Ruoka-annoksien jako koululaisille käynnistyy ─ 2000 oppilasta saa keskiviikosta alkaen ruokapaketin

keltaista spagettikastiketta

Etäopetuksessa oleville oppilaille käynnistyvä ruokapakettien jakelu herätti niin suurta kiinnostusta, että keskiviikkona lähtee liikkeelle lähes 2000 ruoka-annosta. Haun sujuvoittamiseksi suositellaan, että perheet tekisivät yhteistyötä ruoka-annosten hakemisessa huomioiden kuitenkin pandemiatilanteen ja yleiset turvallisuus- ja hygieniaohjeistukset koronaan liittyen.

Keskiviikkona 8.4. käynnistyvä ruoka-annosjakelu koskee vain peruskoulujen etäopetuksessa olevia oppilaita. Varhaiskasvatuksen järjestämää esiopetusta ruokajakelu ei siis koske.

Ruoka-annospaketteja jaetaan maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12.30─15 seuraavissa toimipaikoissa:
Kouvolan keskuskeittiö Lehtomäenkatu 2
Elimäen yhtenäiskoulu Vanhamaantie 26
Kaipiaisten koulu Kujastentie 1
Keskustan koulu Mäenpääntie 23
Saviniemen koulu Kaarlontie 2
Valkealan yläkoulu Kustaa III tie 12
Eskolanmäen koulu Tasankotie 8

– Koska keskuskeittiön jakelupisteeseen tuli paljon hakijoita, käynnistetään huomenna 8.4.2020 ruoka-annosjakelu myös Eskolanmäen koululla, josta ruoka-annoksia hakevat Eskolanmäen, Sarkolan ja Vahteron oppilaat ja huoltajat. Kyseiset huoltajat saavat Wilma-viestillä tiedon uudesta noutopaikasta, kertoo kehittämisvastaava Maija Saksa.

Noutoaika on sama joka kerralla ja vain listatut toimipaikat ovat mahdollisia noutopaikkoja. Maanantaisin jakelussa ovat maanantain ja tiistain annokset ja keskiviikkoisin loppuviikon annokset. Poikkeuksena ensi viikko, jolloin pääsiäisestä johtuen hakupäivät ovat ti 14.4. ja to 16.4.2020. Ruokajakelu toimii 13.5.2020 asti.

─ Ruoka-annos on kaikille oppilaille sama eli emme pysty ainakaan tässä vaiheessa huomioimaan erikoisruokavalioita aterioiden valmistuksessa. Annokset ovat kuitenkin laktoosittomia, toteaa kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi.

Jaettavana oleva annospaketti sisältää kouluruokalistan mukaisen lounaan jäähdytettynä, tuoresalaatin / tuorelisäkkeen. Päivittäisiin annoksiin sisältyvä maito, näkkileipä ja levite jaetaan kerran viikossa. Pakkauksen mukana on tuoteseloste.

─ Vaikka hakuaika on 2,5 tuntia niin hakijoita voi olla kerralla niin paljon, että se aiheuttaa haasteita ruokapakettien jakelun järjestämiseen. Siksi olisi suotavaa, että perheet tekisivät yhteistyötä ruoka-annosten hakemisessa huomioiden kuitenkin pandemiatilanne. Noudettaessa ruoka-annoksia jakelupaikoista, on tietenkin noudatettava yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeistuksia koronaan liittyen. Tarkempi ohjeistus huoltajille noutopisteillä toimimisesta on valmisteilla ja lähetetään lähiaikoina Wilman kautta, Niemi jatkaa.

Huoltajilta kysyttiin halukkuutta ruoan noutamiseen 13.5.2020 asti sunnuntaina päättyneellä kyselyllä. Jos tarve peruuntuu, tulee siitä ilmoittaa välittömästi sähköpostilla osoitteeseen marja.suortti@kouvola.fi.

─ Muissa ruokajakeluun liittyvissä asioissa pyydetään olemaan suoraan yhteydessä omalle koululle. Jos siis haluaa muutoksen ruoka-jakeluun, on oltava yhteydessä oman koulun rehtoriin.

Jälki-ilmoittautumista varten haku tullaan avaamaan uudelleen niin, että uudet hakijat pääsevät mukaan maanantaina 20.4.2020 alkaen. Jälki-ilmoittautumista varten lähetetään huoltajille keskistetysti Wilma-kysely.

Kysymyksiä ja vastauksia kuntalaisten kysymyksiin

Jakelun käynnistyminen herätti myös paljon kuntalaiskysymyksiä, johon on koostettu vastauksia alle.

Ketä ruoka-annosjakelu koskee?
Ruoka-annosjakelu koskee vain peruskoulujen etäopetuksessa olevia oppilaita. Varhaiskasvatuksen järjestämää esiopetusta ruokajakelu ei siis tällä hetkellä koske. Laajentamista esiopetuksen puolelle kuitenkin tarkastellaan.

Onko ruoka-annosjakelussa huomioitu erikoisruokavaliot?
Erikoisruokavalioita ei valitettavasti pystytä tällä hetkellä ottamaan huomioon. Annokset ovat kuitenkin laktoosittomia.

Saako valita pakettien hakupaikaksi muun kuin lähimmän jakelupisteen?
Kyllä sai valita, kun vastasi 5.4. päättyneeseen Wilma-kyselyyn. Jos haluat vaihtaa jakelupaikkaa tällä viikolla tai myöhemmin tulee olla yhteydessä oman koulun rehtoriin.

Kuka saa hakea ruoka-annospaketin? Saako hakea oppilas itse, luokkakaverin vanhempi tai vaikkapa naapuri?
Oppilas saa hakea ruokapaketit. Myös lapsen luokkakaverien vanhempien kanssa voidaan sopia hakuringeistä, eli vanhemmat hakevat ruoka-annoksia vuorotellen isommalle joukolle. Tarkempi ohjeistus huoltajille noutopisteillä toimimisesta on valmisteilla ja lähetetään lähiaikoina Wilman kautta.

Voiko ruoka-annosjakeluun vielä ilmoittautua mukaan? Jos voi, miten?
Jälki-ilmoittautumista varten haku tullaan avaamaan uudelleen niin, että uudet hakijat pääsevät mukaan maanantaina 20.4.2020 alkaen. Jälki-ilmoittautumista varten lähetetään lähiaikoina huoltajille keskistetysti Wilma-kysely.

Lähetetäänkö ruoka-annosjakelusta vielä tarkempia ohjeita siihen ilmoittautuneille perheille?
Tarkempi ohjeistus huoltajille noutopisteillä toimimisesta on valmisteilla ja lähetetään lähiaikoina Wilman kautta. Myös mahdollisista muutoksista jakelukäytännöissä tiedotetaan erikseen Wilman kautta.

Lisätiedot:
kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi, veikko.niemi(at)kouvola.fi, puh. 020 615 7727
kehittämisvastaava Maija Saksa, maija.saksa(at)kouvola.fi, puh. 020 615 8429

Sivun alkuun