Myllykoskella vietetään uuden yhteisötilan avajaisia sunnuntaina

Anjalankosken alueelle saadaan vihdoin oma yhteisötila.

Kamariksi nimetyn yhteisötilan virallisia avajaisia vietetään sunnuntaina 21. elokuuta kello 12-14 Myllykosken vanhassa poliisitalossa osoitteessa Paperitehtaantie 2, 46800 Myllykoski.

Kamarilla on monia erillisiä tiloja ja hyvin varusteltu keittiö, joten yhteisötilaa voi käyttää yhtä aikaa useampikin vieras.

Uusissa tiloissa on pyritty huomioimaan esteettömyyden vaatimukset, mutta esimerkiksi vanhan rakennuksen ulko-ovien leveys ei täytä kaikkia vaatimuksia. Kamarille on kuitenkin rakennettu muun muassa luiska, jotta sisään pääsy onnistuu avustetusti. Yhteisötila on ennen muuta kaikkien Anjalankosken alueen asukkaiden ja yhdistysten käytettävissä.

Sunnuntain avajaisissa kuullaan kaupunginjohtajan Marita Toikan puhe ja Anjalankosken aluetoimikunnan puheenjohtajan Terhi Palinin tuoma aluetoimikunnan tervehdys. Lisäksi ohjelmassa on musiikkia, yhdistysten esittelyjä, videoesityksiä ja kakkukahvit. Kaikki halukkaat voivat myös tulla avajaisiin pitämään pihakirppistä Kamarin takapihalle.
-Yhteisötila tarjoaa paikallisille yhdistyksille niiden kaipaamia kokoontumistiloja. Lisäksi tavoitteena on, että tulevaisuudessa yhteisötila voisi palvella myös matalan kynnyksen kohtaamispaikkana. Yhteisötila palvelee kaikenikäisiä kävijöitä. Tavoitteena on, että järjestämme jatkossa tapahtumia, jotka tuovat yhteen eri-ikäisiä asukkaita, Anjalankosken aluetoimikunnan puheenjohtaja Terhi Palin sanoo.

Lisätietoja:

Terhi Palin, Anjalankosken aluetoimikunnan puheenjohtaja, puh. 045 3477 933, terhi(at)meiksi.info

Sivun alkuun