Ajankohtaiset

Palmuntie Inkeroisissa suljetaan läpiajoliikenteeltä 21.5.

Liikennejärjestelyt muuttuvat Inkeroisissa, kun Palmuntie suljetaan läpiajoliikenteeltä Hakasuoran ja Yhteiskouluntien väliseltä osuudelta tiistaina 21.5. klo 7 alkaen. Töiden valmistuttua osuus avataan raitiksi eikä sillä ole enää ajoneuvojen läpikulkua.

Kulttuurikyselyn mukaan Kouvolan asukkaat arvostavat livetapahtumia ja ovat huolissaan kulttuurisäästöistä

Kouvolan kulttuuripalvelut kartoitti asukkaiden tarpeita, toiveita ja odotuksia kaupungin kulttuuritoiminnasta kevään aikana. Kyselyssä nousi esiin muun muassa, että musiikki ja teatteri ovat vastaajien suosikkikulttuuritoimintoja, ja kolme neljästä vastaajasta toivoo painopisteen olevan livetapahtumissa. Kulttuurilla on suuri merkitys vastaajien hyvinvoinnille ja kaupungin imagolle, mutta kulttuurisäästöjen vaikutukset huolestuttavat.

Kouvolan kasvihuonepäästöt laskeneet – energiatehokkuudessa onnistuttu

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskussa. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet 36 prosenttia. Kouvolassa päästöt ovat laskeneet, mutta Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat hidastaneet kehitystä. Energiatehokkuudessa on saatu hyviä tuloksia. Kouvolan kaupungin oma energiankulutus on laskenut vuodesta 2014 lähes 44 %.  Kaupunki on mukana hiilineutraalien kuntien verkostossa (HINKU).

Sivun alkuun