Ajankohtaista

Uusi kulttuurikortteli kouvolalaisten kohtauspaikaksi

Kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluissa on tänä keväänä selvitetty uuden kulttuuritalon rakentamista vaihtoehtona nykyisten kiinteistöjen korjaamiselle. Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunta tutustuu 19.5. kokouksessaan joulukuun valtuustossa tehdyn toimenpide-ehdotuksen pohjalta käynnistyneen selvitystyön tuloksiin. Syntyneessä Kulttuurikortteli-suunnitelmassa kansalaisopisto, pääkirjasto, Poikilo-museot ja teatteri sijoitetaan yhteiseen kortteliin Salpauselänkadulle. Toimintojen keskittämisellä ja viihtyisillä, ajanmukaisilla tiloilla tähdätään merkittävään kävijämäärien kasvuun ja tilojen tehokkaaseen käyttöön. Uudenlainen yhteistyö näkyy kaupunkilaisille entistä helpommin saavutettavana ja monipuolisempana kulttuuritarjontana. Kulttuurille haetaan tilaa vanhaa säästäen ja uutta rakentaen.

Käyrälammesta virkistyskeidas

Käyrälammen kehittäminen jatkuu maankäytön suunnittelulla. Asemakaavan muutoksella tavoitellaan virkistyspalveluiden parantamista ja matkailupalvelujen kasvua Kouvolan suosituimman uimarannan ja vapaa-ajankeskuksen ympäristössä. Kaavaluonnosaineisto on nähtävänä ja kommentoitavana 12.5.-14.6.2021 ja kaavahanketta esitellään asukastilaisuudessa toukokuun lopussa.

Eskolanmäen koulussa korona-altistus – 34 henkeä karanteeniin

Eskolanmäen koulussa on Kymsoten toimesta todettu korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistus koskee 34 henkeä. Kymsote on asettanut altistuneet karanteeniin. Karanteenin ajaksi järjestetään etäopetus. …

Kaupunginhallituksen päätöksiä 10.5.2021

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 10.5.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. Kouvolan kaupungin hankintaohjelma 2021 - 2025, järjestöyhteistyön toimintamalli sekä väliaikaisen valmistelutoimielimen perustaminen.

Kuusankosken Pallokentän asemakaavamuutos etenee

Kuusankosken Pallokentän asemakaavamuutos on edennyt tauon jälkeen ehdotusvaiheeseen. Kaavaehdotus ei merkittävästi poikkea vuosi sitten nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta. Kaavaratkaisua on korttelin 196 osalta hieman väljennetty, jotta Pallokentän korttelin toteuttamisessa olisi enemmän vaihtoehtoja.

Sivun alkuun