Ajankohtaista

Avoimet Kylät päivä kutsuu lähimatkailemaan kylille 13.6.2026

Avoimet kylät -päivä järjestetään 13. kesäkuuta valtakunnallisesti jo 12. kertaa! Päivä kannustaa seikkailemaan kylillä ja samalla tutustuttaa kävijöitä kylien monipuoliseen yhteisölliseen toimintaan. Tapahtumia on karttapohjalla valtakunnallisesti jo yli 400kpl. Toivomme tapahtuman aktivoivan oman kylän asukkaita yhteisölliseen toimintaan, mutta myös tutustuttavan ulkokyläläisiä uusiin paikkoihin Kymenlaaksossa.

Kouvola nopeuttaa työllisyys- ja osallisuusavustusten käsittelyä

Kouvolan kaupunginhallitus on päättänyt siirtää työllisyys- ja osallisuusavustusten myöntämistä koskevan päätösvallan viranhaltijoille. Muutoksen tavoitteena on sujuvoittaa jatkuvassa haussa olevien avustusten käsittelyä sekä parantaa hakijoiden palvelua.

Sivun alkuun