Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan uudella mallilla – urakkakilpailun valmistelu käynnissä

Rakennus, jonka oikean puoleista osaa ollaan purkamassa.

Inkeroisten monitoimitalon suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa valmistellaan tarjouskilpailua rakentajaurakoitsijoiden valintaa varten. Monitoimitaloon yhdistetään Inkeroisten yhteiskoulu sekä Anjalan ja Tehtaanmäen koulut, Myllykoski – Inkeroinen alueen erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, päiväkoti, sekä tilat kirjastolle ja nuorisopalveluille.

Elokuussa 2024 valmistuvassa monitoimitalossa tulee olemaan opetusta luokille 1-9. Lisäksi monitoimitaloon sijoitetaan erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, päiväkoti, sekä tilat kirjastolle ja nuorisopalveluille. Myös eteläisen Kouvolan keskuskeittiöpalvelut keskitetään monitoimitalon yhteyteen. Kouluaikojen ulkopuolella rakennus palvelee laajasti kuntalaisia tarjoten tilaa järjestöille, seuroille, kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja kuvataidekoululle.

Tavoitteena on, että rakennuksen tilojen käyttö on joustavaa, huomioi eri käyttäjäryhmät ja tukee monitoimijaista, nykyaikaista oppimista. Osa tiloista suunnitellaan muunneltaviksi niin, että sama tila voi toimia esim. sekä nuorisotilana että opetustilana.

Toteutus yhteistoiminnallisena KVR-urakkana

Tällä hetkellä valmistellaan tarjouskilpailua rakentajaurakoitsijoiden valintaa varten. Hankintailmoitus julkaistaan viikolla 7. Kaupungin tilapalvelut toteuttaa kilpailutuksen ja sitä seuraavat vaiheet rakennuttajakonsultiksi valitun Ramboll Finland Oy:n kanssa.

Inkeroisten monitoimitalo toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu- eli KVR-hankkeena, jossa valittu urakoitsija sekä suunnittelee että myös suorittaa varsinaisen rakennustyön. Yhteistoiminnallisuus tarkoittaa tässä yhteydessä, että pääurakoitsija valikoidaan osallistavissa työpajoissa, joissa paitsi kehitetään rakennushanketta, arvioidaan urakoitsijaehdokkaiden ja tilaajaorganisaation kyvykkyyttä yhteistoimintaan. Myös rakennusten käyttäjät pääsevät yhteistoiminnallisessa urakkamallissa totuttua paremmin mukaan rakennusprosessiin.

Rakennuttajapäällikkö Mika Helkala kertoo, että tilapalveluilla ei ole omaa kokemusta yhteistoiminnallisesta kokonaisvastuu-urakasta, ja nimenomaan tähän käytetään rakennuttajakonsultin apua ja tukea. Urakoitsijan vastuu on tällaisessa urakkamuodossa tavanomaista laajempi ja siten myös urakoitsijan kilpailuttaminen ja lopullinen valinta yhteistoiminnallisen työstämisen lopputuloksena on haastavampaa.

Kokemukset muualta ovat kuitenkin rohkaisevia. Yhteistoiminnallisuus isoissa rakennushankkeissa lisää vuorovaikutusta ja avoimuutta rakennuttajan ja urakoitsijan välillä, ja parantaa keskinäistä luottamusta kaikkien hankkeessa olevien kesken. Rakennushankkeiden laatu on parantunut, mutta budjetti pysynyt raamissaan.

Valmista elokuussa 2024

Inkeroisten monitoimitalo sijoitetaan nykyiselle koulutontille, Inkeroisten keskustaajaman yhteyteen. Rakentamaan on tarkoitus vuoden päästä eli helmi-maaliskuussa 2023. Näin ollen uusi kouluvuosi alkaisi uudessa monitoimitalossa elokuussa 2024.

Monitoimitalon investointikustannusten arvio on 26,75 miljoonaa euroa. Hankesuunnitelma on hyväksytty kasvatuksen ja opetuksen lautakunnassa maaliskuussa 2021 ja luettavissa Dynasty-tietopalvelusta.

Lisätietoja

Inkeroisten monitoimitalon hankesivut – Kouvolan kaupunki

rakennuttajapäällikkö Mika Helkala, p. 020 615 7839, mika.helkala@kouvola.fi

rehtori Jari Eronen, p. 020 615 6025, jari.eronen@kouvola.fi

Sivun alkuun