Sarkolan uusi koulu avautui oppilaille

Sarkolan koulun sisäpiha

350 oppilaan Sarkolan koulu avautui puolentoista vuoden rakentamisen jälkeen opetuskäyttöön tiistaina. Sarkolan koulu on malliesimerkki nykyaikaisesta koulurakennuksesta, jonka suunnitteluun ovat päässeet osallisiksi niin opettajat kuin oppilaatkin.

Sarkolan uusi koulurakennus avautui peruskoulun oppilaille tiistaina. Koulun rakennusurakka alkoi maaliskuussa 2021 ja valmistui kuluvan kesän aikana. Koulun pihalla vietettiin tiistaiaamuna 9.8. virallisia avajaisia puheineen ja nauhanleikuuseremonioineen. Sarkolan koulun rehtori Kristiina Strömmer puhkuu intoa uuden lukuvuoden vihdoin alettua uusissa tiloissa.
”Matka tähän ei ole suinkaan ollut lyhyt, eikä helppo. Olen todella innoissani, että uusi koulu saatiin vihdoin täyteen käyttöön”, Strömmer kuvailee.
Uudessa 350 oppilaan alakoulussa on 1.–6.-luokkien lisäksi opetustilat kuudelle erityisopetuksen pienryhmälle.

Uuden Sarkolan koulun suunnittelussa on huomioitu loistavasti uuden opetussuunnitelman mukaisen opetuksen mahdollistaminen. Tilat eivät ole avoimia, mutta mahdollistavat avoimen oppimisympäristön. Opetustiloja voidaan avata ja sulkea, yhdistää tarvittaessa.
Tilat mahdollistavat myös monipuolisesti ryhmätyöskentelyn sisältäen ryhmätyöskentelytiloja sekä opetusauloja.
Keskusaulassa on näyttävät jättiläisen portaat ja sisustukseen on tuotu myös paljon puupintoja. Koulussa ei ole perinteistä opettajien huonetta, vaan on koko henkilökunnan yhteinen taukotila, mikä edesauttaa myös työyhteisön yhteenkuuluvuutta.

Sarkolan uusi koulu on ensimmäinen laajan kouluverkkoselvityksen mukaisista uudisrakennuksista. Kouluhanke on myös Kouvolassa ensimmäinen, jossa on edellytetty urakoitsijaa raportoimaan erityisesti kouvolalaisten yritysten osallisuudesta rakennushankkeeseen. Seuranta on osa tilapalvelujen toimia edesauttaa paikallisten yritysten osallistumista rakennushankkeisiin. Kun paikallisuusastetta seurataan, pystytään mahdollisiin epäkohtiin myös puuttumaan paremmin.

Sarkolan uusi koulu pähkinänkuoressa

  • Rakentaminen alkoi maaliskuussa 2021. Käyttöönotto 9.8.2022.
  • Rakennuksen kokonaisala (bruttoala) on 4827 m² ja tilavuus 37152 m³. Kerrosala on 4421 k-m².
  • Opetustilat kahdessa kerroksessa + kolmannessa kerroksessa taloteknisiä tiloja. Oppilaat pääsevät kulkemaan ulkokautta suoraan omiin opetussoluihinsa.
  • Hankkeen budjetti 11,5M€. Lisäksi uuden koulun vaatimat kalustukset ja varustukset.
  • Uuden koulun paikalta purettiin vanha Sarkolan koulu.
  • Urakkasopimukseen on ollut sisällytetty työllistämisehto, mihin perustuen kaksi kouvolalaista pitkäaikaistyötöntä on työllistetty rakentamisen aikana.
  • Kohteessa on edellytetty urakoitsijaa raportoimaan erityisesti kouvolalaisten yritysten osallisuudesta rakennushankkeeseen
  • Julkisivun taideaiheesta järjestettiin ideakilpailu, jonka tuloksena uuden koulun julkisivussa on asennettuna Ville Nurmen suunnittelema Lukujärjestys-taideteos.


Lisätietoja:

Kristiina Strömmer, rehtori, Sarkolan koulu, puh. 0206158483, kristiina.strommer@kouvola.fi
Anneli Vartiainen, rakennuttajapäällikkö, Kouvolan kaupunki, puh. 0206157117, anneli.vartiainen@kouvola.fi

Sivun alkuun