Ajankohtaiset

Kymenlaakson kausirokotuspaikat sulkeutuvat 29.11.2024

Riskiryhmiin kuuluvia kymenlaaksolaisia suositellaan ottamaan korona- ja influenssarokotteet marraskuun aikana, mikäli rokotuksessa ei ole vielä käyty. Kausirokotuspaikoilla on asioinut kuluneen syksyn aikana yli 36 000 kymenlaaksolaista.

Kouvolan joukkoliikenteen lippujen hinnat tarkastelussa

Esitetyt muutokset koskevat ainoastaan kausilippuja. Kertalippujen, mobiililippujen ja arvolippujen hinnat pysyvät ennallaan. Mikäli arvonlisäveron korotus tulee voimaan ensi vuonna, kaikkiin hintoihin tulee korotus. Tekninen lautakunta päättää lippujen hinnoista 14. marraskuuta.

Oiva-raportin ulkoasu muuttuu

Elintarvikevalvonnan tuloksista kertovat Oiva-raportit saavat uuden ilmeen marraskuussa. Raportti tuo elintarvikevalvonnan tarkastustulokset yksinkertaisella tavalla kuluttajan käyttöön ja auttaa tekemään tietoon perustuvia valintoja.

Urheilupuiston nimi on kouvolalaisille rakas – nimi jää voimaan

Kouvolan kaupungin internetsivuilla olleessa kyselyssä kartoitettiin asukkaiden mielipidettä Urheilupuiston viheralueen nimeämisestä. Nimikyselyyn tuli yli 1200 vastausta. Ylivoimainen enemmistö, 949 vastaajaa, kannatti Urheilupuisto-nimen säilyttämistä. Kaupunki kiittää lämpimästi asukkaita aktiivisuudesta ja pitää selvänä, että perinteikäs nimi säilyy myös viheralueella.

Pioneerimetsästä poistetaan kirjanpainajan vahingoittamaa puustoa

Korian Pioneerimetsässä on aloitettu kirjanpainajan vahingoittamien kuusten hakkuut. Toimenpiteillä pyritään parantamaan alueen turvallisuutta ja kehittämään metsää sekapuustoisemmaksi. Asukkaita kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta alueella liikuttaessa.

Sivun alkuun