Palvelu: Strategia

Yhteisötila jatkaa Porukkatalolla toistaiseksi

Kaupungin keskustan yhteisötila säilyy Porukkatalolla toistaiseksi. Sen toimintamalli muuttuu samanlaiseksi kuin muissakin yhteisötiloissa. Toimintaa pyörittää järjestöjen edustajista koottu talotoimikunta. Tulevaisuudessa keskustan yhteisötilan sijaintia kaavaillaan lähemmäs keskustaa.

Äänestysaktiivisuus Kouvolassa tasaista

Kuntavaalien ennakkoäänestys on jatkunut Kouvolassa yli viikonlopun. Äänestysaktiivisuus eri alueilla on ollut tasaista, vilkkaimmillaan Urheilupuiston äänestysalueella (18,6%) ja Kymintehtaalla (17.1%). Kaikkina päivinä naiset ovat äänestäneet hieman miehiä vilkkaammin. Yhteensä kuntavaaleissa on annettu ääniä Kouvolassa sunnuntai-iltaan mennessä 9 781.

Kouvolatalon kulttuuripalvelujen tarjonta vahvistuu

Kouvolatalo profiloituu entistä vahvemmin kulttuuri- ja tapahtumataloksi ja luovien palvelujen tarjoajaksi. Kansalaisopiston toimintaa siirtyy Kuntotalolta Kouvolatalolle ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston toiminta laajenee. Talon sydämenä säilyvät edelleen museopalvelut.

Kaupungin henkilöstökulut ja henkilöstön määrä pienenivät

Kouvolan kaupungin henkilöstökulut olivat vuonna 2024 yhteensä noin 135,2 milj. euroa, joka on noin neljä miljoonaa edellisvuotta vähemmän. Henkilöstöä oli vuoden 2024 lopussa yhteensä 2507. Se on 225 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Eläkepoistumasta ja muusta lähtövaihtuvuudesta on hyödynnetty keskimäärin 26 prosenttia. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee henkilöstökertomusta 31.3.2025 kokouksessaan.

Tilinpäätös 2024: Sopeuttamistyö tuottaa tulosta

Kouvolan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2024 on -2,4 milj. euroa alijäämäinen. Alijäämä on noin kahdeksan miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa ennakoitiin (-10,3 M€). Tuloksessa näkyy pitkäjänteisen sopeuttamistyön onnistumisia. Kaupungin 10-vuotissuunnitelma investoinneista eteni rinta rinnan palveluverkkojen uudistamisen kanssa. Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä 31.3.2025.

Kun itäinen Suomi menestyy, siitä hyötyy koko Suomi

Musiikkitalossa oli keskiviikkona 26.3. aamupäivällä teemana itäisen Suomen vahvuudet ja merkitys koko Suomelle. Tilaisuuden järjestivät itäisen Suomen keskuskaupungit, jotka toimivat alueillaan kehityksen ja elinvoiman vetureina. Myös valtiolta odotetaan konkreettisia panostuksia. Kun itäinen Suomi menestyy, siitä hyötyy koko Suomi. Valtioneuvoston terveiset tilaisuuteen toi pääministeri Petteri Orpo.

Kouvolan kaupunki: energiaa käyttäviä investointeja ei saa vaarantaa kasvavilla kantaverkkomaksuilla

Kouvolan kaupunki on vastannut Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntöön hallituksen esityksestä laeiksi sähkömarkkinalain ja maakaasumarkkinalain muuttamiseksi. Kaupungin kanta on, että Kymenlaaksoa kohdannut rakennemuutos on huomioitava ja alueelle energiaa käyttäviin teollisuus- ja datakeskusinvestointeihin ei kohdisteta uusia investointeja vaarantavia kustannuksia.

Kaupungin toimitilaohjelma etenee – uusia kohteita myyntiin

Kouvolan kaupunginhallitukselle esitetään 10.3.2025 kahdeksaa uutta myytävää kiinteistöä, jotka eivät ole enää kaupungin omassa käytössä tai niihin liittyy palveluverkon muutoksia. Lisäksi kokouksessa käsitellään päivitettyä kymmenen vuoden purkusuunnitelmaa.

Kaupunkistrategian loppuraportti antaa pohjaa päivitystyöhön

Kouvolan kaupunkistrategian ”Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus” yhteenveto toteutumisesta on valmistunut. Se viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 10.3. ja edelleen valtuustolle myöhemmin. Loppuraportti antaa pohjaa kaupunkistrategian päivitykselle.

Urheilupuiston kaavamuutos loppusuoralla

Kouvolan Urheilupuiston asemakaavan muutos on valmis hyväksyttäväksi. Tekninen lautakunta käsittelee kaavamuutosta kokouksessaan 13.3.2025. Kaavamuutos mahdollistaa monitoimiareenan rakentamisen alueen keskiosaan.

Monitoimiareenan ohjausryhmä: kaikkien yhteinen hanke

Kouvolan monitoimiareena-hankkeen uuden ohjausryhmän järjestäytymiskokous pidettiin 20.2.2025. Hanke keskustelutti vilkkaasti positiivisessa hengessä. Ohjausryhmän yhteinen näkemys on hankkeen tarpeellisuus Kouvolalle. Monitoimiareena on kaikkien yhteinen hanke, jota tehdään yli lajirajojen.

Sivun alkuun