Monitoimiareenan koko ei ole pienentynyt
Monitoimiareenan hankesuunnitelman suuntaviivoille on haettu hyväksyntää lautakunnista. Liikunta- ja kulttuurilautakunta on ne jo hyväksynyt, kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa 24.4.2025. Monitoimiareenan koko ei ole pienentynyt viime syksynä päätetystä tasosta. Tämänhetkisen, suuntaa antavan tilaohjelman mukaan se on hieman syksyllä kaavailtua suurempi. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan suunnittelun edetessä, jotta annetussa kustannusarviossa pysytään.
Kysely Kouvolan aluetoimikuntien tunnettavuudesta ja toiminnasta
Kartoitamme tulevaisuuden suunnittelua varten aluetoimikuntien tunnettavuutta ja toimintaa Kouvolan seudulla. Vastaathan ystävällisesti aiheeseen liittyvään kyselyyn tästä linkistä.
SDP:lle eniten paikkoja Kouvolan valtuustoon
Kunta- ja aluevaalit on käyty. Äänestysprosentit jäivät koko Suomessa alhaisiksi: kuntavaaleissa 54,2 % ja aluevaaleissa 51,7 %. Kouvolassa äänestäjistä käytti äänioikeuttaan kuntavaaleissa 50,8 % ja aluevaaleissa 49,6 %.
Kouvolan kaupunki: Sähkön valmisteveron nosto karkottaisi investointeja
Kouvolan kaupunki suhtautuu kriittisesti esitettyyn lakimuutoksen datakeskusten käyttämän sähkön siirtämisestä tiukemman verotuksen piiriin. Kaupungin näkemyksen mukaan korotus uhkaa miljardi-investointeja sekä kuntien verotuloja ja työllisyyttä. Pelkona on myös investointien karkaaminen muualle.
Eskolanmäen uuden liikuntahallin seinä saa lasten ja nuorten ideoista syntyneen taideteoksen
Eskolanmäen liikuntahallin rakentaminen etenee suunnitellusti, ja uudet, monipuoliset liikuntatilat saadaan käyttöön elokuussa koulujen ja harrastustoiminnan käynnistyessä. Liikuntahallin julkisivuun toteutetaan kesän 2025 aikana muraali, jonka suunnitteluun viereisen koulun oppilaat ovat osallistuneet.
KSS Lämpö laajentaa kaukolämpöverkkoa Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle
Kaukolämpöverkon rakentaminen Kouvolassa välille Kymenlaaksontien kiertoliittymä-Mäkikylän jätevedenpuhdistamo käynnistyy 22.4.2025. Työt aiheuttavat muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.
Bisfenoleja koskeva asetus (EU) 3190/2024 on tullut voimaan 20.1.2025
EFSAn riskinarvioinnin mukaan BPA on aiemmin tutkittua haitallisempaa. Uusi asetus kieltää bisfenoli A:n käytön kontaktimateriaaleissa. Kielto koskee myös muita haitallisia bisfenoleja.
Mielen hyvinvointi on meidän kaikkien oikeus
Mielessä tuulee on avoin ja maksuton mielen hyvinvoinnin tapahtuma kaikille kuntalaisille. Tapahtuma järjestetään keskiviikkona 23.4. klo 14–16.30 Nupa NuortenPaikassa (Kouvolankatu 28).
Siisti Siti on täällä taas!
Siisti Siti –kampanja on varma kevään merkki. Nyt on oiva tilaisuus viettää yksin tai porukassa laatuaikaa aurinkoisessa kevätsäässä ympäristöä siistien.
Vähävaraisten perheiden liikunnan rahaston haku käynnissä
Kymenlaakson Liikunta tukee kymenlaaksolaisten alle 18-vuotiaiden lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Haku on auki 1.5.2025 asti. Tukea voi hakea välttämättömiin varusteisiin, kuukausi- ja kausimaksuihin, kilpailumaksuihin, urheiluakatemiamaksuihin tai bussikorttiin.
Aluetoimikuntien jäsenhaku uudelleen valmisteltavaksi
Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto käsitteli 8. huhtikuuta kokouksessaan aluetoimikuntien haun käynnistämistä ja nimitystoimikunnan valintaa. Jaosto päätti laittaa asian uudelleen valmisteltavaksi, minkä vuoksi aluetoimikuntien jäsenhaun käynnistyminen siirtyy myöhemmäksi.
Varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkoja kaksi vähemmän – ennakkoäänestys kohtuullisen vilkasta
Kunta- ja aluevaalien varsinaisen äänestyspäivän 13.4. äänestyspaikkoja on kaksi vähemmän. Pois käytöstä jäävät Voikkaan Hirvelän koulu ja Anjalan Anjalatalo. Ennakkoäänestysprosentti Kouvolassa oli 26,6%, joka on selvästi korkeampi kuin Kymenlaakson muissa isoissa kaupungeissa Haminassa ja Kotkassa. Koko maan ennakkoäänestysprosentti oli 28,2%.