Kouvola nostaa rimaa matkamessuilla – monipuolinen kohde vuoden ympäri
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma tarjoaa Kouvolalle jälleen erinomaisen tilaisuuden nostaa esiin alueen matkailuvaltteja ja vahvuuksia. Helsingin matkamessujen VisitKouvolan osastolla 6g30 on mukana runsas kattaus alueen kohteita ja matkailualan toimijoita.
Poikilo-museoille 40 000 euroa 3D-mallinnushankkeeseen
Hanke toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Mitä yhteistyö voisi olla Kouvolan kaupungin ja yhdistysten ja seurojen välillä?
Yhdistykset ja seurat ovat merkittävä osa kouvolalaisten hyvinvointia. Kouvolan kaupunki haluaa vahvistaa yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja seurojen kanssa ja varmistaa, että heidän äänensä kuuluu kaupungin kehittämisessä. Vastaa kyselyyn ja kerro, miten yhteistyötä voisi kehittää?
Kouvolan Poikilo-museoissa jälleen kävijäennätys
Poikilo-museoissa, Kouvolan taidemuseossa ja kaupunginmuseossa, tehtiin jälleen kävijäennätys vuonna 2025.
Uimahalliin uudeksi vuodeksi katto päälle
Urheilupuiston uimahallityömaa Kouvolassa edistyy hyvää vauhtia. Tulevan hallin uudisosassa on jo nyt katto pääosin päällä. Uusi halli avataan käyttäjilleen toukokuussa 2027.
Lahjoitusrahaston syyshaussa ennätysmäärä hakemuksia – 143 463 euroa jaettiin hyvinvointia tukeville hankkeille
Kouvolan kaupungin Perintö-, testamentti- ja lahjoitusrahastosta myönnettiin syksyn 2025 hakukierroksella 143 463 euroa hyvinvointia edistäviin hankkeisiin. Painopisteenä olivat lapset, nuoret ja ryhmät, joiden mahdollisuudet osallistua hyvinvointia tukevaan toimintaan ovat rajalliset.
Kirjaston aukioloajat muuttuvat Kouvolan pääkirjastossa ja Elimäen kirjastossa
Pääkirjaston ja Elimäen kirjaston palveluajat supistuvat tunnilla tammikuusta alkaen. Omatoimiajat säilyvät ennallaan.
Kouvolan uutta vuotta juhlitaan sirkuksen, valotaiteen ja ilotulituksen loisteessa
Koko perheen uudenvuoden juhlaa vietetään 31.12.2025 Kuusankoskitalolla sekä Jaala Areenalla. Tapahtumat ovat kaikille avoimet ja maksuttomat.
Näkökulmia Suomen historiaan -luentosarja jatkuu uusin aihein tammikuussa Kuusankoskitalossa
Tammikuun tiistai-illat kannattaa jälleen varata mielenkiintoisten ja Suomen historiaa syvältä luotaavien luentojen seuraamiseen. Aiheina ovat mm. desantit Kouvolassa, sotilasylijohdon temperamentti ja tunnehistoria, Neuvostoliiton julma gulag-järjestelmä 1930-luvulla sekä Suomen armeijan sotilastiedustelu toisen maailmansodan aikana. Lauantaipäivän luentokonsertissa 10. tammikuuta kuullaan lisäksi musiikin siivittämänä hurjia selviytymistarinoita läheltä piti -tilanteista, joissa Suomen itsenäisyys on ollut vaakalaudalla.
Liikunnan lisääminen on tuottanut tulosta Kouvolan kouluissa
Tämän syksyn Move! -mittausten perusteella Kouvolan peruskoulun 5. ja 8. luokan oppilaiden fyysisen toimintakyvyn tasossa on havaittavissa huomattavaa parannusta verrattuna vuoden 2024 tuloksiin. Erityisesti niiden oppilaiden osuus, joiden fyysinen toimintakyky on arvioitu mahdollisesti haitalliselle tasolle, on laskenut sekä pojilla että tytöillä. Valtakunnalliset Move! -tulokset julkaistiin 11.12.2025.
Palomäen alueella syytä kiinnittää erityistä huomiota liikenneturvallisuuteen
Urheilupuiston uimahallin työmaalla Kouvolan keskusta-alueella rakennustyöt etenevät hyvää vauhtia. Tämä tuo alueelle ajoittain runsaastikin työmaaliikennettä. Lisäksi uimahallityömaan lähialueella on käynnissä katusaneeraus.
Kymenlaakson urheilugaala kutsuu liikunnan ystäviä kokoon
Kymenlaakson Liikunnan järjestämä maakunnan liikunta- ja urheiluväen yhteen kokoava tilaisuus, Kymenlaakson Urheilugaala järjestetään jälleen Satama Areenalla perjantaina 30.1.2026. Kenestä vuoden urheilija? Kuka on vuoden seura-aktiivi? Kuka on vuoden lasten liikuttaja? Kuka ansaitsee tulla palkituksi elämänurastaan? Nämä ja 20 muuta palkittavaa ratkeavat gaalassa liikunnan laajalla kirjolla.