Kymenlaakson koronavirustilanne edellisviikkoa rauhallisempi – tapauksia silti päivittäin

Kymenlaakson koronavirustilannetta on arvioitu tänään alueellisen koordinaatioryhmän kokouksessa. Kymsote totesi alueen tilanteen olevan edelleen perustasossa. Kuluvalla viikolla epidemia on ollut edellisviikkoa rauhallisempi, mutta tartuntoja on tullut edelleen päivittäin.

Kymsote tiedottaa

Viime päivien tartuntojen lähteitä on jäljitetty ulkomaille ja Kymenlaakson ulkopuolelle. Lisäksi edellisviikon Kouvolassa todettuun laajaan tartuntaketjuun on liittynyt vielä yksittäinen tartunta, mutta muutoin tartuntaketju on hiipumassa. Lisäksi Kymenlaaksossa on todettu myös yksittäisiä tartuntoja, joissa tartunnan lähdettä ei ole voitu varmuudella selvittää.

– Tartuntatautiyksikkömme on saanut isotkin ketjut hyvin jäljitettyä, mikä on epidemian leviämisen estämisen kannalta tietysti merkittävä asia, sanoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

– Tartuntojen leviäminen on kuitenkin lopulta meidän kaikkien käsissä, joten toivon edelleen ihmisiltä tarkkaa harkintaa siihen, missä ja millaisissa tilanteissa liikkuu. Myöskään maskien käyttöä ja hygieniasta huolehtimista en varmasti voi liiaksi korostaa. Maskia käyttämällä näytämme, että välitämme omasta ja muiden hyvinvoinnista, Mäntymaa muistuttaa.

Lisätietoa
Stiina Kiiveri
viestintäasiantuntija
Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
puh. 040 489 8493
stiina.kiiveri@kymsote.fi
vaihde 05 22051

Kymsote – Laadukkaat palvelut, hyvinvoiva maakunta
www.kymsote.fi

Sivun alkuun