Kouvolan asuntomessut auki vielä viikonlopun – Nähtävää riittää erilaisista hanatyypeistä sisustusväreihin ja kompakteista pohjaratkaisuista Pioneeripuiston muodonmuutokseen

Yli 100 000 vierasta on jo käynyt tutustumassa Pioneeripuiston luonnonläheiseen, rentoon ja historiarikkaaseen asuntomessualueeseen sekä 33 persoonalliseen messukohteeseen. Vierailijoiden vinkkaamia taloja ja kiinnostavia yksityiskohtia voi mennä ihastelemaan vielä sunnuntaihin klo 18 saakka.

Mirja Keinänen, Kouvola ja Anne Ukkola, Kuopio

Anne Ukkola on puolisonsa kanssa käynyt 2000-luvulla messuilla melkein joka kesä, joten Kouvolaankin tuli lähdettyä. Annella ei ollut ennakkoon suosikkikohteita, mutta messuilta löytyi paljon katsottavaa.

– Dekolaku (kohde 21) oli miellyttävä ja hyvin sisustettu: mieleen jäivät esimerkiksi takka ja keittiö-olohuone-kokonaisuus. Myös Puistoklubissa (kohde 33) oli mukava piipahtaa.

Alue on kompakti ja Muusikon-talo hieno kohde, mutta odotimme näkevämme hieman enemmän korjausrakentamista, koska messuja niillä näkyvästi markkinoitiin. Kokonaisuus jää kuitenkin vahvasti plussan puolelle, joten kannustan kaikkia lähtemään messuille. Vielä ehtii, Anne tiivistää.

Syntyjään myllykoskelaisena hän tuntee Kouvolan hyvin, ja kokee seudun muuttuneen elinvoimaisemmaksi viime vuosina.

– Tunnelma on piristynyt, ja siihen on hyviä syitä. Kouvolalla on paljon vahvuuksia: tämä on itsestään selvä logistinen keskus, josta löytyy paljon teolliseen perintöön liittyvää designia, esimerkkinä Alvar Aallon suunnittelema Tehtaanmäen koulu. Kaupungissa on paljon myös omaleimaisia vanhoja asuinalueita, joita kannattaa tuoda esiin. Turha vaatimattomuus pois vain.

Mirja Keinänen ja Anne Ukkola viihtyivät asuntomessuilla. ”Kompakti alue, jossa on paljon katsottavaa. Kannattaa tulla!”

Mirja Keinänen osallistui Kouvolan kaupungin messumatkojen suunnitteluun työelämässä ollessaan 10 vuoden ajan, joten kokemusta messuista on kertynyt. Senioritalot (kohteet 15 sekä 25-27) ja erilaiset minitaloratkaisut (kohteet 15, 18-19) kiinnostivat Mirjaa etukäteen.

Hyviltä näyttivät. Mieleenpainuvimpia olivat ehkä juuri nämä senioriasunnot. Myös Sievitalo Unto (kohde 22) oli kiinnostava, Mirja sanoo.

Hän kannustaa messuille vielä niitä paikkakuntalaisia, jotka eivät ole messuille ehtineet käymään.

– Jos asuu Kouvolassa, kannattaa ehdottomasti lähteä Pioneeripuistoon. On hienoa, että tällainen uusi yhtenäinen alue on Kouvolaan saatu.

Olga ja Konsta Surakka, Helsinki

Surakan pariskunnalle Kouvola oli alueena pariskunnalle tuttu vierailukohde, sillä toinen heidän aikuisista lapsistaan asuu täällä. Surakat pitävät kaupunkia kauniina ja hyvänä asuinpaikka, jossa on kaunista luontoa ja rauhallista sekä mukavia vierailukohteita.

Asuntomessuilla Olgaa ja Konstaa kiinnostivat erityisesti senioriasumisen vaihtoehdot, koska se vaihe elämässä alkaa olla ajankohtaista. Rakentajana uraa tehnyt Konstaa halusi myös nähdä, millaisia taloja alueelle on rakennettu sekä erityisesti niiden materiaalivalinnat. Myös sisustus ja design kiinnostivat.

– Viemme vähän sisustusideoita nuoremman pojalle, sillä hän on juuri ostanut talon, Olga kertoi hymyillen.

Messujen kiinnostavin kohde oli Olgan ja Konstan mielestä talo Korea (kohde 13). Siinä viehätti erityisesti asunnon avaruus sekä iso sauna. Myös useammassa kohteessa käytetyt ulkoporeammeet jäivät mieleen.

– Suosittelemme käymään messuilla, varsinkin, jos suunnittelet talon rakentamista tai remontoimista tai pidät sisustamista ja pihanlaitosta, pariskunta kertoi.

