Inkeroisten koulun hankesuunnitelma ja Kuusankosken yhtenäiskoulun hankesuunnittelun lähtökohdat lautakuntaan

Jos esitykset hyväksytään, koulujen suunnittelu etenee. Sekä Inkeroisiin että Kuusankoskelle kaavaillaan nykyaikaisia ja turvallisia yhtenäiskouluja, joissa saman katon alta löytyisi myös muita palveluja.

Inkeroisten yhtenäiskoulun hankesuunnitelma ja lähtökohdat Kuusankosken yhtenäiskoulun hankesuunnittelun pohjaksi tulevat kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyyn maaliskuun 24. päivänä. Jos esitykset menevät läpi, koulujen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan.
– Uudet koulut tuovat hienot, modernit ja turvalliset oppimis- ja työympäristöt oppilaille ja henkilöstölle. Rakennukset suunnitellaan yhdessä käyttäjien kanssa. Molemmissa lähtökohtana on puurunkorakenteinen oppilaitos. Paikallisten rakennusalan yritysten osallistuminen kilpailutukseen pyritään myös huomioimaan mahdollisuuksien mukaan, kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi sanoo.

Suunnittelussa pyritään kokonaisvaltaisuuteen.
– Esimerkiksi piha-alue suunnitellaan niin, että sitä voi käyttää monipuolisesti välitunneilla ja liikunnassa sekä myös illalla. Molemmissa kouluissa mahdollistetaan myös joustavan esi- ja alkuopetuksen kiinteä yhteistyö, Niemi kertoo.

Uusien tilojen valmistuttua säästöä tulee ylläpito-, tila- ja henkilöstökuluissa sekä erityisen tuen kuljetuskustannuksissa.

Inkeroisten yhtenäiskoulusta kuntalaisia palveleva monitoimitila

Inkeroisten yhtenäiskoulusta on tarkoitus tulla monitoimitalo, jossa saman katon alla ovat yhtenäiskoulu, päiväkoti, lähikirjasto, nuorisopalvelut sekä alueellinen valmistuskeittiö. Jos kaikki sujuu esityksen mukaan, uusi yhtenäiskoulu on käytössä elokuussa 2024.

Yhtenäiskouluun siirtyvät Inkeroisten yhteiskoulu, Anjalan ja Tehtaanmäen koulu sekä erityisen tuen ryhmät sekä vaativan erityisen tuen ryhmät. Vaativan erityisen tuen ryhmät tulevat Viialan, Tähteenkadun ja Mansikkamäen koulun erityisopetusyksiköistä.

Uusi päiväkotiin puolestaan korvaa Anjalan päiväkodin Punaisen tuvan ja Vaniljatalon, Tehtaanmäen esiopetusryhmän, Inkeroisten päiväkodin sekä Nurmiröllin tilan.

Inkeroisten yhtenäiskoulun investointikustannusten arvio on 26,75 miljoonaa euroa. Kaupungin talousarviossa 2021 ja taloussuunnitelmassa 2021-2024 hankkeelle on varattu 25,5 miljoonaa euroa .

Kuusankosken yhtenäiskoulun hankesuunnittelun suuntaviivoista päätetään nyt

Jos esitys hyväksytään, Kuusankosken yhtenäiskoulun hankesuunnittelu voi alkaa tänä vuonna. Rakennuksesta suunnitellaan puurunkoista, ja se sijoittuu Naukioon.

Uusi koulu tarjoaa opetustilat 680 oppilaalle ja sen yhteyteen tulisi myös alueen erityisen tuen osaamiskeskus. Rakennukseen sijoittuvat myös nuorisopalvelut, kansalaisopisto, alueellinen valmistuskeittiö sekä mahdollinen perhekeskus.

Hankesuunnittelu on tarkoitus tehdä tämän vuoden aikana, kilpailutus ja urakoitsijavalinnat ensi vuoden talvella tai keväällä ja rakentaminen 2022-2024.

Jos esitys etenee suunnitellusti, koulu aloittaa toimintansa vuoden 2025 alussa.

Lisätietoja:

Veikko Niemi, p. 020 615 7727, veikko.niemi@kouvola.fi

Inkeroinen

Mikkola Risto, suunnittelupäällikkö, p. 0206158237, risto.mikkola@kouvola.fi

Kuusankoski

Vartiainen Anneli, rakennuttajapäällikkö, p. 0206157117, anneli.vartiainen@kouvola.fi

Sivun alkuun