Kaupunginhallitus kokoontuu tänään maanantaina 7. syyskuuta – tutustu asialistaan
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 7. syyskuuta klo 15.00. Tutustu käsiteltäviin aiheisiin etukäteen ja katso koko esityslista.
Perusopetuksen palveluverkkoesitys tarkentuu: Svenska Skolanin lakkauttaminen poistettu esityksestä
Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee Kouvolan perusopetuksen palveluverkkoesitystä kokouksessaan 15.9. Esitystä on tarkennettu ruotsinkielisen opetuksen osalta, ja Svenska Skolanin lakkauttaminen on poistettu palveluverkkoesityksestä.
Uuden uimahallin rakennustyöt etenevät kohti käyttöönottoa ensi vuonna
Urheilupuiston työmaalla tehdään parhaillaan sisätöitä muun muassa laatoituksen ja talotekniikan asennusten parissa. Syksyn aikana työmaalla uusitaan vanhan uimahallin tiiliverhoilua ja edistetään piharakentamista. Valmistuessaan uimahalli yhdistää kulttuurihistoriallisesti merkittävän vanhan rakennuksen ja modernin laajennusosan monipuoliseksi, esteettömäksi ja hyvin saavutettavaksi vesiliikunnan kokonaisuudeksi.
Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 31. elokuuta – tutustu asialistaan
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 31. elokuuta klo 15.00. Tutustu käsiteltäviin aiheisiin etukäteen ja katso koko esityslista.
Kouvolalaisia kutsutaan vaikuttamaan tulevaisuuden kirjastoverkkoon
Kouvolan kaupunki kutsuu asukkaat keskustelemaan tulevaisuuden kirjastotoiminnan järjestämisestä 1.9. klo 17–19 pääkirjaston auditorioon. Tilaisuudessa esitellään kirjaston palveluverkkoselvitystä. Päätöksenteon tueksi on avattu asiakaskysely, jossa kuntalaiset pääsevät kertomaan kirjastoverkon muutosten vaikutuksista elämäänsä.
Perusopetuksen palveluverkkoon esitetään muutoksia Kouvolassa – kuntalaisilla mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmaan
Perusopetuksen palveluverkkoluonnoksessa vuosille 2027–2035 esitetään verkon tiivistämistä siten, että nykyisen 21 koulun sijaan Kouvolassa toimisi vuonna 2035 yhteensä 15 koulua. Luonnos on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla, ja kuntalaiset voivat kommentoida sitä ennen asian etenemistä päätöksentekoon.
Kymenlaaksossa käynnistynyt sosiaalityön yliopistollinen maisteriohjelma vahvistaa sosiaalityöntekijöiden osaamista ja tukee alueen elinvoimaa
Kouvolassa käynnistyi elokuussa sosiaalityön maisterikoulutus, jonka tavoitteena on lisätä ammattitaitoisten ja koulutuksellisesti pätevien sosiaalityöntekijöiden osaamista Kymenlaakson hyvinvointialueella. Koulutuksella pyritään myös turvaamaan pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuus Kymenlaaksoon eri sosiaalityön tehtäviin sekä vahvistamaan työntekijöiden pysyvyyttä ja alueelle kiinnittymistä.
Asukasillassa keskustellaan tulevaisuuden perusopetuksen järjestämisestä Kouvolassa
Kouvolan kaupunki kutsuu asukkaat keskustelemaan tulevaisuuden perusopetuksen järjestämisestä Kouvolassa 25.8. kaupungintalolle. Tilaisuudessa esitellään perusopetuksen palveluverkkoesitystä 2027–2035.
Kouvolan kaupungin yhteisötila Kirjaston KULMA siirtyy Kuusankosken kirjastolle – avajaiset 14.8.
Kouvolan kaupungin yhteisötila entinen Etappi, nykyinen Kirjaston KULMA on muuttanut Kuusankosken kirjaston yhteyteen Kymijoen rannalle. Kesän aikana kirjastolle on remontoitu nykyaikaiset ja helposti saavutettavat tilat, jotka tukevat kuntalaisten yhteisöllistä toimintaa. Kuusankosken yhteisötilan avajaisia vietetään perjantaina 14.8. klo 12–14.
Oletko tulossa Kouvolaan Karjalan prikaatin sotilasvalatilaisuuteen 13.8.2026?
Tilaisuuteen suositellaan saapumista julkisin kulkuneuvoin, koska pysäköintitilaa on rajoitetusti. Kouvolan matkakeskuksen ja raviradan välille Puolustusvoimat on järjestänyt linja-autokuljetuksen. Ohessa ohjeita tilaisuuteen saapumiseen ja pysäköintiin.
HupiSki Oy valittiin Mielakan rinnekeskuksen uudeksi toimijaksi
Kouvolan kaupunki on kilpailuttanut Mielakan laskettelurinnekeskuksen toiminnan avoimella menettelyllä Mielakan Rinnekeskus Oy:n konkurssin jälkeen. Hankintaprosessin tuloksena liikunta- ja kulttuurilautakunta on hyväksynyt HupiSki Oy:n tarjouksen ja valinnut HupiSki Oy:n Mielakan rinnekeskuksen uudeksi käyttöoikeussopimuskumppaniksi.
Perintö-, testamentti- ja lahjoitusrahastosta yli 225 000 euroa hyvinvointia edistäviin hankkeisiin
Kouvolan kaupungin perintö-, testamentti- ja lahjoitusrahastosta on myönnetty kevään 2026 hakukierroksella avustuksia yhteensä 225 705 euroa hyvinvointia edistäviin hankkeisiin.