Vahteron alueen vesihuollon ja katujen saneeraus alkaa joulukuun puolivälissä

Työstä aiheutuu liikenteelle haittaa ja alueen kiinteistöihin vedenjakelukatkoksia. Muutoksista ja vedenjakelukatkoksista tiedotetaan erikseen alueen kiinteistöjä.

""

Vahteron alueen vesihuollon ja katujen saneeraus toteutetaan vuosina 2020-2024. Pääurakoitsijana toimii Läänin Kuljetus Oy. Työt alkavat joulukuussa 2020 ja ne saadaan päätökseen vuoden 2024 aikana.

Työ toteutetaan vaiheittain alueen eri osissa. Työt alkavat joulukuun puolen välin tienoilla.

Työt aloitetaan Vainiontien ja Seljanpolun risteyksessä, josta työt etenevät Riihitielle ja Vainiontielle. Työjärjestys on alustava ja se saattaa muuttua työn edetessä

Työstä aiheutuu liikenteelle haittaa ja alueen kiinteistöihin vedenjakelukatkoksia. Muutoksista ja vedenjakelukatkoksista tiedotetaan erikseen alueen kiinteistöjä.

Työstä saattaa aiheutua häiritsevää melua ja tärinää. Alueella turhaa liikennöintiä pyydetään välttämään.

Tilaaja Kouvolan Vesi Oy ja Kouvolan kaupunki yhdessä urakoitsija Läänin Kuljetus Oy:n kanssa pahoittelevat saneeraustyöstä aiheutuvaa haittaa.

Rakennuttamisen organisaatio:

Rakennuttajat:                

Kouvolan Vesi Oy
Jan Mänttäri
puh. 040 0657 769

Kouvolan kaupunki
Asuminen ja ympäristö/Yhdyskuntatekniikka
Harri Silvonen
puh. 020 6151 281

Kohteen pääurakoitsijan ja rakennustöiden toteuttajana toimii Läänin Kuljetus Oy.
Janne Kemppainen, puh. 050 0759 305

Vesihuollon valvojana toimii Jan Mänttäri, Kouvolan Vesi Oy, puh. 040 0657 769

Kadunrakennuksen valvoja toimii Hans Forss, Ramboll CM Oy, puh 040 6831 940

Sivun alkuun