Asuntomessut on monelle kesätyöntekijälle ensimmäinen työpaikka – Messuilla töissä myös paljon muita kaupungin työntekijöitä

Asuntomessujen järjestäminen ei olisi mahdollista ilman satojen kaupungin työntekijöiden työpanosta. Monelle kesätyöntekijälle kyse on ollut ensimmäisestä työpaikasta mutta kokemuksena asuntomessut on ollut ainutlaatuinen myös kaikille projektiin osallistuneille kaupungin työntekijöille.

Kouvolan asuntomessut työllistivät kymmenittäin kaupungin henkilökuntaa yli toimialarajojen, niin messuja ennen, niiden aikana, kuin sen jälkeenkin. Projektikoordinaattori Heli Vartiainen Kouvolan messuorganisaatista toteaa, että on mahdotonta antaa tarkkaa lukua kaupungin henkilöstön osallistujamäärästä, sillä tekijöitä on ollut mukana niin monessa vaiheessa, paikassa ja yli toimialarajojen.

– Ainakin liikenne- ja puistopuolelta, tilapalveluista, viestinnästä, kaupunkisuunnittelusta, tonttipalveluista, Visit Kouvolasta ja kiinteistöhuollosta on väkeä ollut tässä mukana, tekemässä ja ojentamassa auttavaa kättä. En haluaisi edes luetteloida, koska aina unohtuu joku, jonka panos olisi ehdottomasti maininnan arvoinen, kertoo Heli.

Messukuukauden ajaksi Kouvolan kaupunki palkkasi asuntomessuille lisäksi noin 20 kesätyöntekijää bussi- ja  kohdeoppaiksi sekä siivoukseen.

Esiintyjälle ensimmäinen kesätyö oppaana oli just sopiva

Yksi kesätyöntekijöistä on 18-vuotias Jukka Pesonen, joka palkattiin bussioppaaksi messuparkin ja messualueen sekä matkakeskuksen ja messuportin välillä kulkeneisiin busseihin. Kuukauden pestin aikana hän teki myös kohde-esittelyä Puistoklubilla, joka on juhla- ja edustustilaksi peruskorjattu yli 100-vuotias rakennus Pioneeripuistossa.

– Tämä työ on ollut just mulle sopiva, kertoo Jukka, joka esiintymistaitoisena ja sosiaalisena ihmisenä piti työssään siitä, että pääsi ihmisten kanssa tekemisiin, sai esitellä hienoa kaupunkia ja auttaa messuvieraita.

Varsinkin joidenkin messuvieraiden muistoja kasarmialueesta ja esimerkiksi Puistoklubilla toimineen pyöräverstaan toiminnasta on ollut mukava kuunnella, ja ne ovat antaneet omaan työhönkin lisäsisältöä.

Työntekijöiden välinen mukava ilmapiiri on jäänyt erityisesti Jukan mieleen.

– Kaikki ovat saman tyyppisissä palvelutehtävissä ja saman ajan, joten on ollut kiva jakaa elämyksiä muiden työntekijöiden kanssa. Työaikakin on ollut sopiva, ja puolin ja toisin on työnantajan kanssa pystytty joustamaan niin, että olen päässyt esiintymään kesäteatteriin, kertoo Jukka.

Messujen jälkeen esiintymiset jatkuvat Jukan osalta Santahaminassa Kaartin jääkärirykmenttiin kuuluvassa soittokunnassa, jossa nuori mies aloittaa varusmiespalveluksensa tammikuussa. Syksyllä aktiivinen mies suunnittelee tekevänsä vielä opettajan sijaisuuksia kouluissa.

Jukka Pesonen seisoo työpaikallaan Puistoklubin tiskin äärellä.
Pioneeripuiston Puistoklubila sekä messubusseissa oppaan töitä tehneelle Jukalle messutyö oli just sopiva.

Yleismiehellä monipuoliset työtehtävät

Yleismiehen hommissa messuilla on rehkinyt 25-vuotias Toni Andersson. Hän aloitti työnsä jo messujen rakennusvaiheessa aluevalvoja Esa Inkilän työparina mm. terasseja rakentamalla ja jatkaa vielä messuporttien sulkeutumisen jälkeen purkuhommissa. Andynakin tunnettu yleismies on messujen ajan hoitanut mm. messupostin vastaanottoa ja jakoa sekä toiminut näytteilleasettajien lähettinä ja roudausapuna.

