Kouvolan liikuntapaikkojen avaaminen kesällä 2020

Kouvolan sisäliikuntapaikat avataan poikkeusaukioloja huomioiden 1.6.2020 jälkeen, käyttäjien toivotaan toimivan vastuullisesti ja noudattavan voimassa olevia ohjeistuksia etäisyyksistä ja hygieniasta. Ulkoliikuntapaikkojen yhteydessä olevat WC-, huolto-, pukuhuone- ja muut sisätilojen ovet avataan 1.6.2020 alkaen.

Kokoontumisrajoitukset eivät koske uimahallien ja muiden liikuntatilojen tavanomaista toimintaa, kunhan riittävästä hygieniasta ja turvaväleistä huolehditaan. Esimerkiksi säännöllisesti järjestettävät, ohjatut vesijumppa- ja muut ryhmäliikuntatunnit katsotaan liikuntatilan tavanomaiseksi toiminnaksi, jolloin niitä ei koske yleisötilaisuuksien rajoitukset.

Yleisötilaisuuksien rajoitukset 10 henkilöön (voimassa 31.5.2020 asti) ja 50 henkilöön (voimassa 1.6.2020 alkaen) koskevat kuitenkin liikuntatiloissa mahdollisesti järjestettäviä tilaisuuksia ja tapahtumia.

Seurat ja yhdistykset vastuussa toimintansa turvallisuudesta

Uimaseurat saavat aikaa hallilta aamuisin ja iltaisin aukioloaikojen ulkopuolelta. Seurojen harjoitteluvuoroilla rajoitusten noudattamisesta ja oman ryhmänsä turvallisuudesta huolehtii harjoittelusta vastaava valmentaja. Seurojen harjoitusvuoroilla suositellaan käytettäväksi omaa desinfiointiainetta.

Kaupungin omat ryhmäliikuntatunnit

Kaupungin omat ryhmäliikuntatunnit toteutetaan liikuntapalveluissa edelleen etänä. Maksutonta ulkoliikuntaa aikuisille ja ikääntyneille järjestetään seuraavasti:

  • Ohjattu frisbeegolf maanataisin 1.- 29.6. klo 13- 14.30 Anjalan Nuorisokeskuksella. Kiekkoja saa tarvittaessa lainaan.
  • Ulkokuntopiiri tiistaisin 2.-23.6. klo 13-14.30 Kouvolan keskusurheilukentällä. Paikalle voi saapua oman aikataulun mukaan. 
  • Ohjattu pyöräily keskiviikkoisin 3.- 24.6. klo 10-12 Inkeroisten uimahalli. Lähtö uimahallilta klo 10.

Lisätietoja frisbeegolfista sekä pyöräilystä p. 020 615 6067 ja ulkokuntopiiristä p. 020 615 6374.

Liikuntapaikat avataan vaiheittain seuraavasti:

Uimahallit

Urheilupuiston uimahalli

Uimahalli ja ulkoallas avoinna 1.6.-2.8.2020 maanantaista sunnuntaihin klo 11-18. Urheilupuiston uimahallin normaalit aukioloajat alkavat maanantaina 3.8.2020.

Hyvä asiakas, huomioithan seuraavat ohjeet:

  • Käytä käsidesiä, kun saavut uimahallille. Käsidesiä on kassojen edessä, sekä wc-tiloissa.
  • Kuntosali suljettu asiakaskäytöltä toistaiseksi.
  • Pukukaappien ja suihkujen määrää on rajoitettu.
  • Saunat eivät ole käytössä.
  • Yritä noudattaa 2 m turvaväliä muihin kuin perheenjäseniin niin uima-altaassa, kuin muissakin hallin tiloissa.
  • Omien juoksuvöiden käyttö suotavaa. Kiinnitäthän huomiota välineiden puhtauteen!
  • Uimahallilla lainattavissa vain juoksuvöitä, muut välineet (lelut, matkamittarit ja laudat) poistettu käytöstä. Juoksuvöitä voit pyytää uinninvalvojalta.
  • Ulkoaltaan ympäröimällä alueella tulee noudattaa hygienia- ja etäisyyssuosituksia
  • Toivomme kaikkien noudattavan suositeltua uintiaikaa
  • Uimahalliin ei pidä lähteä, mikäli on vähäisiäkään flunssan oireita tai on ollut läheisessä kosketuksessa tartunnan saaneiden ihmisten kanssa.

Urheilupuiston uimahallissa otetaan käyttöön noin joka toinen avaimellisista pukulokeroista. Uimahallin kassa seuraa avainten perusteella hallin kävijämääriä ja varmistaa, ettei liikaa väkeä pakkaudu kerralla pukuhuoneisiin.

Kuusankosken uimahalli avataan maanantaina 20.7.2020 sekä Valkealan ja Inkeroisten uimahallit avataan maanantaina 3.8.2020.

Jäähallit

Lumon Areena
Oheistilat (juoksupaikat, kuntosalit ym) avataan 1.6.2020
Jääharjoittelu aloitetaan maanantaina 20.7.2020

Kuusankosken jäähalli
Avataan maanantaina 22.8.2020 (muutokset mahdollisia remontin vuoksi)

Valkealan jäähalli
Avataan maanantaina 3.8.2020

Inkeroisten jäähalli
Avataan maanantaina 17.8.2020

Sisäliikuntahallit

Mansikka-ahon liikuntahalli avoinna koko kesän Kouvoille ja Susille (muille avataan 10.8.2020)
Lyseon liikuntahalli avoinna 1.6.- 9.8.2020 ma-pe kello 10-20 ja la-su kello 11-17
Korian Monitoimitalo avataan 1.6.2020
Haanojan Haali avataan 1.6.2020 (kuntosali suljettu asiakaskäytöltä)

Avataan maanantaina 3.8.2020:
Kuusankosken urheilutalo
Kalliosuoja
Valkealatalo
Viialan liikuntahalli
Uttihalli

Avataan maanantaina 10.8.2020:
Kuntotalo
Jaalan palloiluhalli

Kaupungin kuntosalit pidetään suljettuina toistaiseksi ja niiden avaamisesta tiedotetaan erikseen. Uimahallien ja kuntosalien sarjakorttien voimassaoloaikoja jatketaan koronapandemiasta johtuvan sulkuajan pituudella.

Kaupunki seuraa tilannetta koko ajan. Koronaviruksen tartuntamääristä riippuu, joudutaanko aukioloaikoihin tai käytäntöihin tekemään muutoksia.

Sivun alkuun