Asuminen ja ympäristö

Monitoimiareenan hankesuunnitelma kaupunginhallituksen käsittelyyn

Monitoimiareenan toteutukseen on etsitty uusia vaihtoehtoja sen jälkeen, kun kaupunginhallitus jätti asian pöydälle edellisessä kokouksessa. Uudessa tiivistetyn areenan mallissa säästöjä on haettu hallin korkeudesta sekä ravintola- ja käytävätiloista. Areenan pääkäyttäjiä ovat lähikoulut sekä urheiluseurat.

Kaupunki on onnistunut energiansäästötoimissa

Kouvolan kaupunki on tehnyt määrätietoista työtä energiansäästöjen eteen. Työssä on onnistuttu hyvin. Kaupunki on mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa (KETS), jonka asetetuista tavoitteista on saavutettu jo lähes 90%. Aralta on saatu vajaan 250 000 euron avustus lämmitystapamuutoksiin.

Kaupunki aloittaa Palomäenkadun alueen rakennustyöt puiden kaadolla

Uuden uimahallin rakentaminen ja Putkinotkon alueen katujen sekä vesihuollon saneeraus vaatii puuston poistoa ennen varsinaisia rakennustoimia. Metsätyöt käynnistetään viikolla 41. Uuden uimahallin myötä Palomäen kuntoradan linjaus muuttuu uimahallin länsipuolella uuteen paikkaan.

Sivun alkuun