– Tämä on ollut rentoa hommaa. Ei nyt varsinaisesti haastanut työntekoon mutta sopivan stressitön homma kesälle. Työajatkin mukavat, arkisin klo 8-16. Sopiva ”välipala” siis oman työn välissä, kertoo Toni, jonka oikea työ Imatralla liittyy koululaisten e-urheiluun ja pelikerhojen vetämiseen, ja on siksi kesäajan tauolla.

Tonin mielestä messutyössä parasta ovat olleet kaikki uudet henkilöt, joiden kanssa on ollut kiva tehdä töitä. Työt ovat sujuneet mutkattomasti ja jos jotain mutkia on tullutkin, on ne saatu ratkottua messuväen kanssa sujuvasti.

Messujen yleismies Toni Andersson hymyilee tyytyväisenä.
Messujen yleismies Toni hymyilee tyytyväisenä. Messupesti on ollut antoisa ja työt sujuneet mutkattomasti.

Siivouskonkarit apuna messuilla

Messuvieraiden viihtyvyydessä ja messukokemuksessa tärkeä tekijä on alueen ja erityisesti WC-tilojen siisteys. Siitä vastasi asuntomessuilla puhtauspalvelupäällikkö Heli Lotin alaisuudessa noin seitsemän hengen tiimi.

Osan kesätyöntekijöiden palattua koulunpenkille saatiin viimeisiksi messupäiviksi lisäapua siivousalan konkareilta Liisa Salmiselta ja Heli Jaakkolalta. Liisa työskentelee normaalisti siistijänä Kouvolan kaupungintalolla ja Heli Kuntotalolla mutta molemmat lähtivät mielellään tuuraamaan messuille, kun pyyntö tuli.

– On kiva päästä kokeilemaan jotain uudenlaista. Tulee vähän vaihtelevuutta töihin, kertoo Heli. Tämä on sellainen kerran elämässä -mahdollisuus ainakin minulle, kun jään kohta eläkkeellekin. Oli kiva tulla tänne katsomaan, miltä alue näyttää.

– Alue näyttää hienolta ja yleisökin tykkää, komppaa vieressä Liisa toisena messutyöpäivänään. Onhan tämä vähän raskaampaa kuin normaalissa työssä, kun maitokärryllä kuljetetaan siivoustavarat mukana ja ilma on lämmin mutta ilmapiiri on täällä hyvä ja palautetta tulee messuvierailta heti.

Ensi viikolla naisilla on taas paluu arkeen ja omille työpaikoille. Sitä ennen on kuitenkin muutama ansaittu vapaapäivä.

Heli Jaakkosla ja Liisa Salminen tuurasivat asuntomessuilla siivoushommissa.
Täällä on reilu meininki ja iloinen mieli, kehuvat Heli Jaakkola ja Liisa Salminen

Väsyneet mutta tyytyväiset tunnelmat

Kesätyöntekijöiden ja messuilla tuuranneiden sijaan projektikoordinaattori Heli Vartiaisella messupestiä on takana jo useampi vuosi ja tunnelmat näin messujen loppumetreillä siksi väsyneet, mutta todella tyytyväiset. Mm. bussi- ja kohdeoppaiden palkkaamisesta vastannut Heli kertoo, että suurin osa palkatuista oli nuoria ensimmäisessä työpaikassaan.

Ohjausta on tarvittu ehkä enemmän kuin oletin, mutta se miten pienellä tuella ja itsenäisellä tehtävän suorittamisella he ovat työnsä bussioppaina tehneet ja siinä hommassa tiimiytyneet kuljettajien kanssa on ollut kyllä mahtavaa.

Helin messujen jälkeiseen elämään kuuluu ehkä vähän lomaa ja sitten projektin sulkemista yhdessä projektipäällikkö Sanna Kaupin kanssa.

– Uusien työkuvioiden suunnittelun aika on sitten joskus, kun tästä on selvitty.