeskusten kehittämiseen keskittyvä Hyperco Oy on aiemmin varannut tontin aloittaakseen selvitykset mahdollisen datakeskuksen sijoittamisesta Hiivurin alueelle. Asia on nyt etenemässä kiinteistökaupan esisopimukseen, joka käsitellään teknisessä lautakunnassa 2.5.2024.
Kimolan kanava avataan veneilijöille perjantaina 3.5.
Sulun alueella palvelee kesäkahvila ja Virtakiven vierassatamassa mm. polttoainejakelu.
Kouvola hakee työllisyysjohtajaa
Tuleva työllisyysjohtaja johtaa kaupungin järjestettäviksi 1.1.2025 siirtyvien työllisyyspalveluiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta sekä kehittää ja tuottaa merkittäviä ratkaisuja elinvoiman ja työllisyyden edistämiseen Kouvolassa. Hakea voi 12.5. asti.
Aurinkovoiman tuotantopotentiaali Kouvolassa hyvä –aurinkovoimaa koskevassa selvityksessä ja ohjeistuksessa esitetään suuntaviivoja aurinkovoimahankkeiden kehittämiselle
Tuore aurinkovoimaselvitys antaa yleiskatsauksen suuren mittakaavan aurinkovoimapotentiaalista Kouvolassa. Laaditussa aurinkovoimaohjeistuksessa käsitellään voimaloiden sijoittumiskysymyksiä suhteessa asumiseen ja siinä annetaan hyviä suunnittelukäytänteitä voimaloiden sijoittumista suunnitteleville toimijoille.
Kiinteistöjen katselmukset tuovat säästöä
Kouvolan kaupungin kiinteistöihin tehdyistä energiakatselmuksista on saatu hyviä tuloksia. Katselmuksissa syntyneiden parannusehdotusten myötä energian- ja vedenkulutusta on saatu vähennettyä. Jo pienillä muutoksilla saadaan vuositasolla merkittävää säästöä. Kustannuksiin saadaan Business Finlandin energiatukea 50%, joka oli viime vuonna 64 020 euroa.