Kouvolan turvallisuustapahtuma tarjosi tietoa, verkostoitumista ja hienoja puheenvuoroja

Kouvolan uusi, kaksipäiväinen turvallisuustapahtuma toi kansainvälisen puhujakaartin ja tärkeät aiheet Kouvolan seudulle. Hyvän vastaanoton saanut tapahtuma tarjosi myös uusia näkökulmia turvallisuuskeskusteluun.

Perjantain turvallisuuskonferenssi: asiaa, verkostoitumista, näkökulmia

Perjantain asiantuntijoille suunnattu konferenssi oli yleisömenestys. Kuulijoita paikalla oli noin 200, puhujia 36.

Päivän aikana kuultiin niin Suomen puolustusministeri Antti Kaikkosta, Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistia kuin tutkijoita ja toimijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin.

Puheenvuoroissa nousivat esiin etenkin muuttunut turvallisuusympäristö, uudenlaiset uhkakuvat ja yhteistyön merkitys. Tämän päivän turvallisuutta tehdään niin netissä kuin kaduillakin, monen toimijan yhteispelinä. Erityiskiitosta monelta puhujalta sai Suomen kokonaisturvallisuuteen pohjaava malli.

Puhujina kuultiin muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan dosentti Jyri Raitasaloa ja Puolustusvoimain komentaja Timo Kivistä.

Perjantai-iltapäivän miniseminaarit saivat asiantuntijat ja yleisön verkostoitumaan ja erilaiset näkemykset kohtaamaan. Mukana olivat muun muassa kyberturvallisuuden tohtori Jarmo Limnéll ja Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka on tapahtumaan tyytyväinen.

-Tällaista asiantuntijat ja aiheesta kiinnostuneet yhteen kokoavaa tapahtumaa on selvästi kaivattu Suomeen. Kouvola tarttui tähän. Olen tyytyväinen, että tapahtumakokonaisuus otettiin hyvin vastaan ja että se sai positiivista palautetta niin asiantuntijoilta kuin kuntalaisilta, hän sanoo.

Lauantain turvallisuusareena: Kouvolan kestokykyä, pelastuskoiria ja tavallisia ihmisiä toimijoina

Tapahtuman toinen päivä toi turvallisuusaiheet Kouvolan katukuvaan.

Kaikille avoimilla yleisöluennoilla luotiin näkökulmia verkkovakoiluun ja siihen, miten yhteiskunta kestää häiriötilanteen iskiessä. Samanaikainen ulkotapahtuma toi turvallisuustoimijat kaupungin keskustaan.

Myös yleisöluentojen teemoissa näkyi ympäröivän maailman muutos ja ennakoimisen vaikeus. Turvallisuuden ylläpito on haasteellista maailmassa, jossa muutokset ovat nopeita ja arvaamattomia, vaikuttaminen uudenlaista ja yhteiskunnan eri toiminnot toisistaan riippuvaisia.

Lauantain puhujina kuultiin muun muassa Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttaria ja Huoltovarmuuskeskuksen suunnittelu- ja analyysiosaston johtaja Christian Fjäderiä.

Jone Nikulan juontama ulkoilmatapahtuma keräsi runsaasti innostunutta väkeä. Turvallisuus näytti tapahtumassa monet kasvonsa: mukana oli panssariautoja, pelastuslaitoksen toimintanäytöksiä, pelastuskoiria ja ennen kaikkea paljon vapaaehtoisia.

Päivän huipensi Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin vapaaehtoisen soittokunnan konsertti, jota tähditti sopraano Angelika Klas.

Lisätiedot:
Kari Takanen, puh. 040 580 8943, kari.takanen@rudpedersen.com

Sivun alkuun