Terveysvalvonta tutki uudelleen, ovatko gluteenittomat pitsat gluteenittomia

Viime syksynä tehdyssä tutkimuksessa heikon tuloksen saaneista suurin osa oli lopettanut gluteenittomien pitsojen valmistamisen kokonaan. Kolmesta ravintolasta otettujen uusintanäytteiden mukaan pitsat olivat gluteenittomia, mutta kahden osalta jouduttiin vielä ohjaamaan oikeisiin toimintatapoihin.

Kouvolan kaupungin terveysvalvonta toteutti heinä-syyskuussa 2021 gluteenittomina myytävien pitsojen gluteenittomuus –projektin, johon näytteeksi otettiin pitserioissa ja ravintoloissa valmistettavia gluteenittomina myytäviä pitsoja. Projektissa oli tarkoitus selvittää, ovatko gluteenittomana myytävät pitsat oikeasti gluteenittomia. Tutkituista 20 näytteestä vain kuuden tulos oli gluteeniton.

Koska tulokset olivat heikot, alkuvuodesta 2022 Kouvolan terveysvalvonta toteutti jatkoprojektin. Tarkoituksena oli selvittää, onko ravintoloissa tehty muutoksia gluteenittomien pitsojen valmistamisen toimintatavoissa ja onko muutoksilla ollut vaikutusta pitsojen gluteenipitoisuuksiin.

Terveysvalvonta oli yhteydessä ravintoloihin, joiden valmistamien gluteenittomana markkinoitujen pitsojen gluteenipitoisuuden raja vuoden 2021 valvontaprojektissa ylittyi. Ravintoloita tiedotettiin uusintanäytteestä, jolloin kymmenen ravintolaa ilmoitti lopettaneensa gluteenittomien pitsojen valmistuksen ja markkinoinnin. Neljä ravintolaa jatkoi gluteenittoman pitsan myyntiä ja markkinointia. Näistä yksi muutti toimintatapaansa paistamalla teollisesti valmistettuja gluteenittomia valmispitsoja. Kolmesta ravintolasta haettiin uusintanäytteet gluteenipitoisuuden määrittämistä varten.

Kaikki kolme näytettä olivat tehdyn tutkimustodistuksen mukaan ja ilmoitettu epätarkkuus huomioiden gluteenittomia. Kahden ravintolan kohdalla kuitenkin havaittiin toimintatapoja, jotka mahdollistavat gluteenikontaminaation. Kyseisiä ravintoloita ohjattiin oikeisiin toimintatapoihin gluteenikontaminaation välttämiseksi.

Lisätietoja:

Vuokko Karjalainen, terveystarkastaja, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7247, vuokko.karjalainen@kouvola.fi

Saara Söderlund, terveystarkastaja, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7965, saara.soderlund@kouvola.fi

Sivun alkuun