”On ollut hienoa saada palautetta, että olen muuttanut ihmisten käsityksiä romaneista ja romanikulttuurista”

Maria Tuominen ottamassa selfietä

Kouvolassa on hyvä ilmapiiri. Täällä ei mielestäni olla niin ennakkoluuloisia romaneja kohtaan kuin mihin olen muualla Suomessa törmännyt, Maria Tuominen sanoo.

”Minulta saa kysyä romanikulttuurista, mitä vain”, Facebookissa Maria live -videoblogia pitävä Maria Tuominen, 41, sanoo.

”Toivon, että pystyn murtamaan omalla avoimella toiminnallani romanikulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja. Minua harmittaa, että vielä 2020-luvullakin moni luulee, että kaikki romanit varastavat, valehtelevat, eivätkä käy töissä. Se ei pidä paikkaansa. Meitä on kaikenlaisia. Jokainen elää tavallaan. Minusta tuntuu välillä, että minä taidan olla lähipiirini outolintu, sillä en ole tällä hetkellä töissä tai opiskele. Kouvolassa on hyvä ilmapiiri. Täällä ei mielestäni olla niin ennakkoluuloisia romaneja kohtaan kuin mihin olen muualla Suomessa törmännyt.

Olen pitänyt liki kaksi vuotta Maria live -videoblogia Facebookissa. Kun aloitin, keräsin nopeasti tuhansia katsojia. Silloin blogini keskittyi lähinnä ennakkoluulojen murtamiseen. Nyt lähinnä höpöttelen kuulumisiani ja pohdin ajankohtaisia asioita. Videoblogillani on tällä hetkellä noin 8000 tykkääjää. Minusta on hassua, että niin moni tuntee minut, mutta minä en tunne heitä. On kuitenkin ollut hienoa saada palautetta, että olen muuttanut ihmisten käsityksiä romaneista ja romanikulttuurista. Myös muilta romaneilta on tullut kehuja, että onneksi joku on tarttunut tähän aiheeseen.

Muutin Kouvolaan 19-vuotiaana Nastolasta. Minulla on kantaväestöön kuuluva isä ja romaniäiti. Asun perheeni kanssa Eskolanmäessä. Kolme lapsista asuu vielä kotona. Yksi on jo muuttanut omilleen. Videoidenteon lisäksi tykkään laulaa ja leipoa.”

Sivun alkuun