Elimäen historiallisessa miljöössä sijaitseva yhteisötila Pulju täyttää viisi vuotta. Syntymäpäiväjuhlia vietetään tiistaina 11.11.2025.
Kouvolan kaupungin ylläpitämä yhteisötila Pulju viettää 5-vuotisjuhliaan tiistaina 11.11.2025. Juhla alkaa kahvituksella klo 16.30 ja jatkuu ohjelmanumeroilla, kaupunginjohtajan tervehdyksellä sekä Puljun toiminnan esittelyllä sen viiden vuoden taipaleelta. Juhlakahvit ovat tarjolla klo 19.30 asti.
Pulju sijaitsee historiallisessa rakennuksessa osoitteessa Mettäläntie 2, Elimäellä. Rakennuksella on merkittävä historia, sillä se on toiminut muun muassa Suomen ensimmäisen kunnanvaltuuston kokoontumispaikkana vuonna 1868. Myöhemmin rakennuksessa on toiminut myös kehitysvammaisten päiväkeskus ja nuorisotila.
Yhteisöllisyyden keskus Elimäellä
Vuonna 2020 avattu Pulju on vakiinnuttanut paikkansa Elimäen yhteisön sydämenä. Yhteisötila toimii paikkana, jossa kaikenikäiset asukkaat, paikalliset järjestöt ja erilaiset ryhmät kohtaavat ja järjestävät toimintaa. Viikoittain Puljulla kokoontuu esimerkiksi käsityöryhmiä, tanssiliikuntaa, muskariryhmiä, kokkikerhoja ja lauluryhmiä. Myös perhejuhlat ja yhdistysten tilaisuudet ovat löytäneet paikkansa Puljussa.
Pulju on lisäksi ollut monien tapahtumien ja aktiviteettien koti. Esimerkiksi hyvinvoinnin teemapäiviä, lauluiltoja ja kestävän kehityksen teemaviikkoja on järjestetty siellä vuosien varrella. Kesäisin Puljulta on startannut suosittu yhteinen pyörälenkki lähialueelle.
Kouvolan yhteisötilat kuntalaisten käytössä
Pulju on yksi Kouvolan kaupungin kuudesta yhteisötilasta, jotka on avattu kuntalaisten ja järjestöjen maksuttomaan käyttöön. Muita yhteisötiloja ovat muun muassa Myllykosken Kamari, Jaalatalo Jaalassa ja Porukkatalo Kouvolan keskustassa. Yhteisötilat tarjoavat maksuttoman mahdollisuuden monipuoliseen toimintaan ja edistävät paikallista yhteisöllisyyttä.
Yhteisötilat verkkosivuilla – Kouvolan kaupunki
Lisätietoja:
Sanna-Riitta Junnonen
Hyvinvointipäällikkö
Puh. 02061 57429
sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi