Kouvolan kaupunginhallitus on hyväksynyt hankintaohjelman vuosille 2026–2029. Myönteinen kehitys näkyy jo: Kouvola sijoittui Kuntabarometri 2026 -tutkimuksessa sijalle 7. jossa hankinnat ja yrittäjien huomioiminen saivat kiitosta.
Hankintaohjelma ohjaa sitä, miten kaupungin hankintoja kehitetään tulevina vuosina. Ohjelma on päivitetty, koska edellinen ohjelmakausi on päättynyt. Lisäksi ohjelmassa huomioidaan ajantasainen hankintalainsäädäntö.
Julkiset hankinnat ovat kunnalle tärkeä keino vaikuttaa alueen kehitykseen. Ne eivät ole vain tavaroiden ja palvelujen ostamista, vaan myös sijoituksia paikalliseen elinvoimaan, työllisyyteen ja yritystoimintaan. Kouvolassa hankintoja kehitetään niin, että ne tukevat aiempaa paremmin paikallisia yrityksiä. Samalla hankinnoista tehdään yrityksille selkeämpiä ja helpommin saavutettavia.
Hankinnoilla on vaikutusta Kouvolan elinvoimaan
Hankinnoilla on suuri vaikutus alueen yrityksiin ja työllisyyteen. Kouvolan tavoitteena on lisätä hankintoja, jotka kohdistuvat alueen yrityksiin.
Tätä edistetään esimerkiksi jakamalla hankintoja pienempiin osiin. Näin pienet ja keskisuuret yritykset voivat helpommin osallistua kilpailutuksiin. Lisäksi paikalliset yritykset huomioidaan erityisesti pienhankinnoissa.
Ohjelman keskeiset painopisteet ovat: 1. hankintojen suuntaaminen elinvoiman vahvistamiseen. 2. hankintojen parempi suunnittelu ja ennakointi sekä 3. hankintaosaamisen kehittäminen.
Yhteistyötä yritysten kanssa lisätään
Kaupunki panostaa aiempaa enemmän yhteistyöhön yritysten kanssa. Tavoitteena on, että yritykset saavat tietoa tulevista hankinnoista ajoissa. Näin ne voivat valmistautua jo varhaisessa vaiheessa tuleviin hankintoihin sekä ennakoida markkinointivuoropuheluihin osallistumista.
Samalla kehitetään hankintojen suunnittelua ja arviointia. Tavoitteena on tehdä hankinnoista selkeämpiä ja helpommin lähestyttäviä erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.
Kouvola nousi suurten kaupunkien ykköseksi hankinnoissa
Kouvola sijoittui Suomen Yrittäjien Kuntabarometri 2026 -kyselyssä suurten, yli 50 000 asukkaan kaupunkien parhaaksi hankintojen osa-alueella. Kokonaisvertailussa kaupunki nousi seitsemänneksi ja oli yksi tutkimuksen suurimmista nousijoista. Suurten kaupunkien sarjaan osallistui 21 kaupunkia.
Kouvola sai kiitosta siitä, että paikalliset pk-yritykset huomioidaan julkisissa hankinnoissa ja kilpailutuksissa. Lisäksi kaupungissa on tehty määrätietoista työtä yrittäjien ja kaupungin välisen vuoropuhelun sekä yritysilmapiirin kehittämiseksi. Tämä näkyy yrittäjien antamien arvioiden selvänä paranemisena.
Keskeisessä roolissa on ollut myös kaupungin ja Kinnon (Kouvola Innovation) yhteistyö. Tulevista hankinnoista ja markkinavuoropuheluista tiedotetaan säännöllisesti muun muassa Kinnon uutiskirjeissä. Lisäksi yrittäjille annetaan hankintaneuvontaa, järjestetään hankintakoulutuksia, yhteisiä tilaisuuksia sekä yhteistyöryhmiä asioiden kehittämiseksi. Toiminta lisää avoimuutta, vahvistaa luottamusta ja madaltaa yritysten kynnystä osallistua julkisiin hankintoihin.
– Hankinnat ovat perinteisesti olleet Kuntabarometreissa osa-alue, johon yrittäjät ovat valtakunnallisesti olleet kaikkein tyytymättömimpiä. Kouvolan onnistuminen tässä kategoriassa on merkittävä poikkeus suurten kaupunkien joukossa. Se kertoo määrätietoisesta ja pitkäjänteisestä työstä hankintojen kehittämisessä sekä yhteistyön syventämisessä, toteaa hankintojen kehittämisen asiantuntija Marita Melkko Kouvola Innovationista.
Melkon mukaan ykkössija suurten kaupunkien vertailussa osoittaa, että kaupungin ja yritysten välinen yhteistyö on vahvistunut ja hankintojen kehittäminen etenee oikeaan suuntaan, vaikka kehittämistyö jatkuu edelleen.
– Hankintojen kehittämisessä on käynnistetty kaupunkiorganisaation sisäisiä toimenpiteitä jo vuoden alusta lähtien. Uuden hankintaohjelman myötä uusia toimintamalleja viedään eteenpäin ja jalkautetaan kaupungin toimintaan kuluvan vuoden sekä koko ohjelmakauden aikana, kertoo hankintapäällikkö Antti Pakkanen.
Työ jatkuu käytännössä
Seuraavaksi hankintaohjelman linjaukset viedään käytäntöön. Lisäksi kaupungin operatiivista käytännön hankintatoimintaa ohjaava erillinen hankintaohje päivitetään vuoden 2026 aikana. Hankintaohje pohjautuu hankintaohjelman päämääriin, sekä ajantasaiseen lainsäädäntöön.
Kaupunki jatkaa myös yhteistyötä yritysten kanssa, järjestää koulutuksia ja seuraa hankintojen vaikutuksia säännöllisesti. Ohjelman toteutumista arvioidaan koko ohjelmakauden ajan, ja sitä päivitetään tarvittaessa.
Hankintaohjelma otetaan käyttöön, kun kaupunginhallituksen päätös on saanut lainvoiman (14 vuorokautta). Tämän jälkeen hankintaohjelma on saatavilla kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kouvola.fi/hankinnat.
Lisätietoja:
Hankintaohjelma, kaupunginhallituksen pöytäkirjan liite, Dynasty-tietopalvelu
Suomen Yrittäjien kuntabarometrin tulokset (yrittajat.fi)
Antti Pakkanen, hankintapäällikkö, puh. 020 615 7166, antti.pakkanen@kouvola.fi
Marita Melkko, hankintojen kehittämisen asiantuntija, puh. 040 4899 299, marita.melkko@kinno.fi