Maskisuositus Kouvolan lukioihin

Opiskelijat vastaavat Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti 2. asteella maskien hankinnasta itse. Vähävaraisia tuetaan maskien hankinnassa sosiaalitoimen kautta.

suumaskeja

Koronatilanne on ollut hyvin rauhallinen Kouvolassa koko syksyn. Viimeisen puolentoista viikon aikana tilanne on kuitenkin muuttunut. Olemme edelleen koronavirustilanteessa Kymsoten asiantuntijoiden arvioiden mukaan perustasolla, mutta riski koronavirustartuntojen leviämiseen on kasvanut.

Kahdessa suurimassa lukiossa turvavälien noudattaminen haasteellista

Kouvolan kaupungilla kahdessa suurimmassa lukiossa, Kouvolan Yhteislyseossa ja Kuusankosken lukiossa, turvavälien noudattaminen on haasteellista, joten lähiopetuksen turvaamiseksi mahdollisimman pitkään annetaan maskisuositus.

Suurimmissa lukioissa opiskelijamäärä on suuri suhteessa käytettävissä oleviin tiloihin. Muissa Kouvolan lukioissa tilat ja oppilasmäärät mahdollistavat pääosin turvavälien ylläpitämisen. Näissäkin lukioissa kuitenkin suositellaan maskin käyttöä sellaisissa tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

Kouvolan kaupunki suosittelee kertakäyttöisen kasvomaskin, kangasmaskin tai muovisen kasvovisiirin käyttämistä Kouvolan Yhteislyseon ja Kuusankosken lukion opiskelijoille ja opettajille koko koulupäivän ajan. Maskia suositellaan käytettäväksi luokkaopetuksessa, välitunneilla ja ruokailuun jonottaessa.

Opiskelijat vastaavat maskien hankinnasta itse

Opiskelijat vastaavat Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti 2. asteella maskien hankinnasta itse. Vähävaraisia tuetaan maskien hankinnassa sosiaalitoimen kautta. Muovinen kasvovisiiri sopii usein käytettäväksi myös niille, joilla allergia, astma tai jokin muu syy estää kiinteästi kasvoja vasten olevan maskin käytön.
Kymsoten ohjeistus maskien käytöstä: https://korona.kymsote.fi/toimintaohjeet/maskien-kaytto/

Lukioilla vierailevilta henkilöiltä edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Mikäli epidemiatilanteessa Kymenlaaksossa siirrytään kiihtymisvaiheeseen, lukiot voidaan tarvittaessa siirtää etäopetukseen.

Ohje on voimassa toistaiseksi ja sitä tarkennetaan tarvittaessa.

Lisätietoja
Turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén, p. 020 615 9019, johanna.franzen(a)kouvola.fi
Lukiokoulutus vastaava rehtori Maria Lammi, p. 02061 55338, maria.lammi(a)kouvola.fi

Sivun alkuun