Työ ja yrittäminen

Yritysten ympäristöturvallisuus tarkastelussa – vaarallisten jätteiden valvontahanke 2025 tuotti tuloksia

Kouvolan kaupungin ympäristönsuojelu toteutti kesällä 2025 valvontahankkeen, jossa tarkastettiin vaarallisten jätteiden käsittelyä ja säilytystä yrityksissä. Hankkeen aikana tehtiin 20 valvontakäyntiä, ja havaittiin 22 toimenpidekehotukseen johtanutta puutetta. Suurimmat kehityskohteet liittyivät öljyn- ja hiekanerotuskaivojen luokitustietoihin sekä vaarallisten jätteiden keräykseen.

Muutoksia työnhakijan kulukorvauksiin

TARKENNUS UUTISEEN: Aiemmin uutisoidussa harkinnanvaraisen kulukorvauksen lakkauttamisessa on kyse ainoastaan Kouvolan kaupungin työllisyys- ja yrityspalvelujen maksamasta harkinnanvaraisesta kulukorvauksesta, ei siis työttömyysetuuden maksajan kulukorvauksesta.

Kouvolan työllisyys- ja yrityspalvelut ovat linjanneet, että kaupungin työllisyys- ja yrityspalvelujen harkinnanvaraista kulukorvausta ja korvausta yöpymiskustannuksiin ei toistaiseksi enää myönnetä. Lisäksi matkakorvausten yläraja laskee.

Tavataan (työmarkkina)torilla Kouvolassa 13.6.2025

Kouvolan työllisyys- ja yrityspalvelut saapuu päiväksi torille tuomaan kuntalaisille palveluja tutuksi – hyvällä kesäfiiliksellä, satoi tai paistoi. Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille ja järjestetään perjantaina 13.6.2025 klo 9–13.

Sivun alkuun