Repoveden kansallispuistossa tehtiin käyntimääräennätys

Repoveden kansallispuistoon tehtiin viime vuonna yli 233 000 käyntiä. Käyntimäärä kasvoi 84 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Lapinsalmen uusi silta houkutteli retkeilijöitä Repovedelle. Uusi silta otettiin käyttöön syksyllä 2019. Lisäksi koronapandemia lisäsi kotimaan matkailua ja luonnossa liikkumista. Käyntimäärän nousu näkyi erityisesti pysäköintialueiden ruuhkautumisena.

”Metsähallitus on onneksi saanut valtion lisätalousarviossa määrärahan, jota käytetään pysäköintikapasiteetin nostoon. Lapinsalmen pysäköintialueen laajennuksesta on laadittu alustava suunnitelma. Tavoitteena on lisätä pysäköintipaikkoja, parantaa pysäköinnin ohjausta ja turvata joukkoliikenteen pääsy sekä pelastustien käyttö myös vilkkaimpina retkeilysesonkeina”, puistonjohtaja Matti Hovi Metsähallituksesta kertoo.

Repovedellä on panostettu myös kävijäviestintään ja erityisesti vastuullisesta retkeilystä kertomiseen. Repovesi on perinteisestikin suosittu kohde retkeilyharrastusta aloittavien keskuudessa, ja tänä vuonna heidän määränsä kasvoi entisestään. Tietoa myös etsittiin: Repoveden kansallispuiston nettisivut nousivat suosituimmaksi Suomen kansallispuistojen nettisivuista.

Vastuullisen retkeilyn viestiä vietiin myös suoraan maastoon ja poluille. Repovedellä kiersi keväästä syksyyn kaksi opastavaa valvojaa. He kohtasivat kävijöitä etenkin iltaisin ja viikonloppuisin ja opastivat retkietiketin ja esimerkiksi järjestyssääntöjen noudattamisessa. Valvontaa tehtiin osana Maaseuturahoituksen tukemaa Luontomatkailun Vauhtiratas -hanketta.

Lisätietoja:

Matti Hovi, puistonjohtaja, Metsähallitus puh. 0206 39 6811
Sanna-Kaisa Rautio, erikoissuunnittelija, Metsähallitus puh. 0206 39 5009

Luontokohde: käynnit 2020, muutos vuoteen 2019 verrattuna
Koloveden kansallispuisto 19 900, +18%
Linnansaaren kansallispuisto 34 700, -12%
Punkaharjun luonnonsuojelualue 161 300, +5%
Pihlajaveden luonnonsuojelualue 38 900, +5%
Repoveden kansallispuisto 233 000, +84%
Siikalahti 12 600, -22%

Sivun alkuun