Ulla Honkakoski, Myllykoski

Myllykoskelainen Ulla oli seurannut messukohteiden rakentamista Kouvolan Sanomien juttujen välityksellä ja halusi tulla katsomaan, miltä mm. talo Korea (kohde 13) oikeasti näyttää. Toki käsistään kätevä ja itsekin remontointia paljon tehnyt Ulla olisi tullut käymään messuilla varmasti muutenkin, varsinkin kun ne nyt olivat näin lähellä kotia.

Itse vanhassa rintamamiestalossa lastensa kanssa asuvalle Ullalle moni kohteista oli tyyliltään turhankin moderni ja pelkistetty mutta Muusikon talo (kohde 6) kiinnosti ja teki vaikutuksen mm. seinien paksuudellaan. Myös talo Korean lasikatto ja yläkerran avaruus miellyttivät. Messukierroksen loppuvaiheessa Ulla löysi myös kohteen, johon hakisi heti, jos olisi parikymmentä vuotta vanhempi, nimittäin 55 vuotta täyttäneille tarkoitettu Kouvolan Virkkulankylä (kohteet 25-27).

– Virkkulankylä oli kyllä jotenkin ihana ja sisustuksessa käytetyt värit kauniita, Ulla hehkutti. Kannattaa tulla katsomaan myös remontointikohteita sekä ylipäätään uutta asuinaluetta, joka on kaukana betonisesta ja tylsästä, josta Kouvolaa usein turhaan parjataan.

Ulla Honkakoski tykkäsi asuntomessujen remonttikohteista mutta ihastui eniten Kouvolan Virkkulankylän yhteisölliseen asumismuotoon sekä sisustuksessa käytettyihin väreihin.

Minna Manelius ja Ari Anttila, Ilmajoki

Asuntomessut Korialla sopivat hyvin Ilmajoelta Seinäjoen kupeesta saapuneen aktiivisen pariskunnan lomareissuun, sillä samalla matkalla he viettivät aikaa myös Minnan kotiseudulla Valkealassa.

Ensi näkemältä pariskunnalle oli jäänyt mieleen asuntomessuilta kompaktit minitalot, erityisesti Lapinjärvitalot (kohde 15). Myös muuntautumiskykyiset paritalot ABC Apsi ja ABC Mobiili (kohteet 16-17) miellyttivät hyvin suunnitellun pohjaratkaisun ansiosta. Asuntomessuille kannattaa Minnan ja Arin mielestä tulla katsomaan mm. uudenlaisia asumiskonsepteja, kuten minitalot, sekä näkemään eloon herännyt Pioneeripuisto.

– Oli kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi alue on muodostunut asuntomessujen myötä, sanoivat Minna ja Ari, joille Pioneeripuisto oli alueena tuttu jo entuudestaan.

Pari kertaa vuodessa Kouvolassa vieraileva pariskunta pitää Kouvolan urheilu- ja liikuntamahdollisuuksista ja erityisesti pyöräreiteistä. Heidän mielestään erilaisia ulkoilupolkuja on vuosien aikana joko tullut enemmän tai niitä on alettu nostaa esiin paremmin, ja se on liikkuvalle pariskunnalle mieleen. Saatuaan Kouvola-infosta lisätietoa rakenteilla olevasta Kymijoen ulkoilureitistä, päättivät he messupäivän jälkeen jatkaa matkaa sitä pitkin Valkealan suuntaan.

Leena Kotola sekä Harri ja Anna Korpelainen, Lappeenranta

10-vuotias Anna oli asuntomessuilla ensimmäistä kertaa ja oli heti löytänyt kiinnostavan yksityiskohdan, joka oli joka talossa ratkaistu hieman erilailla: hanat. Annaa miellytti erityisesti kaarevat ratkaisut mutta myös kulmikkaampia ja monia muita vaihtoehtoja löytyi. Sekä äitiä että tytärtä kiinnostivat lisäksi asuntojen sisustus ja niissä käytetyt värit.

– Paljon oli myös isoja terasseja, joissa oli poreammeita. Niissä olisi varmasti ihana rentoutua, Leena haaveili.

Kouvola oli perheelle tuttu paikka entuudestaan, ja aiemmilla lomareissuilla oli kierrelty jo Tykkimäessä sekä pienoisrautatiemuseossa. Mielikuva naapurikaupungista on lappeenrantalaisille positiivinen ja lapsiystävällinen.

– Kyllä tänne kannattaa tulla käymään, Leena, Harri ja Anna suosittelevat. Paljon on nähtävää asumisesta kiinnostuneille sekä myös siihen liittyvää oheisohjelmaa.

Muun muassa erilaiset hanavaihtoehdot kiinnostivat 10-vuotiasta Annaa Kouvolan Asuntomessuilla. (Kuvat: TAVATON media)