Rantaosayleiskaavan muutos, maanomistajien aloitteet 2020, osittainen voimaantulo
Kaupunginhallitus on 27.10.2025 § 261 tekemällään päätöksellä määrännyt valtuuston 19.5.2025 § 34 hyväksymän Rantaosayleiskaavan muutos, maanomistajien aloitteet 2020 tulemaan voimaan …
Kouvolan kaupungin yleiset uimarannat ja -paikat
Kouvolan kaupunki kuuluttaa yleisistä uimarannoista sosiaali- ja terveysministeriön antamien yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksia ja valvontaa koskevien asetusten (177/2008 ja 354/2008) mukaisesti. Kuulutus pidetään nähtävillä 30.4. – 15.5.2025
Kuulutus vireillä olevista jätehuoltomääräyksistä
Kymen jätelautakunnassa on vireillä jätelain 91 §:n mukaisten jätehuoltomääräysten muuttaminen. Sekalaista yhdyskuntajätettä tarkoittava termi ”loppujäte” esitetään vaihdettavaksi valtakunnallisen linjan mukaan termiksi ”sekajäte”. Lisäksi esitetään tarkennettavaksi saarikiinteistöjen jätehuollon periaatteita ja ehdotetaan, että myös vapaa-ajan kiinteistön jätehuollon voisi keskeyttää määräajaksi, jos kiinteistöä ei käytetä. Myös muita pienempiä muutoksia ehdotetaan määräyksiin.
Ilmoitus ympäristöluvan rauettamismenettelystä / Kouvolan kaupungin Yhdyskuntatekniikan rakennuttaminen
Kouvolan kaupungin Yhdyskuntatekniikan rakennuttaminen on tehnyt ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ilmoituksen ympäristöluvan mukaisen toiminnan lopettamisesta. Rakennus ja ympäristölautakunta on 5.6.2013 myöntänyt ympäristöluvan Keltin maankaatopaikan toiminnalle osoitteeseen Vikiäntie, Kuusankoski, kiinteistölle 286-409-4-205 (Leca V).
Ympäristölupahakemus / Tykkimäen Sora Oy
Tykkimäen Sora Oy on tehnyt ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ympäristölupahakemuksen, joka koskee kallion louhintaa ja murskausta osoitteessa Multahovintie 786, Valkeala, RN:o 286-449-2-901. Lisäksi on haettu lupaa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Toiminnasta voi aiheutua melua, pölyä ja tärinää.
Kaupunginvaltuuston kokouksen 2.12.2024 pöytäkirjan § 84 julkaiseminen nähtäville 3.12.2024 lähtien
Poikkeuksellisesti julkaisemme erikseen nähtäville Kouvolan kaupunginvaltuuston seuraavan päätöksen: Omavelkainen takaussitoumus OP Yrityspankki Oy:lle Kaakkois-Suome Tieto Oy:n leasingsopimuksen johdosta, (pdf 209 …
Kymen jätelautakunta tiedottaa: Jätemaksutaksa 2025 nähtävillä
Kymen jätelautakunnassa on valmisteltavana jätelain 78 §:n mukainen jätemaksutaksa 1.1.2025 alkaen Kymenlaakson Jäte Oy:n hallituksen esityksestä. Jätemaksutaksa koostuu perusteluosasta ja hinnat sisältävistä taksataulukoista.
Kouvolan kaupungin yleiset uimarannat ja -paikat
Kouvolan kaupunki kuuluttaa yleisistä uimarannoista sosiaali- ja terveysministeriön antamien yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksia ja valvontaa koskevien asetusten (177/2008 ja 354/2008) mukaisesti. Kuulutus pidetään nähtävillä 2.4.–30.4.2024.
Kymen jätelautakunta tiedottaa: Jätetaksaesitys nähtävillä
Taksaluonnokset ovat nähtävillä 2.-16.11.2023.
Poikkeamispäätös 286-871-5-5, Arom-dekor Kemi Oy
Kaupunginarkkitehti 29.06.2023 § 8/2023, 286-871-5-5, Arom-dekor Kemi Oy Poikkeamispäätöstä koskevat asiakirjat ovat nähtävillä Kouvolan kaupungintalolla, Torikatu 10, 45100 Kouvola, lisätietojen …
Uudet jätehuoltomääräykset tulevat voimaan 1.6.2023
Kymen jätelautakunnan uudistetut jätehuoltomääräykset tulevat voimaan 1.6.2023. Muutoksia tuli mm. biojätteiden erilliskeräysvelvoitteisiin ja jäteastioiden tyhjennysvälivaihtoehtoihin. Jätehuoltomääräykset koskevat pääosin asuinkiinteistöjen jätehuoltoa …
Uudet jätehuoltomääräykset tulevat voimaan 1.6.2023
Kymen jätelautakunnan uudet jätehuoltomääräykset tulevat voimaan 1.6.2023: Kunnalliset jätehuoltomääräykset 1.6.2023 (pdf,563kt) Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio 1.6.2023 (pdf,372kt)